Rikkinäinen muisto on korjausta vailla

Matkoista jää muistoja. Joskus ihmiset ostavat matkamuistoja. Kun matkailu oli harvinaista, matkalaukkuihin liimattiin tarroja: Helsinki, Oslo, Vuokatti.  Merkit olivat omiaan herättämään kateutta kanssamatkustajissa.

Siivosin antiikkipiironkiani. Laitan siihen tärkeitä papereita ja tavaroita.  Eli kun minusta aika jättää, voin sanoa, piirongin laatikosta löytyy kaikki tärkeät paperit. Kuten hoitotahto, edunvalvontavaltuutus, luettelo hautajaisvirsistä ja muuta sellaista tarpeellista, jota tarvitaan kun en itse enää jaksa tai ymmärrä. Piirongin lokeroissa on postimerkkejä, kirjekuoria, postikortteja ja etanapostimerkkejä.

Siivotessani löysin postikortteja, jotka olivat niin rumia, että en ollut 30 vuoteen kehdannut kenellekään lähettää.  En aio lähettää vastakaan ja niipä heitin pois. Paljon muutakin tarpeetonta on kulkeutunut muutosta toiseen.

Yksi postikorteista oli Rooman Santa Maria in Aracoeli-kirkon Bambino Jesus. Bambinon oli krouvisti veistänyt joku fransiskaanimunkki Getsemanesta tuodusta öljypuusta 1500-luvulla. Bambinolla uskottiin olevan ihmeitä tekevä vaikutus. Kiitolliset ihmiset olivat peittäneet sen jalokivillä ja kullalla kiitokseksi hyvistä ihmeistä. Ehdin nähdä Bambinon monta kertaa.  Minuun se teki enemmän vaikutusta kuin Vatikaani. Ostin sieltä myös rukousnauhan, joka kulki muutosta toiseen ja aina roikkui jonkin taulun tai peilin kulmasta. Winchesterissä riippui porraskaiteen päätytolpassa, mikä toimi myös naulakkona.  Joskus naulakkoon tuli liian suuri takkikuorma ja rukousnauha katkesi viiteen osaan.  Se on odottanut korjaajaa vasta noin 20 vuotta. Eihän halpaa matkamuistoa kehtaa minnekään kultasepälle viedä.  Niinpä se odottaa rakkaan Kyllikki-tätini keuhkotautiparantolassa maalaamassa posliinituhkakupissa.  Kyllikki-täti kuoli kauan sitten. Muisto on rakas.  

Bambino Jesus varastettiin kirkosta vuonna 1994.  Olihan sen ympärillä paljon arvokasta jalometallia. On pohdittu, löytyykö Bambino joskus jonkun oligarkin tai muun keräilijän jäämistöstä. Vai onko kulta sulatettu, jalokivet irrotettu ja Jeesus heitetty takkaan. Muisto on tallella. Ja onhan minulla kaikki hyvin.  Mistäpä me tiedämme, onko katkennut ketju varjellut minua myös tuhkakupista käsin.  Taidan silti korjauttaa sen ja etsin sille paremman sijainnin kodissani.

Joskus on myös rikkinäisiä muistoja.  Onnellisuus onkin paljolti vain hyvää muistojenkorjaustaitoa. Kaikkein huonoimmat muistot joutavatkin jo roskiin. 

  

 

Whatsappi sentään - nimi ei kelpaa

Maapallon toiselta laidalta tuli äitivanhalle ohjetta.  Kännykkään tarvitaan instagrammia ja watsappia.  Minä siitä oitis kiltisti lataamaan ja helposti lataantui.  Ja seuraava vaihe oli kirjautuminen - luo käyttäjänimi. Ja vaikka mitä nimiä loin, puhumattakaan yrittämistä oikealla ja omalla nimellä, kaikilla etunimillä ja yhdistelmillä, luomukseni eivät kelvanneet. Ja nyt kai pitäisi keksiä itselleen uusi nimi ja sitten pitää panna jonnekin muistiin tekonimi, että sitten löytää itsensä uudestaan.  Tässähän oli jollekin luovalle ihmiselle bisnesidea: nimenluonti.

On nämä satusaloset niin vikkelää väkeä.  Muutenkin kun hiihtämään. Että joka paikassa on aina satu salonen varattuna.Minullekin tuli takavuosina usein postia Hiihtoliitosta ja kohteliaasti korjasin, että en ole juuri nyt osallistumassa SM-kisoihin ja kannustin kysymään joltain kaimalta. 
 
Pikkuserkku Kokemäeltä etsi puhelinnumeroani numerotiedustelusta.  Satu Salosia oli 87 kappaletta, onneksi tiesi Arabianrannan, ettei tarvinnut kaikkia Satuja soitella. Olen kyllä kuullut että umpihulluja satusalosia on vähintään kaksi,  enkä tiedä, onko minut laskettu jo mukaan. Sitten on myös maksuhäiriöisiä  Satu Salosia, yhdellä syntymävuosikin on sama, mutta onneksi eri päivä.   Joskus siis ei ole Satu Salosen nimi kelvannut.  Että olisiko joku kaima ehtinyt jo watsappeihin nimeä pilaamaan. Tai sitten ovat kybervakoilleet syntymäajan ja niillä voi olla yläikäraja ja olen liian vanha.

Kun muinaisina aikoina firmaan tuli tietokone, mukana oli vähintään 1000-sivuinen manuaali. Ja ensimmäinen Word-kurssi kesti neljä päivää ja maksoi yhden kuukausipalkan verran. Kun vähän räplää alypuhelinta, löytyy Instragram, ei  maksa mitään. Pitäisi osata vaan käyttää ja keksiä käyttäjänimi.  Ihan ilman manuaalia.

Älytelevisiokin minua whatsappeja paremmin tottelee.  Kun sille sanoo, että sulje puheentunnistus, niin heti sulkee.  Se puheentunnistus kun joskus tulee siihen omia aikojaan.  Ajattelepa, miten olisi näpsää, jos joillekin ihmisille saisi laitettua puheentunnistuksen lisäksi myös puheenymmäryksen päälle. Ja olisi itsellänikin sellaiselle käyttöä.

Nyt minulla on sitten watsappi ja instagrammi ja ihmettelen, mitä niillä tehdään. Ja kun keksin jonkun nimen, jonka niille kelpaa, pitää oitis kirjoittaa talteen jonnekin testamentin kanssa samaan piironginlaatikkoon, että jälkipolvi sitten aikanaan osaa virtuaalijäännökseni tuhkata oikeilla nimillä.

Tänään pohdiskelin myös nenämahaletkun asennusohjeita toisessa blogissani.  Tammikuu tekee aina niin synkkämieliseksi. 

Konetuliaseita ja tuttiostoksia

Pariisin tammikuu on kylmä ja tuulinen. Tyttärentytär on säästä huolimatta päivänpaiste. Näyttää siltä, että osun paikalle suurten mielenilmausten aikaan. Jalkakäytävät olivat täynnä ihmisiä matkalla Place de Republiquelle osoittamaan myötätuntoa terrorismin uhreille.
Vauva oli rattaissa, joten katselimme ihmisvirtaa Jardin des Plantesin puolelta. Toki hengessä mukana.
Olemme vähän yrittäneet olla avuksi ja alkuviikolla suoritimme tutinhankintatehtävän. Palatessamme apteekista terroristijahti oli vielä meneillään ja yhtäkkiä edessämme olikin kymmenkunta poliisia, muutamalla konetuliase kädessä.  Hipsuttelimme nopeasti ohi. Kuvan otin sen verran kaukaa, että aseet eivät tuossa näy. Ihan ammattitaitoiselta poliisien toiminta näytti.
On siellä koto-Suomessa niin rauhallista. Ehkä emme ihan osaa sitä tarpeeksi arvostaa. Känistään turhanaikaisista.
Kun iljannejäätiköt aina yllättävät liukkailla kengillä kävelevät ihmiset, on luonnollista, että sairaaloiden päivystykset kuormittuvat. Flunssasesonki vielä parhaimmillaan. Olen minäkin jonotellut kymmenen tuntia ja enemmänkin. Mutta tilanteen ollessa haastava, on lääkäri ollut paikalla yhdessä vilauksessa.
Että kun ei ole ISIS-terroristeja lehtien toimituksia teloittamassa, niin löytyy sentään kotoperäisiä ongelmia. Talvi yllättää autoilijat ja liukkaat kelit jalankulkijat.

Tuo vanha vainooja - kiitos vuodesta 2014

Konsernin talousjohdossa vuodenvaihde oli kiirettä.  Piti koota seitsemällä eri kielellä olevista 13 maan tilinpäätöksistä tilintarkastuskelpoinen konserntilinpäätös. Ei ollenkaan niin yksikertaista.  Kirjapitohan on tylsimysten työtä.

15 vuotta myöhemmin teen tilinpäätöstä vuodestani. Saldo plussalla.  Ihaninta kai lapsenlapsi Eleonor, jota pääsenkin Pariisiin mummoilemaan jo ensi viikolla. Hän täyttää sunnuntaina kolme kuukautta ja aloittaa päivähoidossa. Mitenkä se tuntuukaan liian varhaiselta.  Meidän aikoinamme ihan pärjättiin kolmen kuukauden äitiyslomilla ja lapsista tuli vallan onnistuneita ihmisiä.  Päivähoitoon on pehmeä lasku ja siksi isovanhemmat tulevat aluksi lyhentämään hoitopäiviä että tytär ehtii tekemään muutaman kokonaisen työpäivän.

Bhutanissa tuli käytyä ja se on suuntana tänäkin vuonna.  Bhutanin astrologinen kalenteri 2015 ei ollut vielä joulukuussa valmiina, joten sopiva matkapäivää saataneen tietoon lähiaikoina. Jos ei ole katkennutta kylkiluuta tai muuta jaksamista rajoittavaa, tällä kertaa välilaskun aikana Intiassa ehkä päiväseltään käväistään Taj Mahalissa.

Assisissa on ihmisen aina hyvä käydä tarkastelemassa elämäänsä ja itseänsä. Ensi kesänä en taida ehtiä.

Kittilän Levillä on hyvä olla kesällä.  Kittilän Ihmisten Tanssiaiset tuottaa iloa synkkään talveen asti. Ensi kesänä, jos Jumala suo ja elää saadaan, olemme Kittilässä syyskuun ruskaan asti. Sehän alkaa Levillä 9.9. kello 9

Katsoin televisiosta Joulurauhan julistusta Suomen Turusta.  Veisattiin Jumala ompi linnamme, ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme, ajalla vaaran vaivan.  Tuo vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas kiukkuinen ja julma hirmuinen. 

Geopoliittinen tilanne on taas haastava.  Vasta nyt kävin miettimään sanojen merkitystä.  Pikkutyttönä oli niin itsestään selvää, että Neuvostoliitostahan siinä laulettiin. Nyt vaan on Putin.  Martin Luther kirjoitti virren vuonna 1528, ei ollut Neuvostoliittoa.  Luther taisi tarkoittaa vanhaa vihtahäntää tai jotain muuta. Mutta sopiihan tuo nykypäiväänkin.

Mapittelin tilinpäätöshengessä myös vanhoja potilaspapereitani.  Tuli vastaan Meilahden sairaalan lähete vuodelta 2006 Helsingin kaupungin apuvälinekeskukseen pyörätuolin hankkimisesta pysyvään käyttöön,  Siihen asti oli ollut lainassa. Mutta sitten minä vaan pikku hiljaa lähdin kävelemään. Sinnillä, kovalla työllä, hyvällä hoidolla, onnella, siunauksella, vanhan tautivainoojan laiskistumisella. Se asettaa vuoden isohkon 2014 sairastelusaldon oikeisiin mittasuhteisiin.

Vuodelle 2015 toivon rauhaa niin Kittilään kuin Ukrainaan ja terveyttä hyvissä mittasuhteissa kaikille. Toivon myös viiden kilon laihtumista.  Se vaan ei taida onnistua pelkästään toivomalla. Nuorempi tyttäreni joskus viisivuotiaana neuvoi minua erään toiveen suhteen:  "Mutta äiti, pitää vähän itsekin yrittää".   Pelkästään toivomalla ei mailma parane eikä vanha rouva laihdu.

Kuvassa Arabianrannan alkuillan ilotulitusta.  Siellä oli satoja ihmiisä, paljon lapsiperheitä ja iloinen tunnelma.  Hyvää Uutta Vuotta kaikille.  Siunausta ja iloa.

Joulupuu rakentuu iloista ja surusta

Leikkasin lehdestä piispa Irja Askolan joulutervehdyksen ja teippasin sen jääkaapin oveen.  Jos on Kirkko- ja kaupunki jäänyt lukaisematta, kannattaa etsiä käsiin. Hän toivotti siunausta kaikenlaisiin jouluihin. Iloisiin ja väsyneisiin. Näköislehti löytyy myös netistä, numero 48 sivu 25.

Jouluna kun kaiken pitäisi olla hyvin.  Jouluruokaa maistaa kunnon väki, kunnon väki.  Miksi jouluna kaiken pitää onnistua?  Alkoholistiperhe sietää juoppoaan mitenkuten pitkin vuotta, mutta jouluaattokänni on anteeksiantamaton. Päivällä ostoskeskuksessa vahvasti juopunut pariskunta riiteli rajusti, kaikki tavalliset ja harvinaisemmatkin kirosanat huudettiin suureen ääneen.  Ei sentään lyöty.  Bussipysäkillä toivoimme, ettei heillä ole lapsia kotona odottamassa.  Joulu siis herkistää. Vuoden muina päivinä känniläisten meuhkaamista ei olisi käyty murehtimaan ventovieraiden kesken. Kaikilla hyvä tahto.

Jouluna tietysti pitää sääliä yksinäisiä vanhuksia.  Niin minäkin öitä valvon. Iäkkäälle äidille ei tuntuneet mitkään ehdotukset kelpaavan ja niinpä hän on yksin. Ja meillä kaikilla on paha olla. Omat lapset ja lapsenlapsi ovat maailmalla. Heillä kai sentään on hyvä olla.

Emme hankkineet joulukuusta.  Joulukoristeita ehkä olisi ollut kellarikomerossa. Emme hakeneet niitäkään.  Rakensin joulupuun jalkalamppuun.  Siihen ripustin ystävien ja sukulaisten joulutervehdykset, Englannin vuosilta tarttunut joulutraditio.

Aamulla keittelen joulupuuron ja kuuntelen radiosta Noita Nokinenän joulun. Eiköhän se edelleen ole ohjelmistossa.  Jos ei, eroan Ylestä. Perustan www.eroaylestä.fi  -sivuston.

Hyvää Joulua

Joulupukki ja tunturiänkyrä

Jouluna ympäri maailmaa leviää Ylen pätkä joulupukin matkaan lähdöstä. Ylen mukaan Joulupukki asuu Korvatunturilla, tunturiänkyrä Kittilässä.

Edelleenkään en ota kantaa hissikiistaan, sen setvimisen hoitaa muut instanssit eikä se minulle kuulu.
Kittilän kunnanjohtaja kirjoitti aiemmin tänä vuonna Lapin Kansan kolumnissaan Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää-kirjasta. "Kun kirjoittaa kirjasta, pitäisi aina tehdä joku juonipaljastus. Sen sijaan teen toisenlaisen paljastuksen: päähenkilö - 35-vuotias, Helsingistä muuttanut, vihreä, korkeasti koulutettu, Naisasialiitto Unionin entinen aktiivi, feministikunnanjohtaja - ei ole puhtaasti kuvitteellinen hahmo, vaan hänellä on esikuva elävässä elämässä."

Toki luin Jääräpään.  Taiteellisen vapauden nimissä suotakoon kaikkien lappilais- ja saamelaismiesten kuvaaminen vähämielisiksi vaimonpieksijöiksi. Vain kunnanjohtajasta paistaa järjen valo. Kuvitelkaapa, jos niin olisi kirjoitettu jostain etnisestä vähemmistöstä. Kirjailija kai oli ajatellut olevansa hauska.  Minusta se oli lähinnä ilkeä.  

Hihani kärähti lopullisesti Ylen Stradan ohjelmatietoja lukiessani toissa perjantaina: Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelä vastaan tunturiänkyrät. Eipä sitä sitten ohjelmassa ajettukaan. Ehdin silti mieleni pahoittaa. Ylen vaan ei sovi käyttää yhden kunnan asukkaista halventavaa termiä. Lappilaisten tunturiänkyröiden äänin 22-2 antamat potkut eivät vielä tee Mäkelästä sankaria sen enempää kuin kuntalaisista änkyröitä.  Ylen uusi etiikkajohtaja voisi nyt väsätä Kittilän kunnan asukkaille anteeksipyynnön. 

Vain muutaman vuoden Kittilässä asuneena tunnen sieltä syrjäkyliä myöten paljon enemmän vanhoja, vaikeissa oloissa ja köyhyydessä elämäntyönsä tehneitä vanhoja ihmisiä - paljon enemmän kuin Ylen toimittajat ja Anna Mäkelä yhteensä.   Tunnen myös joitakin kunnanvaltuutettuja.  He ovat ihan tavallisia lappilaisia ihmisiä. Pienyrittäjiä, opettajia, sairaanhoitajia, jotka ovat vaaleissa ansainneet kuntalaisten luottamuksen. Tavalliset lappilaiset ihmiset ovat vähintään  yhtä mukavia kuin joulupukki.

Seuraavaksi kirjoitan sitten joulublogini, jossa unohdetaan niin feministi- kuin tunturiänkyrätkin.

Loppusiivous eli tilaa uudelle

Meille on ensi viikolla tulossa vauva visiittiin. Hänelle siis tehdään tilaa.  Kun taloa rakennetaan, ja se valmistuu, tehdään loppusiivous.  Vanhalla ihmisellä elämänhistoriaa ja tavaraa kertyy nurkkiin. Se tarkoittaa sitä, että mitään uutta ei enää mahdu.  Niinpä on aika tyhjentää kaikenlaista turhaa ja tehdä omaa loppusiivousta.  On tarpeellista vähentää omia vanhoja ennakkoluulojaan, tehdä tilaa tuoreille ajatuksille.

Aloitimme kirjahyllystä.  Liki 40 vuoden yhteiselämän jälkeen puolisoni Potkulautamies on vihdoinkin tullut siihen tulokseen, että kaappien siivous on hyvä projekti. Aloitimme kirjahyllystä. Siinäpä tuli käytyä koko aikuisiän elämä läpi. Minun ikäpolveni suhtautuu kirjoihin suurella kunnioituksella. Laaja kirjasto oli sivistyskodin symboli.

Kirjoittaessani hankin lähdeaineistoa hyllymetrikaupalla.  Silloin huomasin, että aika paljon kirjoitetaan - jopa julkaistaan huonoja kirjoja. Se helpotti hyllyn tyhjennystä.  Kierrätyskeskukseen voi viedä myös kirjoja. Sinne vietiin ehkä pari sataa kirjaa, ne turhanaikaisimmat.  Muutama hyvä sai paikan ystäväpastorin hyllyssä.

Itsekin ihmettelin kirjoja pois heittäessäni kiinnostukseni aikakausia - oikeustieteestä jäi Suomen Laki I ja II.  Vain muistuttaakseni, että näitäkin aikanaan opiskelin.  Systemaattista teologiaa eksegetiikkaa, hiljaisuuden viljelyä, liturgiaa, pois jouti pari metriä. Aikanaan nekin tuli luettua. Seuraava vaihe oli psykologia.  Heinz Kohutin How does analysis cure ja Eric Bernen Games people play ja Sex in human loving saivat jäädä muiden muassa. Taidanpa lukaista transaktioanalyysistä uudemman kerran.  Tasa-arvoisesta avioliitosta puhuttaessa ei paljon rakkautta muistettu.  Olisiko jo aika rehabilitoida rakkaus.

Seuraava aikakauteni oli aivotutkimus ja lähdeaineisto kirjoihini. Kymmenkunta hyllymetriä on vielä Levillä. Kaunokirjallisuutta en kovin paljon ole harrastanutkaan, enimmäkseen näyttää olevan englantilaisia klassikoita lasteni itselleen hankkimina pokkaripainoksina. Eräät Somerset Maughamin Penquin Booksin paperikantiset eivät kelpaa edes kierräykseen, Ne on kirjaimellsiesti luettu puhki ja sivut ovat irrallaan.  Ehjät toki jäävät hyllyyn. Dekkareita jätin pari metriä. Ainakin Åsa Larssonit saatan lukea muutaman vuoden kuluttua toiseen kertaan.

Olemme hankkineet terassille jouluvalot.  En ole erityisemmin jouluvalohenkilö, mutta pitäähän vauvalla olla jouluvalot. Arabianrannan lainaus- ja kierrätyspalstalta löytyi muutamassa minuutissa vauvalle sänky, hoitoalusta ja kylpyamme.  On täällä mukavia ihmisiä.  Ja sitten visiitin jälkeen voimme palauttaa.  Kellarikomeroon kun ei enää mahdu mitään.  Se on seuraava projekti.
Toivottavasti jo ennen ensi joulua. Itsekin aloitin kierrätyksen verkossa.


Kirjahylly ei enää pursuile yli laitojensa.  Sinne tuli tilaa.  Kuinkahan rakentaisi vähän avaruuttaa mieleensä.  Seuraavaksi kai sydämeeni joulun teen. Panee ihan ajattelemaan tämä omakeksimäni viisaus.   Mitä olisi siivottava mielestä kun tekee tilaa uudelle?

Eilen päivitin myös Sairaan hyvä potilas-blogini.