Lastenkulttuurista kyllä puhutaan. Vanhustenkulttuuri on jotain sellaista, että mennään laulamaan vanhusten palvelutaloon hämä-hämähäkkiä tai muuta pirtsakkaa. Kulttuurin on nykyisin oltava kaupungin verovaroilla järjestämää, koulutettujen ammattitaiteilijoiden tekemää.
Inkeri-äiti (kohta 92 v.) kertoo, miten Vimpelin nuorisotalolla oli iltamat, ensin piti olla puolitoistatuntia ohjelmaa ja sitten sai tanssia päälle. Nuorisoseuran (tai maamiesseuran tai työväenyhdistyksen, riippuen poliittisista voimasuhteista) toimintaa olivat myös näytelmät. Takavuosina ei puhuttu erityisemmin kulttuurista. Kulttuuria ei tuotu ihmisille, vaan ihmiset tekivät sitä itse, vaikka eivät välttämättä käyttäneet kulttuuri-sanaa.
Hesarikin julkaisi mielipidekirjoitukseni Seniorifestareita. Se oli vastine kirjoitukseen, joissa vaadittiin vanhuksille seniorifestareita. Meillä täällä Kittilässä seniorifestarit ovat oikeastaan illallistanssiaiset, ja ohjelmasta vastaavat ikäihmiset itset. Minähän olen alaikäinen K65-festareille, mutta pääsen silti mukaan, koska olen festareita järjestelemässä.
Hyvinvointivaltio ei tarkoita sitä, että valtio tai kunta tekee hyvinvoinnin. Hyvinvointi lähtee ihmisistä. Jotenkin on mennyt sekaisin se, että kuvitellaan rahan tarkoittavan hyvinvointia. Rahalla voi ostaa tavaroita, mutta oikea hyvinvointi ei ole ostettavissa. Se on yhdessä tekemisen ja olemisen iloa.
Lastenkulttuuri toki voi olla sellaista, että joku käy esiintymässä lastentarhoissa. Vanhusten kulttuurin pitää olla sellaista, että ikäihmiset tekevät kulttuurinsa itse.
Netti on ihmeellinen keksintö. Äitiyspakkaus on sovittu noudettavaksi matkalla etelään. Tietysti 1000 kilometrin matkalle mahtuu monta paikkakuntaa. Nyt sattui niin kätevästi on ihan matkan varrella, ettei tule mutkaa montaakaan kilometriä. Asioillahan on tapana järjestyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti