Ja minullehan ei nillitetä - elämän kevät 2.0

Blogista on tullut päiväkirjan korvike. Pikkutyttönä pidin päiväkirjaa, joka on mennyt hukkaan. Saattaapa olla, että tämäkin aikanaan haihtuu Googlen pilvestä. Kaatui se Neuvostoliittokin. Viime keväänä voivottelin elämän kevättä, siksi versio 2.0

Minäkin olen toinen versio itsestäni. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Taitaa sittenkin olla totta. Olen siis vanhempi, väsyneempi, monesta kohtaa raihnaisempi - mutta on jollain omituisella tavalla voimaantunut olo. Empowered. Vahingosta - tai ainakin vaikeuksista viisastuu. Entä, jos olisin ollut näin viisas jo nuorena?  Se ei ole hyvä ajatus.  Olisin elänyt toisenlaisen elämän ja minulle tämä on ollut kaikkein paras elämä. Toivottavasti elämässä on vielä monta kevättä odotettavissa ennen kuin siirrytään ikuisen kevään odotteluun.

Aurinko jo paistaa.  Aamutakissa tarkeni lehden lukuun parvekkeelle. Nostin psoriaasin ruvettamat  sääreni rahille valohoitoon. Lähdin kävelylle - tarvitaan varovaista askeltamista muhkuraisella jäätiköllä. Sitkeästi päivän puolituntinen.

Viime viikolla vietetiin aivoviikkoa.  Kävin yliopistolla kuuntelemassa Aivosäätiön järjestämät Studia Generalia-luennot aiheesta Aivot ja stressi. Sinänsä nostalgista käydä yliopistolla ja istua Porthanian penkissä. Mielenkiintoinen tutkimushavainto oli, että ihan tolkullinen määrä liikuntaa parantaa muistia. Liikuntaa harrastattomille 55-80 vuotiaille oli tehty koe, jossa puolet porukasta käveli kolme kertaa viikossa 40 minuuttia, ja toinen puoli ei.  Kävelyä harrastaneiden muisti ja aivotoiminta oli jopa parantunut, kun taas verrokkiryhmän huonontunut.

Yleisökysymyksissä tyypillinen ilonpilaajanillittäjä sanoo, että eihän tuo liikuntamäärä ole liikuntasuositusten mukainen, se on ihan liian vähän. No, nythän oli kysymys lähtötasosta, ei ollenkaan tai kolme kertaa viikossa runsaan puolen tunnin kävely. Näillä jäätiköillä ja keleillä puolituntisetkin vaatii sisua.  Juuri minulle ihan oikea määrä enkä ota vastaan nillityksiä.

Vielä ei ole terminen kevät ja mielikin on talvihorteessa. Onnellisuutta ylläpitää se, että on jotain kivaa, mitä odottaa. Kevään tullen on monenlaista odotettavaa, tuomen ja kielojen kukinta. Mutta parasta kaikesta - tytär ja vävy ovat päättäneet muuttaa Suomeen. Pelkästä ajatuksesta onnenkyyneleet valuvat poskelle. Asumme taas vaiheeksi samassa maanosassa koko perhe. Pariisin lento kestää vain kolme tuntia ja niitä on monta päivässä.  Nopeampaa kuin ennen muinoin oli Helsingin ja Parkanon välinen matka.

Tietoturva ja dementiapompulat muistin tukena

Suomen kesä todellakin on lyhyt ja vähäluminen. Kuva on terassilta juhannusviikolta.  Mutta jo kello 9.40 tiiasimme reippaasti. Sää on loppujen lopuksi mieliala- ja pukeutumiskysymys. Mikä siinä onkaan, että juuri juhannussää on niin tärkeä? Talvella taas joulusää, onko lunta.  Nyt ei pidä marista kun on juhannuksena lunta, eli ilmastonmuutos on todellakin totta, vaikka amerikkalaiset eivät ilmastonmuutokseen uskokaan. Heidän mielestään Jumala loi maan, eikä ilmasto voi muuttua.

Golfkierros oli rattoisa, pelasimme oikeaa vammaisgolfia.  Marjan kanssa ihastelimme sitä, kuinka mukavaa onkaan, että kuulolaitteet on keksitty. Jostain syystä kuulolaitteet koetaan hävettäviksi, ei puutu kuin Tena-vaipat niin vanhus-kriteerit täyttyy.  Voisitteko kuvitella Lenitaa tai Aira Samulia kuulolaitteen kanssa?  Eli supervanhukset ovat väsymättömiä Duracell-pupuja esimerkiksi meille kuolevaisille.  Menestyksekäs supervanhuus onkin uusi julkkisten pätemislaji.

Ennen ihailtiin lapsia, jos he oppivat lukemaan 3-vuotiaana, nyt ihaillaan vanhuksia, ovat noin vanhoja ja vielä osaavat lukea. Minullahan mättää lähimuisti. Siksi Marja ostikin minulle dementiapompulat. Ne ovat huonon golfarin ulkoiset Tena-vaipat, huonon pelitaidon ja muistin näkyvä stigma. Golfiin vihkiytymättömille kerron, että dementiapompulat ovat kuin rukousnauha, pallukka siirretään nauhassa jokaisen lyönnin jälkeen. Tuloskorttiin merkitään joka reiälle pampulamäärä.  Ei siis tarvitse rasittaa muistia.  Nuorena dementiapompuloita ei tarvittu kahdesta syystä: 1) oli vähemmän lyöntejä 2) oli enemmän muistia.   Niinpä siis nöyrästi pelaan dementiapompuloilla ja kuulolaitteella, Eccon vaivaisenluuarmollisilla mummukengillä ja nautin elämästä. Elämäntarinaani paremmin tuntevat ehkä muistavatkin, että on ollut aikoja, jolloin 100 metriäkin on ollut liian pitkä kävelymatka.

Kotikutoinen supervanhuus

Niinpä tällä hetkellä elän omien laatukriteerieni mukaan todellista supervanhuutta.  Kiitos, tämä riittää minulle hyvin. Lähtiessäni pelaamaan laitoin äly-Lumiaan Sports Trackerin  päälle. Niinpä voinkin sanoa, että 9 reikää Levi-golfilla kuluttaa 482 kilokaloria ja matkaa kertyy 5.14 kilometriä.  Sports Tracker on hauska ilmainen applikaatio, lelun voi ladata ilmaiseksi netistä.  En muuten tiennytkään, että se on suomalainen keksintö. Olin jo ostamassa sykevyötä Intersportista, mutta väittivät, ettei käy kuin iPhoneen ja Symbianiin.  Nyt olen heitä viisaampi. Googlasin juuri, että sopii Windows 8.1:een ja saatanpa lisätä sykettä joskus.

Vanhuksia ja muistisairaita innostetaan tekemään ristisanatehtäviä.  Niihin ei järkeni enää riitä, siksi askartelen näiden älyvekottimien kanssa. Olen melkein innostunut, olemme aloittaneet uuden juttusarjan
Potilaan Lääkärilehdessä. Tutkailemme, miten tavallinen mummu voisi hoitaa terveyttään (mutta etenkin sairauksiaan) eTerveysohjelmien kanssa.  Lääkelistoista jo teimme  jutun . Kirjoitan Mikko Lehtovirran kanssa ja Mikko on sekä hauska että viisas ihminen.  Häntä kannattaa seurata myös Twitterissä.

Tietoturvaa ja lentoturvallisuutta

Kuulemma myös CIA twiittaa, milloinkas KGB?  Ja olisihan kivaa, jos Koti-Supokin laittaisi pikku twiititn silloin tällöin. Tanskassahan oli skandaali, kun roskalehdet olivat vakoilleet kuningasperheen luottokorttiostoksia reaaliajassa.  Mutta osaa joku täälläkin.  Varattiin Finnairilta lentoliput Pariisiin. Parin tunnin sisään Blue1 lähetti sähköpostiin tarjouksen Pariisin-lennoista ja myös Norwegian ehti saman tien.  Eivät ne muuten mainosta kuin ehkä kerran kuussa. Kumpaakin lentoyhtiötä olen käyttänyt joskus.

Päätin pysyä uskollisena Finnairille viimeksi Delhiin laskeuduttua.  Osuimme kovaan ukkosmyrskyyn ja olimme jo muutaman metrin päässä kiitoradasta kun kapteeni kylmän rauhallisesti teki kolme kertaa ylösvedon ja kuulutti luottamusta herättävällä äänellä ettei ole mitään hätää. Totesin, että jonkun muun firman koneessa olisi pelottanut.