Haaveet vähissä

Tänään satoi vettä.  Enpä olisi kuvitellutkaan, että vesisateesta voisi näin iloita. Kevät on antanut itseään odotuttaa.  Ehkäpä nyt sade sitä toisi tullessaan. Kohta voi kävelyllä tarkkailla kevään merkkejä, ensimmäinen leskenlehti on aina yllätys. Ja sitten tietysti valkovuokot, jotka ovat aina olleet niin rakkaita. Usein valkovuokot olivat kukassa äitienpäivänä ja äitienpäivään kuuluikin valkovuokkokimpun haku äidille.  Isä oli ostanut purkkiruusun.  Äitienpäivänä kävimme myös isoäitiä tervehtimässä.  Kun isoveli Kai oli juuri oppinut ajamaan pyörällä, taksi ajoi hänen päälleen. Vauhti oli hiljainen Kai kaatui ojaan.  Tärkein huoli olikin siinä, tuliko taksin pelteihin lommoja. Lapsista viis. Onneksi Kaille ei käynyt kuinkaan.
Tänä vuonna on liput äitienpäivän tienoilla Suomi-Venäjä jääkiekko-otteluun.  Ninnu ja Ransu tulevat Pariisista varta vasten.  Kun asuimme Englannissa, naapurit olivat ihmetelleet meiltä kuuluvaa kovaa huutoa. Sitten joku kysyikin, mitä oli tapahtunut. Selvisi, että olimme katsoneet Eurosportilta Suomen peliä jääkiekon MM-kisoissa. Seuraavina vuosina osasimme naapureita etukäteen asiasta varoittaa. Jo aiemmin olimme tyttärien kanssa haaveilleet, että joskus vielä menemme katsomaan MM-kisoja paikan päälle. Nyt haave on Ninnu kanssa toteutumassa.
Kerran Winchesterissä Muru oli kutsunut erään brittikaverinsa katsomaan Suomi-Ruotsia. Kohtelias nuori mies katsoi matsin kanssamme.  Pois lähtiessään poika sanoi: "It was so nice to meet you. I have not met any other Scandianvians than Mrs. Kofi Annan".  Millainenkohan kokonaiskuva skandinaavinaisista pojalla nykyisin lienee?
Suomi-Venäjä onkin jollain tavoin huolestuttava tapaus. En millään keksi enää yhtään haavetta, joka ei olisi toteutunut. Ehkä en vain ole haaveillut tarpeeksi, tai haaveillut mahdottomia.  Voihan olla niinkin, että pysyvästi onnettomat ihmiset ovat ryhtyneet haaveilemaan kuuta taivaalta, ja ovatkin kroonisesti pettyneitä. Muistan kun vuosikymmeniä sitten San Fransciscosta laulettiin: "If you are going to San Fransisco", se oli yhtä etäinen Parknon tytölle kuin kuu. Ajattelin, että varmaan olisi hienoa sinne päästä, mutta en ryhtynyt edes haaveilemaan. Mutta sielläkin vaan tuli käytyä.
Tietenkään haaveita ja tavoitteita ei saa sotkea. Tavoite on jotain, minkä eteen tehdään kovasti työtä ja yritetään. Nytpä katsotaan, onko eräs tavoite (haave?) toteutunut.  Jos tässä on liitteenä valkovuokkojen sijaan Murun lähettämä kuva keväisestä Bhutanin rhododendron-metsästä,on jotain toteutunut: olen oppinut liittämään kuvan.  Seuraavaksi voi kai haaveilla siitä, että opin itse ottamaan kuvia ja liittämään ne blogiin.
Tässä on nyt muuten kommentointimahdollisuus, odottelen postia.  Asetukset laitettiin sellaiseksi, että viesti tulee ensin minulle sähköpostiin, ihan vaan roskapostin suodattamiseksi.