50-vuotias on niin nuori

 

Muistatteko, miten vanhoja vanhempasi olivat 50-vuotiaina?  20 vuotta sitten juhlin isosti.  Oli orkesteri. Vieraita ainakin sata.  Silloin luulin, että enää seuraavia tasavuosia kykenisi juhlimaan.  Ennuste oli aika huono.  Lähimuisti oli niin huono, että luulin dementian olevan käsillä aivan lähitulevaisuudessa. Minäkin luulin, että tässä tämä elämä nyt oli. 

Vaan ei käynytkään niin.  Elämään tuli ihan uusi vaihe. Kummallinen tautini vähitellen lievittyi, muisti palasi suurelta osin, muutin liki kymmeneksi vuodeksi Kittilään. Vielä onnistui hiihtäminen ja yhdeksän reikää huonoa golfia.  Kirjoitin vielä neljä kirjaakin. Juhlin Tieto-Finlandia ehdokkaana, kymmeniä haastatteluja, lehdissä, radiossa ja televisiossa.  Ehkä elämäni parhaita jaksoja, kivuista ja vaivoista viis, kun ajatus taas kulki. Teini-ikäisenä olin haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Että ehtii sitä vähän myöhemminkin. 

Mitä tästä opin: saattaa mennä huonosti, mutta voi mennä paljon paremmin. Otin esiin kuvat juhlista 20 vuoden takaa.  Nyt ei voi juhlia. Juhlin silti merkkipäivää keskiviikkona isosti. Puolisoni osti syntymäpäivälahjaksi siivottoman kallista vuosikertasamppanjaa. Dom Perignon vintage 2010. 

Siemailen sitä samalla kun luen onnitteluja Facebookista.  Pysähdyn hetkeksi ajatuksissani jokaisen kohdalle. Illan hämärtyessä sytytän terassilla kynttilän ja muistan viime juhlieni jälkeen edesmenneitä ystäviä ja sukulaisia. 

Saa nähdä, mitä hauskaa ja jännittävää seuraavat vuosikymmenet tuovat tullessaan.  Sen lisäksi tietysti vanhuutta ja vaivoja. Kunhan saisi säilyttää ystävänsä ja valoisan mielen. 

Viimeiset villasukkani hajosivat korjauskelvottomiksi. Niinpä sitten YouTubeen etsimään villasukan kantapäätä. Onnistui.  Onnistuin myös varaamaan koronarokotuksen 16.3. Ja siitä tuli tekstiviestinä vahvistus, etteivät ne kai sitä enää voi perua.  Olenhan silloin jo yli 70-vuotias seniori.