Amerikoissa pidetään babyshowereita ja ainakin Tanskassa juhlitaan pyöreitä vuosia brunssilla. Meillähän on Potkulautamiehen kanssa iloisia asioita mielessä. Meistä on tulossa isovanhempia. Ensi viikolla matkustamme Pariisiin odottamaan lapsenlasta ja juhlimaan syntymäpäivää.
Ajattelimme juhlia ihan hiljaisesti ulkomailla vain oman perheen kesken. Rakkaat ystävämme Winchesteristä ilmoittivat tekevänsä oikein joukolla junamatkan Pariisiin merkkipäivän kunniaksi. Pari viikkoa sitten olimme brunssilla Dylan'silla tuossa kotikulmilla. Siinä sitten tuumasimme, että voisihan sitä ihan vain muutaman kaverin ja sukulaisen kanssa ihan pienesti viettää merkkipäivää (70 v.) vähän ennakkoon täällä Suomessakin. Niipä meitä olikin oitis koossa 30 henkeä. Ja vielä olisi toinen mokoma ollut kiva saada mahtumaan mukaan.
Koska Potkulautamiehellä on tähän ikään mennessä jo tarpeeksi kalvosinnappeja ja kukkavaaseja, keksimme, että voi tuoda lahjaksi tulevalle isoisälle Pariisiin vietäväksi vauvatarvikkeita. Ensiksi suunnittelimme niin, että siirrymme brunssilta 100 metriä tänne kotiin ja syömme jälkiruuan täällä. Dylanilla oli parempi ajatus: jokainen kerää jälkiruokansa dogibägiin. Niinhän me teimme. Olettekos ennen kuulleet dogibägijuhlista. Emme mekään. Lisäksi Dylanin jälkiruokapöydässä oli toistakymmentä vaihtoehtoa toinen toistaan ihanampia kakkuja, oli hedelmiä, juustoja...
Täällä kotona nautimme jälkiruokaa ja kuohuvaa. Vaivattomin juhlanjärjestely ikinä. Eikä tullut edes kalliiksi. Ehdottomasti suosittelen merkkipäiviksi dogibägi-kuohujuoma-brunsseja. Olipa sopivasti vauvatarviketta.
Nyt on sitten ensimmäinen laukku pakattuna tuliaisia täyteen. Tämä on hieno tapa juhlia. Se tietysti edellyttää tarkkaa ajoitusta. Ja hyvää brunssipaikkaa lähistöltä. Juhlat olivat varsin iloiset ja onnistuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti