Asuin viisi vuotta Kittilässä. Olenhan sanonut, että kaikkien pitäisi asua ainakin vuosi jossain ulkomailla ja toinen vuosi Lapissa tai Kainuussa. Saisi perspektiiviä asioihin. Kittilässä on Levi, jonka menestys perustui paljolti paikallisten yrittäjien hyvään yhteistyökykyyn. Talkoohengen ja aloitteellisuuden huippusaavutus on Levin Maailmancup.
Oli suunnaton etuoikeus tutustua moniin vanhoihin lappilaisiin. Tunnen sieltä satoja vanhuksia etäisimpiä syrjäkyliä myöten. Heillä on hienoja tarinoita. Kun naiset ja lapset palasivat evakosta Ruotsista ja miehet sodasta palaneisiin kyliinsä, ajat olivat kovia. Politiikka oli kovaa. Kun Kaukosen kylällä vappuna marssitiin, kepulaisten lapset seisoivat ojan penkalla katsomassa. Tiedettiin, kenen joukoissa seisottiin. Minulla on ystäviä molemmilta puolilta.
Vanhat ihmiset osasivat jo iloita siitä, että särö on eheytynyt. Nimenomaan käytettiin sanaa särö. Muistan hyvin kuinka ihailtiin Kittilän kunnanisien rohkeutta valita kunnajohtajaksi nainen, vihreä ja vielä raskaana kaiken kukkuraksi. Silloin keskustalla oli yksinkertainen enemmistö.
Sitten tuli Levin hissikonflikti. Lumiolosuhteissa lumipallo kasvaa lumivyöryksi. Tehtiin rikosilmoituksia ja poliisit tutkimaan asiaa. Tutkinta jo lopetettiin, mutta aloitettiin uudestaan astetta korkeammalla tasolla.
Loppukesästä budjettivalmistelujen aikaan Ylen iltauutisissa käsiteltiin oikeusministeriön budejttisäästöistä. Haastateltiin valtakunnansyyttäjää tai apulaisvaltakunnansyyttäjää, enpä muista kumpaa, heitäkin on budjettileikkaukset uhkaamassa.. Samassa uutispätkässä kuvattiin myhäilevä valtiovarainministeri työhuoneessaan lukemassa Financial Timesia. No, onneksi Suomi ei ole Venäjä tai Romania vaan meillä on riippumaton oikeuslaitos. Oli vaan niin jännä ajallinen yhteensattuma.
Nyt sitten Suomen Kuvalehti on perustanut paikallistoimituksen Kittilään. Kunnanvaltuuston separatistipuheenjohtaja kutsuu kunnanhallituksen koolle. Paikalle tulee hänen seurakseen vain Suomen Kuvalehden toimittaja ja kuvaaja.
No, kävi miten kävi. Ukrainassa on sentään hauras aselepo. Kittilässä taistelu jatkuu. Vaikka rauha tulisi, mielialat on poltettu. Paha mieli on kaikilla. Sotien jälkeen oli reilumpaa, puolueiden jäsenkirjat olivat yksiselitteisempää valuuttaa. Nyt ollaan informaatiosodassa juorujen, huhujen ja etelän metian armoilla. Separatisteja on vähemmän mutta heille toimitetaan järeämpää aseistusta.
Jos sota joskus loppuu, luottamuksen jälleenrakennustyö on valtava tehtävä. Kuinka rintamalinjat jakavat paikallisia yrittäjiä. Vieläkö yhteistyö onnistuu?
Ottamatta ollenkaan kantaa mihinkään suuntaan, totean vain, että kunta ja kuntalaiset on nyt pommitettu hajalle. Ja Kittilässä on Suomen kuuluisin kunnanjohtaja. Ja vanhat ihmiset surevat taas säröä. Niin minäkin.
Kuvaksi sopii pihalta tekemäni latu. Sadan metrin päässä alkaa Levi Ski Resortin auraama reitti.
Mitenkähän Kittilässä tehtäisiin uusi latu?
1 kommentti:
Satu....kahden viikon päästä kaikki aukeaa...
minäkin olen nyt syytettyjen listalla, vaikka en ole ollut päättämässä mistään asioista, mitkä liittyvät ko. "syytteeseen"
* kuitenkin meidät kaikki on asetettu, : kunnanhallitus, varajäsenineen hyllylle...
* MUTTA hyllytti mahdollinen jäävi kunnanvaltuuston puheenjohtaja, joka jääväsi koko valtuuston varajäsenistöneen...jäävätty jääväsi jäävätyt.....on tämä hauskaa...
Lähetä kommentti