Olin aina pitänyt Nizzaa turhanpäiväisten elämäntapajoutilaiden oleilupaikkana, enkä ole siitä ollut isommin kiinnostunut, vaikka aikanaan perheen kanssa kesälomamatkoilla Ranskan rivierallakin lyhyesti poikettiin. Nizza ei oikeastaan taida olla mikään lomakeskus, vaan se on paikka, missä asustaa ihimisiä, joiden ei tarvitse tehdä mitään ja jotka voivat itse valita, missä asuvat. Olen käynyt tuttaviani tapaamassa Espanjan Aurinkorannikolla parissakin paikassa, ja voisinpa sanoa, että jos jossain etelässä pitäisi välttämättä asustaa talvisin, Nizza voisi olla hyvä valinta. Taidanpa matkustaa sinne toistekin ja otan Potkulautamiehen mukaan.
Valottumisviikko, jossa tutkittiin ympäristöä ja itseämme Mikko Malkavaaran ja Kaisa Raittilan hienosti ohjaamassa pienessä, mutta sitäkin inspiroivammassa ryhmässä. Henri Matissen ja Marc Chagall'in elämäntyötä ja taidetta pohdiskellen. Liikuttavan epäkaupalliset matkanjohtajamme eivät olleet laikaan osanneet mainostaa, että yhteisen illallisen "vaatimaton, mutta ravitseva kasviruoka" oli Kaisan ja Mikon itse kokkaamaa gourmet-laatua. En edes Toscanassa ole saanut yhtä hyvää bruscettaa kuin Valottumassa. Tiettävästi lokakuun Valottumisviikolla on vielä pari paikkaa jäljellä.
Ohjelmassa oli myös Cap Ferrat´n ympärikävely, mikä vaatii aika kovaa kuntoa. Kävi kämmi, hiukan nilkka lonksahti ja horjahdin, toisella puolella oli 100 metrin pudotus kiviseen rotkoon ja toisella kallioseinämä. Siksi suuntasin kallioseinämää päin, nilkka kyllä muljahti, mutta pääsin jatkamaan matkaa. Illalla kyllä piti vaihtaa tuolia, kun selkänoja painoi ikävästi. Siitä kehittyikin kiinnostava lääkäri- ja sairaalamatka, jonka joutessani raportoin tuonne toiseen blogiini. Kylkiluu oli murtunut ja monta muutakin vikaa löytyi. Viikon sisään tapasin runsaasti monenmaalaisia ja monen alan erikoislääkäreitä ja hoitajia. Sain kuitenkin Meilahdesta matkustusluvan. Lääkäri oli yhtä mieltä siitä, että kuudenkympin ja kuoleman välissä ei tarvitse pysytellä ampparikyydin (oppimani uusi termi) päässä Meikusta. Ehdin sinne sairastelublogiin Meilahden petistä pienen pätkän kirjoittamaankin. Sain siis AAA-luokituksen ja paljon ajattelemisen (ja kirjoittamisen) aihetta.
Torstaina siis Bhutaniin, tai ensiksi Delhiin. Intian valtio ei näköjään pysyvästi loukkaantunut kapinahankkeistani, vaan myönsi viisumin. Vaikka viisumilomakkeen täyttö olikin viheliäinen ja tuntikausia vaativa askare. Nizzassa sähräsin älytablettini sekaisin. En ehkä pysty tekemään suunnittelemaani kuvallista matkapäiväkirjaa onnellisuusmaasta. Katsotaan, mitä onnistuu.
Tärkeintä on luonnollisesti se, että pääsen tapaamaan rakasta tytärtäni. Kyllä minä hänen luokseen matkustaisin tylsempiinkin paikkoihin. On erityistä onnellisuutta, että hänen asemapaikkansa on Bhutan. On kai niinkin, että jos lasten nyt pitää kaukana asua, voisiko Bhutania ja Pariisia paremmat osoitteet olla?
Blogini kannabisillan keskustelusta on saanut runsaasti lukijoita. Myös itse pipopää on kirjoittanut ja eräällä keskustelupalstalla uhannut jo haastaa oikeuteen. Hän kuvitteli, että tarkoitin häntä. Ei suinkaan, olenhan itsekin ollut (vuonna 2006) Ajankohtaisen kakkkosen suuressa Terveyspolitikka - illassa ja parissa muussakin TV2:n ohjelmassa. (Miksiköhän aina pitää mennä Tampereelle). Ajattelin sitä, että eipä juuri huvita mennä telkkariin mitään puhumaan. Jos olen tyhmä ja esiinnyn omituisesti, siihen pitää suhtautua "no se on vammainen, sorry, vaan en tiennyt, että se on sairas". Se ikäänkuin nollaa kaikki sanomiset. Kun nyt puhutaan vammaisten oikeuksista, eikö se ole myös oikeutta, että ei sovelleta joitan kaksoissääntöjä. Tai ehkä tulevaisuudessa pitää laittaa joku hassu sairauspipo päähän, että katsojat näkevät, että tuo on sairas eikä sen puheita pidä ottaa tosissaan. Potilaiden itsemääräämisoikeuksilla taisi olla viime viikolla oikein teemapäivä. Miten ihmeessä pitää olla jotain erityisoikeusia, jos voidaan aina kuitata "sorry vaan, se on sairas, en tiennyt". Miten ihmeessä sitten tiedetään, milloin potilas otetaan tosissaan?
Nizzassa muuten näki erittäin paljon sähköpyörätuolissa tai tavallisella pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä. Ranskalaisten pyörätuolitkin on elegantimpia. Mutta kaikki jalkakäytävät ja puistot on tehty ihailtavan esteettömiksi.
Toivottelen hyvää Pääsiäistä kaikille uskollisille lukijoille, jotka (kiitos vaan) olivat jo ehtineet kaivata uusia blogeja.
#onnellisuus #potilas #kannabis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti