Kummallisia asioita tapahtuu korona-aikoina. Nyt kun sairaalaan voi päätyä ihan untuvikkoja amatööripotilaita, jotka ruuhkauttavat päivystystä kokemattomuuttaan, tein Sairaan hyvä potilas blogiin sairaalakassin pakkausohjeet.
Olen joskus ihmetellyt joitain 11-vuotiaita tubettajia, joilla on 100 000 seuraajaa. Keskimäärin yhdellä Sairaan hyvä potilas-blogillani on tuhatkunta lukijaa, vähän aiheen kiinnostavuudesta ja somejaoista riippuen. Yhtäkkiä tärähti korona-blogille lähes 100 000 kävijää ja kymmeniä kommentteja. Iltalehti teki haastattelun, myös YLE teki jutun verkkosivulleen. Blogissa jatkuu edelleen vilkas liikenne. Nyt myös Fimea on herännyt muistuttamaan ajantasaisen lääkelistan tarpeellisuudesta.
Korona eristyneenä on syytä etsitä valopilkkuja. Uskokaa tai älkää olin vuosituhannen vaihteessa Ilmatieteen laitoksen johtokunnan jäsenenä. Siellä istuin fysiikan professoreiden ja ympäristö- ja ilmastovirkamiesten joukossa, kutsuttuna oman alani asiantuntijana. Kiinnostava kokemus. Johtokunta tietysti seurasi myös sääennusteiden osuvuusprosentteja. Siitä alkaen olen seurannut tarkkaan television sääennusteita. Kirjoittaessani Pääteokseen peilisoluista, opin kuinka ihminen jo vauvasta asti reagoi toisen ihmisen ilmeisiin. 20 vuotta sitten suosikkimeteorologillani Anu Petäjällä oli tarttuva hymy. Hyviä on ollut tässä välilläkin, mutta nyt tuo Anniina Valtonen on ilopilkku. Valkoisissa lenkkareissaan ja iloisenvärisissä vaatteissaan hän on koronavanhuksille mielialanhoitoterapiaa. Ei voi olla pahalla päällä hänen sääennustensa jälkeen. Vaikka lupaisi räntää vaakasuoraan.
Toinen valopilkku on Ravintola Murun kotilounas. Kuopustamme on kotona (Suomessa koulussakin) aina kutsuttu Muruksi. Ravintola Muru sai aloittaessaan hyvät arvostelut ja sattuneesta syystä nimi oli helppo muistaa. Toistakymmentä vuotta sitten kävimme Murussa usein illastamassa ystäviemme kanssa. Kun ravintolat suljettiin, Ravintola Muru ryhtyi tekemään kotilounaita ilmaiseksi kotiin kuljetettuna. Olemme jo kolme kertaa lounaat syöneet ja huomiselle ja ensi tiistaille on jo tilattu. Onpa ollut hyvää. Tätä on Suomessa kaivattukin. Huippuravintolan ruokaa, tarvitsee vain lämmittää. Ei muuta kuin kukat ja kynttilät pöytään, teen pienen salaatin ja keitän jotain vihannesta lisäksi, että tulee ruokaympyrä oikean malliseksi. Yhdestä ateriasta riittää kahdelle. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan. Nyt Muru vielä lahjoittaa Diakonissalaitokselle yhden aterian jokaista kahdeksaa myytyä ateriaa kohti. Hyvin syömällä voi siis tehdä hyvää.
Henri Alen ravintoloineen on myös valopilkku koronassa. Hän muunsi ravintolansa overnight nouto- ja kotiinkuljetuspalveluksi. Pitää vaan tehdä niin hyvää ruokaa, että ihmiset ostavat. Näyttää hyvää esimerkkiä, kyllä tästä selvitään. Tyttäreni Muru jo 5-vuotiaana joskus neuvoi äitiään: "Pitää vähän itsekin yrittää".
Luin aikanaan kirjan Virus Hunters, joka kertoi CDC:n taistelusta viruksia vastaan. Virusjahti on vaikeaa, ja vihollinen on hyvin muuntautumiskykyinen. En silti olisi ikinä uskonut, että tulee virus, jonka leviämistä ei nykyteknologia ja lääketiede pysty pysäyttämään. Jälkiviisaus on niin helppoa. Ainoa (omasta mielestään) täydellisen viisas on Donald Trump, joka löytää syyllisen kaikkiin vastoinkäymisiin.
Iida-mummi oli opettanut Inkeri-äidille ja äiti minulle: "Ei saa moittia ketään". Näin jälkikäteen osaan arvostaa tätä. Aina, jos joku ryhtyi puhumaan pahaa tai moittimaan jotakuta, äiti sanoi ystävällisellä äänellä: Ei saa moittia ketään. Eli nyt kun taistelemme koronaa vastaan, kuka etulinjassa, kuka taas kotisohvalle komennettuna, ei aleta syyllisiä etsimään. Tehdään vaan huomenna paras, mitä osataan.
Julistetaan #koronarauha pääsiäiseksi. Etenkään ei pidä moittia ketään.
Kotona pysytään. Ei ole mitään hätää. Kevät on tulossa. Yritän kuntoilla, 4000 askelta päivässä on jo pari kertaa onnistunut, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Yle TV2:n 10 minuutin jumppa myös ilahduttaa. Olen tehnyt joka päivä. Läppäriltä en jumppia näe enkä kuule. Jätän ne nuoremmille. Mikä on ensimmäinen asia, jonka teen, kun kotikaranteeni loppuu? Varaan Susannalta ajan tunnin hierontaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti