Olemme asuneet eri puolilla maapalloa, lapsena viisikin vuotta oli valovuoden ikäero. Emme siis oikeastaan tunteneet toisiamme. Olli mukava tutustua. Niinpä päätimme järjestää epähautajaiset, varataan Helsingissä ravintolasta pöytä ja tutustutaan paremmin.
Tädilläni on ollut 54 serkkua, myös äidilläni on parisenkymmentä serkkua. Niinpä minulla lienee hyvinkin lähes parisataa pikkuserkkua, joista tunnen parisenkymmentä.
Mitä vanhemmaksi tulee, sen kiinnostavammiksi omat sukulaiset tulevat. On pysähdyttävää nähdä, miten vahvasti ominaisuudet ja ulkomuoto periytyy. Ja miten vanhentuessa muistutamme päivä päivältä enemmän omia isovanhempiamme. Isäni puoleisessa suvussa on pitkiä ja komeita ihmisiä. Myös suvun naisia sanotaan jostain syystä komeiksi. Kaunis on suvun puheenparsissa ehkä sopimaton ja kevytmielinen adjektiivi. Pari pitkää ja komeaa serkkutyttöä on ansainnut opintorahansa valokuvamallina.
Lapsena tuntui, että me kaikki serkut olemme niin erilaisia. Mitä vanhemmaksi tulee, ällistyttää samankaltaisuus. Me naureskelemme muille kulttuureille, joissa serkutkin ovat perhettä. Hyvinvointivaltio tarkoittaa sitä, että suvun merkitys vähenee tukiverkostona. Kun seuraavan kerran joku vanhus valittaa yksinäisyyttä, voisi ehkä kysyä, onko hän itse pitänyt yhteysiä yllä serkkuihinsa ja sukuunsa? Tätä kysyn nyt vakavasti itseltänikin.
Yksinäisyys tarkoittaa ystävien puutetta. Jos siis terveenä elämänsä aikana ei näe vaivaa ystävyyden ja yhteyksien ylläpitämiseksi, miksi sitten pitäisi surra sitä, että kunnan kotipalvelu ei ehdi yhtään juttelemaan hoitotoimien ohella.
Parin viikon päästä on epähautajaiset ystäville. Suomessa on tehty ystävien tapaamisesta sen seitsemän sortin emännän stressaamistalkoot. Englanissa kutsuttiin drinkeille. Suomessa se ei käy, kun juomaan kutsuminen tarkoittaisi juopottelua aamuyöhön. Minulla on aivan hieno ja uusi epähautajaismalli. Raportoin sitten jälkikäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti