Omaan syksyyn on mahtunut harmaita sävyjä. On mykistävä kokemus, kun saa syliinsä muutaman päivän ikäisen tyttärenpojan.
Viime päivinä eri yhteyksissä on tuotu esiin 1980-lukua. Silloin olin itse pienen vauvan äiti. Se oli toivorikasta aikaa, maailma näytti olevan menossa parempaan suuntaan. Kylmä sota lientyi. Talous kasvoi kohisten, yritykset kansainvälistyivät. Niin mekin. Neuvostoliitto ei ollut enää yhtä pelottava kuin takavuosina.
Neuvostoliittoa ei enää ole. 1980-luvun toiveikkuus paremmasta maailmasta on ehkä muuttunut realismiksi. Juuri nyt en jaksa ajatella maailmanrauhaa, toivottavasti osaan olla hyvä mummi.
Vauvan ihanuutta on myös se, että omat vaivat ja koettelemukset jäävät taka-alalle.
Ja mikä parasta, saamme myös Eleonorin Pariisista tammi-helmikuuksi tänne Suomeen. Ja Aalto-yliopiston Fysiikan laitos saa vierailevan professorin. Kaikki perheenjäsenet ovat silloin samassa maassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997.
Viime päivinä eri yhteyksissä on tuotu esiin 1980-lukua. Silloin olin itse pienen vauvan äiti. Se oli toivorikasta aikaa, maailma näytti olevan menossa parempaan suuntaan. Kylmä sota lientyi. Talous kasvoi kohisten, yritykset kansainvälistyivät. Niin mekin. Neuvostoliitto ei ollut enää yhtä pelottava kuin takavuosina.
Neuvostoliittoa ei enää ole. 1980-luvun toiveikkuus paremmasta maailmasta on ehkä muuttunut realismiksi. Juuri nyt en jaksa ajatella maailmanrauhaa, toivottavasti osaan olla hyvä mummi.
Vauvan ihanuutta on myös se, että omat vaivat ja koettelemukset jäävät taka-alalle.
Ja mikä parasta, saamme myös Eleonorin Pariisista tammi-helmikuuksi tänne Suomeen. Ja Aalto-yliopiston Fysiikan laitos saa vierailevan professorin. Kaikki perheenjäsenet ovat silloin samassa maassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997.
1 kommentti:
HEI, Satu. KIITOS ja lämpimät onnitteluni TUPLAMUMMILLE. Rohkenen ajatella "ääneen" jotakin. Osaltani tiedän vähän isovanhemmuudesta ja ehkä myös hivenen tuntojasi omien kokemusteni kautta. Lapset ja lapsenlapsemme, nyt kolme, antavat meille sitä "päivänpaistetta", jota nuo ajoittaiset, krooniset, kivuliaat, raskaat päivät ja hetket painavat ja päiviä pimentävät. Eilen tuli 27 vuotta siitä päivästä, jolloin Meikussa/HYKSissä / krs 13, huoneessa 2. kuulin parantumattomuudestani. Ensimmäinen lapsenlqpsemme syntyi samana vuonna, pari kuukautta ennen. Kesällä saimme olla hänen vihkiäisissään! Jotakin olen vuosien varrella kokenut, oppinut, ehkä jopa ymmärtänytkin? Eilisistä tunnoistani laitoin fb-sivuilleni koosteen. Noiden kuvien ja teksteistä ja rivien välistä osaavat lukea enemmän ne läheiseni ja ystäväni, joiden kanssa ja tuella, tuolta "tolpalta" olen saanut " ajoa" jatkaa. Lämmöllä tervehtien! Pekka Leinonen
Lähetä kommentti