sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Pinnallista joulua

En ole jouluihminen. Olen mahdottoman huono keksimään lahjoja. Ei ole mielikuvitusta.  En ole vielä oikein kunnolla oppinut verkkokauppoja käyttämään. Zalandossa kyllä hieman shoppailin kun oli tiedossa tarkat toiveet, väri ja koko.  Epätoivoisesti uuvutin itseni Stockmannilla etsimässä Potkulautamiehelle joululahjaa, ei onnistanut. Olisin halunnut ostaa jonkin hyvälaatuisen vaatteen, joka ei ole musta, tummansininen eikä tummanharmaa.  Ei onnistanut.

Joulusinapin aion tehdä. Kyllä vähän innostuin Marttojen marinoiduista punasipuleista. Radio Suomesta on tullut jouluohjeita. Valkosipulismetanasillit sieltä keksin ja toimelias vävy sen toteutti. Myös Lasimestarin silli kotitekoista. Sentään liemen keitin. Tuli muuten niin hyviä, että hiukan meni innostus graavisiikaan ja graaviloheen.  Niitä kun tulee syötyä pitkin vuotta lähes viikoittain. Sisäisestä kellosta menee rytmi. Juhlaruokia ei pidä syödä turhaan arkena.

Chateneuf-du-Pape on kaapissa odottamassa joulua tai arvovieraita. Kuten huomaatte, ruoka juoma meno muu on mielessä ja laps´ hankeen hukkuu, unhoittuu. Yritän säätää sisäisen kelloni juhlaan.

Fanitan Kari Hotakaista.  On siinä sanankäyttäjä. Tiesittekö, että hän on julkaissut lukuisia runokirjoja. En minäkään. Arto Nybergin haastattelussa hän kertoi, että hänestä on tullut pinnallisempi suuren auto-onnettomuuden jälkeen, josta hän hädin tuskin jäi henkiin. Toipumiseen tarvittiin kuukausia sairaalassa. Runoissa kai sanotaan isoja tunteita vähillä sanoilla. Pinnallisuus jäi puhuttelemaan.

Heti vuodenvaihteen jälkeen minua odottaa vuodepaikka Meilahdessa.  Pyrkivät selvittämään, mikä aiheuttaa kuukausia jatkuneen kuumeen. Siteeraan tähän Kari Hotakaista, joka kirjassaan Luonnon laki sanoo parilla lauseella sen, mihin minä olen tarvinnut monta sataa sivua.

"Potilas muuttuu ihmiseksi vasta kun se laittaa omat vaatteet päälle. Sairaalaan vaatteissa ei ole ihmistä, se on sinne sisälle kuviteltava. Siihen tarvitsee mielikuvitusta eli sitä myötäelämistä."







Ei kommentteja: