lauantai 4. tammikuuta 2014

Yhden naisen boikotti Intian joukkoraiskauksille


Kotimatkalla lentokoneessa voi seurata matkan etenemistä.  Intian yllä lensimme Delhin ohi, ajattelin, että Kolkata taitaa olla entinen Kalkutta. Vuosi sitten olimme Delhissä vuoden vaihteessa kun siellä oli valtavat mielenosoitukset joukkoraiskauksen vuoksi.  Koko maailman lehdistö seurasi tytön taistelua hengestään.  Tapauksen jälkeen Intia kyllä rankaisi syyllisiä ja lupasi uudistaa korruptoituneita poliisivoimiaan.

Vuosi sitten ajattelin toivorikkaasti, että järkyttävä tapaus sai aikaan muutoksia Intiassa. Mitä vielä, tämä uusi tapaus Kolkatassa on vielä järkyttävämpi.  En tarkoita vain raiskausta ja murhaa vaan sitä, että poliisi ei tehnyt mitään.   Ja nyt uutinen jo on unohtumassa. Totta, maailmassa tapahtuu paljon pahaa. 

Oikein aamulla piti herätä murehtimaan. Tuli ihan tarve tehdä jotain. Minäpä on nyt juuri voi mitään tehdä, mutta päätin julistaa boikotin kaikelle intialaiselle tavaralle. Intiahan on nouseva taloustiikeri, rakentaa ydinvoimaloita, ohjuksia ja Nokiallakin siellä on valtava tehdas.  Jos siis kaikki naiset huolehtivat, etteivät osta mitään Intiassa tuotettua puree se sitten Intiaa todellisuudessa hallitseviin ökymiljonääreihin ja he pystyvät pakottamaan naisten asiat kuntoon.  Intiassa demokratia on niin kelvotonta ja heiveröistä, että pitänee luottaa rahaan demokratian sijasta.

Niinhän se vähitellen leviäisi samalla tavoin kuin joku kaivinkoneella ajelu Suomen halki.  Kun 100 000 naista Helsingissä olisi Intia-boikotissa, se ei vielä tunnu missään, mutta kun 100 000 naista ilmoittaa vaikkapa Stockmannille, että emme tule ostoksille ennen kuin lopetatte intialaistavaroiden maahantuonnin... ja sitten seuraavaksi jo miljoona naista ilmoittaa S-ryhmälle ja sitten Ruotsissa ja Englannissa ja...

Heti helpotti, kun keksin, että minä voin tehdä jotain, vaikka se ei välttämättä maailmaa muuta.  Pitää nyt ottaa selville, ettei tuota Lumia 920:tä ole tehty Intiassa.  Jos näin, sillä pitää heittää vesilintua.
Ja saat Sinäkin liittyä kapinaan.  Heti tule parempi olo, kun tekee jotain, vaikka muut eivät huomaisikaan.  

#Nokia #joukkoraiskaus #korruptio



5 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Puhelimesi on valmistettu Kiinassa.
http://www.digitoday.fi/mobiili/2012/12/20/nokian-kiinan-tehdas-vuoti-lumia-luvut/201244192/66

Merja Heinonen kirjoitti...

Kiitos Satu! Tämä avauksesi voi saada siivet, jotka kantavat ties minne. Onko sinulla ajatusta, miten käytännössä voisimme tässä edetä?

Satu K.Salonen kirjoitti...

Kiitos tiedosta, en olisi jaksanut opetella taas uutta puhelinta.

Satu K.Salonen kirjoitti...

On tällä Facebookissa ollut muutama jako. Olen siitä iloinen. Blogin suuret lukijamäärät tulivat täytenä yllätyksenä. Ilmeisesti aihe puhuttelee monia. Ei vielä ole valmista ajatusta, mutta ehkä jotain syntyy. Mietitään yhdessä.

Merja Heinonen kirjoitti...

Yhdessä on hyvä miettiä ja yhdessä on hyvä tehdä!