lauantai 26. lokakuuta 2019

Yllätin itseni iloisesti

Ainakin 10 vuotta vanha puolison lempivillatakki oli kädessäni jo sekajäteroskapussin yläpuolella. Siinä oli iso reikä kyynärpään kohdalla. Olin etsinyt samanlaista niin Stockmannilta kuin vekkokaupoistakin. Ei löytynyt.

Yritin ajatella konmarituksen oppien mukaan: "Kiitos vuosien hyvästä palveluksesta."  Onhan poikkeuksellista, että jonkin vaatekappaleen käyttää loppuun.  Vaatekaapit ovat väärällään lähes käyttämättömiä vaatteita - ajoittain Kierrätyskeskukseen lähtee säkillinen.  Rikkinäisiä vaatteita ei voi kierrättää. En hennonut laittaa rakasta villatakkia jätteisiin.  Päätin pelastaa sen.

Netissä oli lapsiperheköyhyydestä kertovan artikkelin kuvituskuvana lapsen jalka hyvin parsitussa villasukassa. Jo silloin ajattelin, että ehkäpä kyseessä ei olekaan kaikkein köyhin lapsi. Jos hänellä on äiti, joka noin huolella parsii lapsen sukan, lapsella voi olla toisenlaista rikkautta. Mutta lapset voiva olla julmia, parsitut vaatteet on hyvä maali kiusaajalle.

Muistin sukkakuvan. Luultavasti en ole ikinä parsinut mitään. Päätin yrittää. Yllättävää kyllä, Suomalainen Kirjakauppa myy virkkuukoukkuja, lankoja ja sen sellaista.  Parsinneula sieltä löytyi, vaan eri parsinlankaa.  Parsinlankaa jahdattiin monesta monestakaupasta. Onneksi Simonkadun yläpäässä on lankakauppa ja parsinlanka löytyi. Oli monia eri värejä, myös tummanharmaa.

En muista, milloin viimeksi olen ollut yhtä tyytyväinen itseeni. Eihän se mikään taidonnäyte ole. Puolisokin on vaimostaan niin ylpeä ja iloinen. Oitis vävy toi mielivillatakkinsa parsittavaksi.

Kun elämänpiiri kaventuu ja voimat vähenee, ilo löytyy pienistä asioista. Vaikkapa parsinlangasta.

Ei kommentteja: