Viimekesäinen vatsa-aorttan stenttigrafti ei mennyt putkeen. Tai oikeastaan aorttani jäi putken sisään ja aneurysma jatkaa kasvuaan. Sieltä sitä on vaikea, ellei mahdoton paikata. Nyt sitten maanantaina Meilahteen ja katsovat, mitä voidaan tehdä. Vaihtoehdot kuulostavat huonoilta. Huhtikuusta asti olen ollut kuumeessa. Ja viime viikot jo hyvin voipunut. Tuskin jaksan pysyä istumassa. Saati sitten hauskoja blogeja kirjoitella.
Kaappien siivouksessa piti priorisoida. Kellariin ei enää ehditty eikä jaksettukaan. Oli pantava tärkeimmät paperit järjestykseen. Testamentit, hoitotahdot ja hautajaisvirretkin. Tunnukset ja salasanat ojennukseen. Enneagrammi-ihmiset sanoisivat: vain kolmoset tekevät näin.
Parikymmentä vuotta sitten Valtosen Ollin kanssa vitsailtiin, että voisin olla Tuomasmessun kokeiluvainaja, kun pohdittiin kirkollisten toimitusten liturgioita. Olin ollut huonoissa hautajaisissa. Väärät virret ja pastorin oli vaikea puhua henkilöstä, jota ei ole koskaan tavannut. Ajattelin säästää perhettäni virsien ja fraasien valinnalta. Karkasi mopo lapasesta ja tuli kolme liuskaa ohjeistusta. Saksofonisoolollekin on paikka valittuna ennen Amazing Gracen viimeistä värssyä. Ehkä sitten tosi paikan tullen mennään vähän lyhyemmällä kaavalla.
Papereita järjestellessä käteen tupsahti pitkä ja puhutteleva kirje Anna-Maija Raittilalta (päivätty 31.1.1991). Kirjeeseen hän oli kirjoittanut unkarilaisen kansansadun Valkean tamman pojasta ja monta muuta runoilijankaunista asiaa. Lopputoivotuksena: Anna levätä syvässä sireeninkukkientuoksuisessa kesäkuunalun puutarhassa...
Toivon tietysti, ettei näitä papereita vielä vähään aikaan tarvita. Tulipahan järjestettyä. Aina ei ehdi myöhemmin.
Papereita sortteeratessa tuli vastaan Rentun ruusu - koulukasvistostani vuodelta 1963. Eikö olekin ihmeellistä, miten hyvin väri on säilynyt. Kaikki muistot eivät haalistu.
Toivottavasti saan Valkean tamman pojan seitsenkertaiset voimat ja kohta taas olen valoisampia blogeja kirjoittelemassa.
1 kommentti:
Lähetä kommentti