Laatuaika verenpainelääkkeeksi

Olen taas muutaman kuukauden ihan lääkärin ohjein yrittänyt saada verenpainetta alas.  Enkä ole edes tupakkaa polttanut, mitä nyt satunnaisia ahdistussikaareita jonkun kolumnin deadlinen jäädyttäessä ajatuksen.

Kaksinkertaistettiin lääkitys, eikös mitä sellaista 170/100, joka on hieman liikaa.  Ei mitään vaikutusta. Täällä Levillä nyt olen pimeyttä kaamoksessa katsellut,  pudotin tuplalääkityksen normaaliin ja verenpainemittari näyttää nätistä 135/80.  Ei siihen mennyt kuin viikko.  Katsotaan, jääkö vaikutus pysyväksi kun olen Helsinkiin palannut.

Ei, en ole käynyt hiihtämässä.  Ensilumenlatu tuossa 400 metrin päässä oli jo auki tullessamme, mutta tuuli ja pakkanen oli liikaa eikä jostain syystä intoa ollut tarpeeksi. Nyt on avattu jo lähilatu vajaan sadan metrin päässä. Talvella Helsingissä katselin terassilta hiihtäjiä Arabianrannassa ja tuumasin, että tuon sukset Helsinkiin.  Saa nähdä tuleeko lunta ja jos tulee, tuleeko hiihdettyä. Pitäisi nimittäin laihtuakin. Ja muutenkin elää hyvin ja säntillisesti ja syödä terveellisesti porkkanoita, marjoja ja hedelmiä, nukkua hyvin ja tylsistyä hengiltä.

Ei, kyllä parempi olisi tehdä kaikkea kivaa.  Takavuosina puhuttiin lastenhoidossa laatuajasta.  Sillä lohdutettiin työssäkäyviä äitejä ja neuvottiin viettämään lasten kanssa laatuaikaa. Nyt lapset ovat aikuisia ja onneksi hyvin laadukkaita, mutta luultavasti ovat viisastuneet ihan omia aikojaan.  Mitenkä minä tietäisin, onko antamani aika ollut laadukasta.

Olen lisännyt päivääni laatuaikaa jättämällä iltapäivälehdet lukematta.  Niistähän saa suunnilleen joka päivä lukea jonkun ruoka-aineen aiheuttavan syöpää tai muuten vaan tappavan, ahdistushan siitä seuraa lukijalle. Niinpä olen toistaiseksi päättänyt syödä sellaista, mistä tykkään.  Tehdä sellaista, mikä tuntuu kivalta.  Lukea sellaista, mikä kiinnostaa. Hiihdelläkin aion, se kun on aika kivaa.  Mutta en hiihdä sen takia, että se on terveellistä.