Nostalgiaklassikkoravintolatähdet

Michelin-tähtiä jaetaan vuosittain. En kovasti niistä perusta. Olen toki joissain Helsingin tähdistössä syönyt, eikä välttämättä ole moitittavaa. Hinta-laatusuhde vaan pakkaa olemaan omalla rahalla sellainen, että lopputulos menee harmituksen puolelle. Demo, Olo, Postres ja Chez Dominique. Näistä Chez Dominique jo useammasta sijainnista. Postresista parhaat muistot, ei pelkästään ruuasta vaan hyvästä palvelusta, joka jättää hyvän maun mieleen. Otan nyt käsittelyyn näiden muotisesonkien sijaan klassiset kulttuuriravintolat, joissa olen käynyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo 40 vuotta. Näin mukaan mahtuu kausivaihteluakin. Kosmoksessa on hyvää miljöö, sisustus, muuttumattomuus ja imago. Siellä saattaa nähdä taiteilijoita tai taiteilijoina itseään pitävinä. Useimmiten nähty taiteilija on Kari Peitsamo, vaikka en tiedä mitä taidetta hän edustaa paitsi taistolaisjäämiä. Mikä sopii mausteeksi suomalaiseen kulttuuriin kaikkina ajanjaksoina. Kun Kosmoksessa oli paikalla vanha rouva Hepoluhta (meniköhän nimi oikein) kaikki toimi. Ruoka oli hyvää, palvelu pelasi ja tunnelma oli korkealla. Rouvan vapaapäivinä kaikki oli toisin. Tarjoilijan luuhasivat siellä ravintolan oven suussa juoruten keskenään, katsekontaktia ei saanut. Piti viittilöidä niska mutkalla iäisyyden, ennen kuin vaivautuivat laahustamaan paikalle. Kaikkein hitain oli tietysti se miestarjoilija, joka on saanut pitää työpaikkansa Kosmoksessa jo kohta kolmekymmentä vuotta. Noin vuosi sitten kutsuin Kosmokseen syömään kirjan teossa taustatietoja antaneita nuoria lääkäreitä. Ajattelin, että kirjaan liittyen on mukavaa jutella kulttuuriravintolassa. Tykkään kalasta. Kotona emme viitsi silakoita paistaa, tulee liikaa käryä ja vaivaa. Kosmoksen klassikoissa on paistetut silakat. Viimeksi noin kuukausi sitten hairahduin taas silakansyöntiin. Paistinrasva oli eltaantunutta ja palanutta. Emäntänä en viitsinyt nolostuttaa vieraitani valittamalla, vaan söin kaikki. Mukana oleva muusi oli muusattu jollain perhanan tehosekoittimella liisteriksi. Nälkä kumminkin lähti. Mutta Kosmoksen klassikoista Wieninleike on yleensä hyvä, tosin valtavan iso. Kaksi tähteä, se toinen tulee kulttuurihistoriallisista arvoista ja pitkästä historiasta ja sijainnista. (Silakat ja muusi 19 €) Elitessä on tullut vähän harvemmin käytyä, neljän vuosikymmenen aikana silti on ehtinyt aika monta kertaa. Siellähän se Tauno Palon kantapöytä, jossa on istuttu ja syöty sipulipihviä. Lallukan läheisyys takaa muutaman eläkeläistaitelijan asiakaskunnassa. Ruoka on useimmiten ok. Vähän kallista omalle kukkarolle ja annokset on pieniä. Silakat kohtalaisia, ja muusi on kunnolla tehtyä. Toisin kuin Kosmoksen mukavan jäyhät portsarit Eliteen tullessa portsari ei ole tervetulleeksi toivottava, vaan pikemminkin kyylää, että varmasti kesähelteelläkin jää jotain naulakkoon laitettavaa. Luultavasti Elite on hyvä tunnetulle taiteilijalle tai kanta-asiakkaalle, mutta satunnaiselle kävijälle hiukan valju. Puolitoista tähteä. (Silakat ja muuri 19,30 €). Kolme Kruunua on säilynyt. Jos ravintolat säilyvät vuosikymmeniä, se yleensä tarkoittaa, että ne ovat säilyttämisen arvoisia. Vuorisalon Pauli paheksuu sitä, että takaseinän valaisimet on vaihdettu moderneimpiin joskus 1980-luvulla. Alkuperäiset ovat sentään ovea lähempänä olevalla seinällä nähtävillä. Kolmessa Kruunussa on tullut useimmin käytyä, olenhan Krunikassa asunut niin pitkään eri aikakausina. Kolmessa Kruunussa on hyvää ruoka. Siellä siis aina saa, mitä tilaa. Ikinä ei tarvitse pettyä. Joskus 1980-luvun loppupuolella kerran silakat olivat kyllä hyviä, mutta liian suuria. Ison silakan ruoto ei paistettaessa kypsy rapeaksi. Niinpä yhteen aikaan piti aina varmistaa, että onhan silakat pieniä. Muusi on aina kuohkeaa ja hyvää. Normaalisiti siihen lisätään voisilmä. Jos on dieetillä, kannattaa pyytää muusi ilman voita. Parasta lienee palvelu. Kolmessa Kruunussa saattaa joskus olla paikalla vaikkapa ex-pääministeri (niitä on asustanut kulmilla) tai joku muu merkkihenkilö. Kolmessa Kruunussa palvellaan hyvin kaikkia ihmisiä. Siellä on ehkä Helsingin ammattitaitoisin tarjoilija, Tuula. Vaikka sataisi räntää ja tulisi lohturuokaa syömään veroilmoitusten teon uuvuttamana, Tuulan lempeän viisas ja hillitty hymy valaisee niin mielen kuin ilmapiirinkin Laskua maksaessa hinta ja laatu ovat kohdillaan ja hyvä mieli pysyy kotimatkalle.(Silakat ja muusi 15,30 €). Kannattaa kyllä kokeilla joskus myös läskisoosia, aina yhtä hyvää – vuosikymmenestä toiseen. Silakkatähdistöstäni jää pois pari nostalgista paikkaa, Salve ja Sikala, mutta en ole käynyt joka vuosikymmenellä, joten jätetään paikallisille arvostelijoille. Michelin-tähdissä on se vika, että niitä annetaan vain satunnaisten käyntien perusteella. Tulos riippuu siitä, mitä tilaa ja mistä tykkää. Koska tykkään silakoista ja olen niitä paljon ravintoloissa syönyt, uskon silakkatestini olevan luotettavampi kuin satunnaiset tähdet.