Miehet ovat tyytyväisiä ulkomuotoonsa

Tehtiin fysioterapiassa vuosittaista palautetta. Siihen kuuluu myös elämänlaatukysely. Oikeastaan kaikkien ihmisten pitäisi tehdä itselleen elämänlaatukysely muutaman kerran vuodessa. Siinä sitten huomaa, miten moni asia on hyvin. 

Eräs kysymyksistä on: Kuinka tyytyväinen olet ulkomuotoosi?  Asteikolla 1-5, hyvä tai huono. Olin juuri vaihtanut profiilikuvani Facebookissa.  Aiemmassa kuvassa oli Raili Hulkkosen tekemä meikki ja olin kuin Paula Koivuniemi blondina.  Raili oli sattumalta käväisemässä Levillä ja ehti koristelemaan naamani kun tarvitsin matrikkelikuvat kirjan ilmestyessä joku vuosi sitten. Hulkkoskan tyrmäävä meikki on niin harhaanjohtava, että haluan olla vähän helpommin tunnistettavissa. Olenhan melko laiska meikkaamaan arkioloissa.

Ihan yllätyin, kun profiilikuvani sai melkein sata tykkäystä.  Kuva olikin tosi hyä, ammattilaisen ottama mutta ihan olin itseni näköinen ihan tälläämättä.  Kun sitten heti jouduin vastaamaan ulkomuotokysymykseen, en tietenkään voinut antaa itselleni maksimipisteitä ja sitten selittelin kovasti. Fysioterapeutti sanoikin, että naisilta ei tähän kysymyksiin onnistu yhden sanan vastaus. Miesten ei tarvitse selitellä ja he yleensä ovat tyytyväisiä ulkomuotoonsa. Vanhemmiten ulkomuotoaan ajattelee eri tavalla.  Ikäisekseni olen ihan ok. Voisin olla kymmenkunta kiloa laihempi, mutta so what.  Laihana vasta kurttuiselta näyttäisikin. Enkä ole vaivautunut värjäämään harmaita hiuksia - Tammelan suvussa harmaannutaan nuorena. Eikä ole ennenkään hiuksia värjäilty.


En haluaisi olla teini-ikäinen.  Voi sitä ahdistusta. Ylioppilaskuvassanikaan en tykännyt yhtään.  Mielestäni oli liian isot hampaat, paksu nenä ja liian pieni leuka, polvissa oli arpia.Ja aivan liian isot rinnat. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin olen katsonut nuoruuden kuviani ja niissä olin sekä nuori että harvinaisen nätti.  Ehkä minusta olisi tullut toisenlainen, jos olisin pitänyt itseäni kauniina. Eikä 1970-luvulla naisen sopinut olla kaunis, oli tärkeämpää olla älykäs.  Ja kauniit naisethan ovat tunnetusti tyhmiä, vai kuinka se meni?

Viikonlopun iltapäivälehdessä oli juttu toteutuneista ja toteutumattomista haaveista. Ei aina käy niin kuin haaveillaan.  Minusta tuntuu, että en ollenkaan ole osannut haaveilla kaikesta siitä hyvästä, mitä elämässä on kohdalleni osunut. Vai olisiko niin, että olen pannut tuulemaan enkä istunut haaveilemassa.  Miten erottaa haaveet tavoitteista?

Parin päivän päästä lähden uudestaan Pariisiin, tutustumaan paremmin lapsenlapseen. Ehkä vähän hemmottelemaan myös omaa tytärtä, että hän saa huilata. Ulkoiluttamaan vauvaa Luxemburgin puistoon.  Tällaisia pikkuhaaveita, jotka saattavat toteutuakin.  Heti Pariisin jälkeen sitten Ouluun luennoimaan Muistiliiton tilaisuuteen. Aiheena on: Hyvä mieli - parempi muisti. Eräs mieluisimmista hommistani onkin Muisti-lehden kolumnit.  Niistä tulee niin mukavaa palautetta. Kirjoittamisen parhaita puolia onkin palaute.

Nyt muuten blogini asetuksia on korjattu sillä tavoin, että kommentit jää heti näkyviin.  Toivottavasti tulee kommenttia ja saa tietysti moittiakin, jos on aihetta.  Mieluiten nimellä kiitos.

Oikeastaan olen 3D-bloggaaja.  Toiseen blogiini, Sairaan hyvä potilas  
kirjoittelen potilasnäkökulmaa terveydenhuollon ajankohtaisiin asioihin väritettynä omilla sairastelukokemuksilla.  Miksi kaksi blogia?  No siksi, että ensisijaisesti olen ihminen, en potilas. Onkin taito pitää roolit erillään.

Elämänlaatukyselyn yksi ilonaihe on Potkulautamies .  Hän ei ole mustanaamio eikä teräsmies, vaan potkulautamies.  Hän kirjoittaa, koska vaimo käski.  Kannattaa seurata.