En ollut koskaan kuullutkaan mistään Tieto-Finlandiasta (asuinhan Englannissa 1992-2004). Kustannustoimittaja Marita Komi soitti syksyllä 2006, ja kertoi, että seuraavana päivänä on ehdokkaiden esittely. Marita tuli Nissen kanssa oikein käymään kotona ja onnitteli kukkapuskan kanssa. Sehän oli virhe.
Siellä esittelytilaisuudessa oli telkkari ja toimittajia. Ja muiden ehdokkaiden kustantajat toivat kukkaset vasta kameroiden välähdellessä. Minä sitten siinä kukattomana. Muutenkin olo kuin Liisalla Ihmemaassa.
Jos ajattelee, että on varmaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ajattelivat, että "olisi hienoa olla kirjailija". Ainakin 10 000 ihmistä aloittaa toiveikkaana kirjan kirjoittamisen joka vuosi. Kaikki eivät löydä kustantajaa. Yli 6000 tietokirjaa julkaistaan vuosittain, niistä pari sataa on sen verran hyviä, että kustantaja lähettää ehdolle kilpailuun. Ja kuusi parhaaksi arvioitua pääsee ehdolle.
Koska sen vuoden tuomarin, Raimo Väyrysen esimies Erkki Tuomioja oli ehdolla, ei kovasti jännittänyt enää voittajan valinta. No, ei se mitään. Minulle ehdokkuudesta oli ihan tarpeeksi iloa.
Tämän vuoden ehdokkaista todettiin, että suuret kustantajat puuttuivat joukosta. Mahtaakohan kustantajilla enää riittää kiinnostusta kustantamaan (eli maksamaan) kisaa? Kilpailun tarkoituksena kun olisi edistää joulumyyntiä. Duodecim oli hyvä kustantaja. WSOY:stä voisi kauniisti sanoa, että kuuluisaa valkeaa glögiä oli hieno maistaa. Tunsi olevansa joku siinä julkkutungoksen seassa.
Oman ehdokkuuteni jälkeen olen sitten vähän seurannut TietoFinlandia ehdokkaita, muutamia lukenutkin. Vieläkin ihmettelen, että tulin valituksi. Suomalaiset tietokirjat kun ovat pääsääntöisesti tylsiä. Joistain kirjoista olen päätellyt, että suomalaiskirjailijoilla on surullisen usein tärkeilevän pönöttävä tyyli. Hallitsematon sivistyssanojen käyttö ei ole todisteena sivistyksestä vaan huonosta suomen kielen hallinnasta tai silkkaa laiskuutta. Oppikirjat sitten asia erikseen, niissä kielen pitäisi tietysti olla vielä selkeämpää.
Kirjoittaminen oli mukavaa. Minustakin on mukavaa olla tietokirjailija elämäni loppuun asti. Onhan se paljon coolimpaa kuin eläkeläinen. Kun väestö vanhenee, Suomessa on kymmeniä tuhansia tietokirjailijoita joskus vuonna 2030. Tei ehkäpä ei, tuskin silloin enää mitään tietokirjoja painetaan. On vaan bloggaajastaroja. Tai jaetaan BlogiFinlandioita. Kukahan ne kustantaisi?
Siellä esittelytilaisuudessa oli telkkari ja toimittajia. Ja muiden ehdokkaiden kustantajat toivat kukkaset vasta kameroiden välähdellessä. Minä sitten siinä kukattomana. Muutenkin olo kuin Liisalla Ihmemaassa.
Jos ajattelee, että on varmaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka ajattelivat, että "olisi hienoa olla kirjailija". Ainakin 10 000 ihmistä aloittaa toiveikkaana kirjan kirjoittamisen joka vuosi. Kaikki eivät löydä kustantajaa. Yli 6000 tietokirjaa julkaistaan vuosittain, niistä pari sataa on sen verran hyviä, että kustantaja lähettää ehdolle kilpailuun. Ja kuusi parhaaksi arvioitua pääsee ehdolle.
Koska sen vuoden tuomarin, Raimo Väyrysen esimies Erkki Tuomioja oli ehdolla, ei kovasti jännittänyt enää voittajan valinta. No, ei se mitään. Minulle ehdokkuudesta oli ihan tarpeeksi iloa.
Tämän vuoden ehdokkaista todettiin, että suuret kustantajat puuttuivat joukosta. Mahtaakohan kustantajilla enää riittää kiinnostusta kustantamaan (eli maksamaan) kisaa? Kilpailun tarkoituksena kun olisi edistää joulumyyntiä. Duodecim oli hyvä kustantaja. WSOY:stä voisi kauniisti sanoa, että kuuluisaa valkeaa glögiä oli hieno maistaa. Tunsi olevansa joku siinä julkkutungoksen seassa.
Oman ehdokkuuteni jälkeen olen sitten vähän seurannut TietoFinlandia ehdokkaita, muutamia lukenutkin. Vieläkin ihmettelen, että tulin valituksi. Suomalaiset tietokirjat kun ovat pääsääntöisesti tylsiä. Joistain kirjoista olen päätellyt, että suomalaiskirjailijoilla on surullisen usein tärkeilevän pönöttävä tyyli. Hallitsematon sivistyssanojen käyttö ei ole todisteena sivistyksestä vaan huonosta suomen kielen hallinnasta tai silkkaa laiskuutta. Oppikirjat sitten asia erikseen, niissä kielen pitäisi tietysti olla vielä selkeämpää.
Kirjoittaminen oli mukavaa. Minustakin on mukavaa olla tietokirjailija elämäni loppuun asti. Onhan se paljon coolimpaa kuin eläkeläinen. Kun väestö vanhenee, Suomessa on kymmeniä tuhansia tietokirjailijoita joskus vuonna 2030. Tei ehkäpä ei, tuskin silloin enää mitään tietokirjoja painetaan. On vaan bloggaajastaroja. Tai jaetaan BlogiFinlandioita. Kukahan ne kustantaisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti