tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ikäsyrjintää eläkeiässä

Olipa hyvät seniorifestarit. Jatkoilla laulettiin ja tanssittiin aamuun asti.  Paitsi eihän se yö täällä kauaa kestä. Hotelli Panorama Levi  on aika hulppea paikka ikäihmisille.  Nyt ovat jo tottuneet, ettei tarvitse ottaa omia lakanoita mukaan.

Krigsholmin Mauno täytti äskettäin 90 ja uhkaa ensi vuonna jäädä eläkkeelle.  Jaksoi silti kolmeen tanssia. Maunulan Taito oli turvautunut sähköpyörätuoliin ja tanssahteli sillä oikein taitavasti, niin taitavasti, että tuolista loppui virta - vaan ei Taitosta.

Nikkisen Taimi kirjoitti Facebookissa, että festareilla oli monta vuoden 1956 rippikoulusta. On siis mukava tavata tuttuja.  Yli sata kilometriä pitkässä pitäjässä ei muuten niin vaan sattumalta rippikoulukaveriin törmääkään.

K65-festareilla keski-ikä lähenteli kahdeksaakymmentä. Onkin aika lohdullista olla kuudenkymmenen kun huomaa, miten hauskaa vanhanakin voi olla. Paitsi että vanhana bilettäminen onnistuu vähemmällä alkoholilla. Vähän olimme havaitsevinamme ikäsyrjintää - alle 75-vuotiaita ei juuri näkynyt. Eihän ketään voi pakolla juhlimaan määrätä.  Mielenkiintoinen ilmiö, liekö turhamaisuuden alalaji.  65-vuotias on liian nuori vanhusten seuraan...

Kun eläkkeelle siirtymisikää nyt niin perusteellisesti pohditaan, kannattaa huomata, että eläkettä kyllä halutaan  viimeistään 63-vuotiaana, mutta ketään ei saisi kutsua eläkeläiseksi. Raha kelpaisi, vaan ei titteli.

Kittilän Ihmiset ry on uskomattoman hieno yhdistys. Potkulautamiehen  perustama yhdistys on toiminut jo viisi vuotta. Siihen on toki tarvittu Kittilän yrittäjien ja ihmisten hyvää yhteistyötä ja talkoohenkeä. Ja paikalliset musikantit takaavat tahdit.




Ei kommentteja: