Monikulttuurinen mummi - Spock ja Bébé

Vimpelin Saarikentän laidalla asuneella Iida-mummillani oli kaksi ankkaa, Iines ja Aku.  Ne eivät olleet missään aitauksessa, vaan kesäisin tepastelivat arvokkaasti pihalla. Mummilla oli lämmin ja pehmeä syli.  Illalla kuuntelin kiikkustuolissa mummin sylissä STT:n uutisia radiosta. Tien toisella puolella oli Nuorisotalo ja pitäjän ainoa kahvila, Nuorisokahvila. Illansuussa Nuorisotalon pihaan tuli linja-auto Seinäjoelta. Katsottiin keitä tuli.  Paikallisuutiset livenä. Ei ollut kiire minnekään.

Illalla mummi kohenteli ranstakalla tulta piisissä kunnes pellit pantiin kiinni ja minä sain vetää pellinnarusta.  Minä olin sängyssä ja mummi istui vieressä kutomassa sukkaa ja hyräili. Oli siinä, kunnes nukahdin.

Minäkin kauhistelin ajatusta, että lapsenlapsi menee hoitoon kolmen kuukauden iässä. Kunnes luin Pamela Druckermanin kirjan Kuinka kasvattaa bébé. Tuossa Ylen linkissä kuvataan aika hyvin kirjan ajatukset.  Nyt tarkemmin ajatellen, onko lapselle oikeasti hyväksi, että hän on liki vuoden, joskus pitempäänkin kahdestaan äitinsä kanssa. Ranskassa vauva meni perhepäivähoitoon, jossa on kaksi muutakin pikkuista 1,5 ja 2,5-vuotiaat.  Koulutettu (ja valvottu) perhepäivähoitaja on maahanmuuttaja Ranskan entisestä alusmaasta.

Kun omat lapset olivat pieniä, kirjana oli Benjamin Spockin Tervettä järkeä lastenhoitoon.   Joku vuosi sitten se tuli vastaan kirjahyllyä siivotessa.  En pannut sitä kierrätykseen.  Vaaralliselle kirjajätteelle ei ole paikkaa.  Niinpä revin sen perusteellisesti ja panin sekajätteeseen. No, Spockista huolimatta lapsista tuli oikein hyviä.  Siinähän opetettiin, ettei lasta saa turhaan sylissä pitää.

Lähipiirissä onkin aika paljon monikulttuurisia perheitä.  Sen takia oli hyvä, että löysin tuon kirjan ranskalaisista kasvatuskäytännöistä.  Näinhän sitä mummien ja anoppien on hyvä oppia ymmärtämään toisen maan tapoja. Suomalaismummien ei pidä sekaantua.  Molemmista kulttuureista voi ottaa hyviä puolia.  Onneksi on hyvä mummimalli Vimpelistä. Paitsi että en osaa hyräillä. Kiikkustuolissa osaan istua ja sylinikin taitaa olla pehmeä. Muistankin tämän kun taas, kun  epäonnistun laihtumisyrityksissäni. Kesyt ankka on kyllä kova sana.  Paitsi että ranskalainen voisi olla liian kiinnostunut sen maksasta.

Liian hyvä kierrätykseen ylellisyyden ytimestä

Siivousprojekti jumittaa.  Leikkasin oikein lehdestä talteen ohjeet kaapin siivoukseen.  Lajittelu:
1. Takaisin laitettavat
2.  Muualla säilytettävät
3. Kierrätykseen tai nettimyyntiin
4. Roskiin


Siivous eteni, kunnnes kasa ratkaisua odottavista tavaroista kasvoi. Vienkö kellarikomeroon talteen, panenko kierrätykseen erinomaisille Arabianranta kierrättää-facebook-sivuille.  Annoin sinne jo Muuramen pöydänkannen.  Sympaattinen perhe tuli hakemaan pikkukoululaiselle pöydänkantta.  Tytön silmät loistivat kun kerroin, että sen pöydän ääressä läksyjä tekemällä päätyy vaikka professoriksi Pariisiin.  Esineellä on siis mainio provinienssi.

Annoin myös  Nicorette-purkat, inhalaattorit ja tabletit, sähkötupakat (ilman nikotiinia) tupakanpolttoa lopettavalle. On siis mahdottoman kiva antaa tavaraa jollekin, joka sitä tarvitsee omaan käyttöönsä.

Ajattelin panna kirpparimyyntiin vitosella myös lähes käyttämättömät Salvatore Ferragamon saapikkaat, joihin vaivaisenluuni ei enää suostu. Helsingin Sanomat kirjoitti kulttuurisivuillaan vintage muodista kulttuurisivuillaan otsikolla Ylellisyyden ytimessä. 
Hesarin jutun jälkeen en laitakaan kirpparille. Arvonnousua ovat kokemassa myös pitsilakanat.  No, enhän minä nyt äitini ja mummini virkkaamia pitsejä olisi kirpparille laittanut.  Ne ovat olleet minulle aina arvossa, toivottavasti aikanaan jälkipolville. Tai Iida-mummin käsin kutomia pellavapyyhkeitä.  Minulle monin verroin avokkaammat kuin Ferragamon saapikkaat. Iida-mummin astiapyyhkeillä on rakkaampi provinienssi.

Vanha toimiva Nokian kännykkäkin on tallessa, toimivaa Nokia-vintagea.  Eihän älypuhelimeen voi luottaa. Pahan päivän varalle pitää olla puhelin. Kaappien tyhjentäminen ei ole helppoa. Jos on oikein mieluinen vaate, sen pitää kirjaimellisesti puhki.  Armas puolisoni etsiikin taas ompelutaitoista ihmistä, joka kääntäisi hänen mielipaitansa kauluksen.  Kittilässä hänen mieliburberrynsä saivat pari vuotta jatkoaikaa käännetyillä kauluksilla.

Suuri mysteeri on käyttämättömien vaatteiden määrä kaapeissa. Mikä ihme on saanut minut ostamaan tuonkin jakkupuvun, joka on ollut päälläni kaksi kertaa? Tai kaikki nuo neuleet, jotka kutittavat niin, ettei niissä voi olla. Saituuttako on, etten pysty panemaan niitä pois? Vaikka niissä ei ole edes äidin virkkaamia pitsejä.

En sentään tiskaa Flora-rasioita.  Tuttavani siivosi tätinsä jäämistöstä yli satoja margariinirasioita ja tiskattuja viilipurkkeja, tuhansia muovikasseja, monta kassillista narunpätkiä.  Vintissä oli aikakausilehtien vuosikertoja 1950-luvulla - mutta niistä voi divarit maksaa ihan hyvinkin...

Olen säilyttänyt vuosikausia myös jättimäisiä magneettikuvakasoja. No, huomenna menen  alemagneettiin .  Vanhoihin kuviin vertailu sisältyy hintaan ja on diagnostisesti hyödyllistä.  Että eihän sitä koskaan etukäteen tiedä, mitä vielä joskus tarvitsee. Terveysnuukailublogini on muutenkin opettavaista lukemista.  Ahneudesta ja saituudesta siinäkin kerrotaan.

Rikkinäinen muisto on korjausta vailla

Matkoista jää muistoja. Joskus ihmiset ostavat matkamuistoja. Kun matkailu oli harvinaista, matkalaukkuihin liimattiin tarroja: Helsinki, Oslo, Vuokatti.  Merkit olivat omiaan herättämään kateutta kanssamatkustajissa.

Siivosin antiikkipiironkiani. Laitan siihen tärkeitä papereita ja tavaroita.  Eli kun minusta aika jättää, voin sanoa, piirongin laatikosta löytyy kaikki tärkeät paperit. Kuten hoitotahto, edunvalvontavaltuutus, luettelo hautajaisvirsistä ja muuta sellaista tarpeellista, jota tarvitaan kun en itse enää jaksa tai ymmärrä. Piirongin lokeroissa on postimerkkejä, kirjekuoria, postikortteja ja etanapostimerkkejä.

Siivotessani löysin postikortteja, jotka olivat niin rumia, että en ollut 30 vuoteen kehdannut kenellekään lähettää.  En aio lähettää vastakaan ja niipä heitin pois. Paljon muutakin tarpeetonta on kulkeutunut muutosta toiseen.

Yksi postikorteista oli Rooman Santa Maria in Aracoeli-kirkon Bambino Jesus. Bambinon oli krouvisti veistänyt joku fransiskaanimunkki Getsemanesta tuodusta öljypuusta 1500-luvulla. Bambinolla uskottiin olevan ihmeitä tekevä vaikutus. Kiitolliset ihmiset olivat peittäneet sen jalokivillä ja kullalla kiitokseksi hyvistä ihmeistä. Ehdin nähdä Bambinon monta kertaa.  Minuun se teki enemmän vaikutusta kuin Vatikaani. Ostin sieltä myös rukousnauhan, joka kulki muutosta toiseen ja aina roikkui jonkin taulun tai peilin kulmasta. Winchesterissä riippui porraskaiteen päätytolpassa, mikä toimi myös naulakkona.  Joskus naulakkoon tuli liian suuri takkikuorma ja rukousnauha katkesi viiteen osaan.  Se on odottanut korjaajaa vasta noin 20 vuotta. Eihän halpaa matkamuistoa kehtaa minnekään kultasepälle viedä.  Niinpä se odottaa rakkaan Kyllikki-tätini keuhkotautiparantolassa maalaamassa posliinituhkakupissa.  Kyllikki-täti kuoli kauan sitten. Muisto on rakas.  

Bambino Jesus varastettiin kirkosta vuonna 1994.  Olihan sen ympärillä paljon arvokasta jalometallia. On pohdittu, löytyykö Bambino joskus jonkun oligarkin tai muun keräilijän jäämistöstä. Vai onko kulta sulatettu, jalokivet irrotettu ja Jeesus heitetty takkaan. Muisto on tallella. Ja onhan minulla kaikki hyvin.  Mistäpä me tiedämme, onko katkennut ketju varjellut minua myös tuhkakupista käsin.  Taidan silti korjauttaa sen ja etsin sille paremman sijainnin kodissani.

Joskus on myös rikkinäisiä muistoja.  Onnellisuus onkin paljolti vain hyvää muistojenkorjaustaitoa. Kaikkein huonoimmat muistot joutavatkin jo roskiin. 

  

 

Whatsappi sentään - nimi ei kelpaa

Maapallon toiselta laidalta tuli äitivanhalle ohjetta.  Kännykkään tarvitaan instagrammia ja watsappia.  Minä siitä oitis kiltisti lataamaan ja helposti lataantui.  Ja seuraava vaihe oli kirjautuminen - luo käyttäjänimi. Ja vaikka mitä nimiä loin, puhumattakaan yrittämistä oikealla ja omalla nimellä, kaikilla etunimillä ja yhdistelmillä, luomukseni eivät kelvanneet. Ja nyt kai pitäisi keksiä itselleen uusi nimi ja sitten pitää panna jonnekin muistiin tekonimi, että sitten löytää itsensä uudestaan.  Tässähän oli jollekin luovalle ihmiselle bisnesidea: nimenluonti.

On nämä satusaloset niin vikkelää väkeä.  Muutenkin kun hiihtämään. Että joka paikassa on aina satu salonen varattuna.Minullekin tuli takavuosina usein postia Hiihtoliitosta ja kohteliaasti korjasin, että en ole juuri nyt osallistumassa SM-kisoihin ja kannustin kysymään joltain kaimalta. 
 
Pikkuserkku Kokemäeltä etsi puhelinnumeroani numerotiedustelusta.  Satu Salosia oli 87 kappaletta, onneksi tiesi Arabianrannan, ettei tarvinnut kaikkia Satuja soitella. Olen kyllä kuullut että umpihulluja satusalosia on vähintään kaksi,  enkä tiedä, onko minut laskettu jo mukaan. Sitten on myös maksuhäiriöisiä  Satu Salosia, yhdellä syntymävuosikin on sama, mutta onneksi eri päivä.   Joskus siis ei ole Satu Salosen nimi kelvannut.  Että olisiko joku kaima ehtinyt jo watsappeihin nimeä pilaamaan. Tai sitten ovat kybervakoilleet syntymäajan ja niillä voi olla yläikäraja ja olen liian vanha.

Kun muinaisina aikoina firmaan tuli tietokone, mukana oli vähintään 1000-sivuinen manuaali. Ja ensimmäinen Word-kurssi kesti neljä päivää ja maksoi yhden kuukausipalkan verran. Kun vähän räplää alypuhelinta, löytyy Instragram, ei  maksa mitään. Pitäisi osata vaan käyttää ja keksiä käyttäjänimi.  Ihan ilman manuaalia.

Älytelevisiokin minua whatsappeja paremmin tottelee.  Kun sille sanoo, että sulje puheentunnistus, niin heti sulkee.  Se puheentunnistus kun joskus tulee siihen omia aikojaan.  Ajattelepa, miten olisi näpsää, jos joillekin ihmisille saisi laitettua puheentunnistuksen lisäksi myös puheenymmäryksen päälle. Ja olisi itsellänikin sellaiselle käyttöä.

Nyt minulla on sitten watsappi ja instagrammi ja ihmettelen, mitä niillä tehdään. Ja kun keksin jonkun nimen, jonka niille kelpaa, pitää oitis kirjoittaa talteen jonnekin testamentin kanssa samaan piironginlaatikkoon, että jälkipolvi sitten aikanaan osaa virtuaalijäännökseni tuhkata oikeilla nimillä.

Tänään pohdiskelin myös nenämahaletkun asennusohjeita toisessa blogissani.  Tammikuu tekee aina niin synkkämieliseksi. 

Konetuliaseita ja tuttiostoksia

Pariisin tammikuu on kylmä ja tuulinen. Tyttärentytär on säästä huolimatta päivänpaiste. Näyttää siltä, että osun paikalle suurten mielenilmausten aikaan. Jalkakäytävät olivat täynnä ihmisiä matkalla Place de Republiquelle osoittamaan myötätuntoa terrorismin uhreille.
Vauva oli rattaissa, joten katselimme ihmisvirtaa Jardin des Plantesin puolelta. Toki hengessä mukana.
Olemme vähän yrittäneet olla avuksi ja alkuviikolla suoritimme tutinhankintatehtävän. Palatessamme apteekista terroristijahti oli vielä meneillään ja yhtäkkiä edessämme olikin kymmenkunta poliisia, muutamalla konetuliase kädessä.  Hipsuttelimme nopeasti ohi. Kuvan otin sen verran kaukaa, että aseet eivät tuossa näy. Ihan ammattitaitoiselta poliisien toiminta näytti.
On siellä koto-Suomessa niin rauhallista. Ehkä emme ihan osaa sitä tarpeeksi arvostaa. Känistään turhanaikaisista.
Kun iljannejäätiköt aina yllättävät liukkailla kengillä kävelevät ihmiset, on luonnollista, että sairaaloiden päivystykset kuormittuvat. Flunssasesonki vielä parhaimmillaan. Olen minäkin jonotellut kymmenen tuntia ja enemmänkin. Mutta tilanteen ollessa haastava, on lääkäri ollut paikalla yhdessä vilauksessa.
Että kun ei ole ISIS-terroristeja lehtien toimituksia teloittamassa, niin löytyy sentään kotoperäisiä ongelmia. Talvi yllättää autoilijat ja liukkaat kelit jalankulkijat.

Tuo vanha vainooja - kiitos vuodesta 2014

Konsernin talousjohdossa vuodenvaihde oli kiirettä.  Piti koota seitsemällä eri kielellä olevista 13 maan tilinpäätöksistä tilintarkastuskelpoinen konserntilinpäätös. Ei ollenkaan niin yksikertaista.  Kirjapitohan on tylsimysten työtä.

15 vuotta myöhemmin teen tilinpäätöstä vuodestani. Saldo plussalla.  Ihaninta kai lapsenlapsi Eleonor, jota pääsenkin Pariisiin mummoilemaan jo ensi viikolla. Hän täyttää sunnuntaina kolme kuukautta ja aloittaa päivähoidossa. Mitenkä se tuntuukaan liian varhaiselta.  Meidän aikoinamme ihan pärjättiin kolmen kuukauden äitiyslomilla ja lapsista tuli vallan onnistuneita ihmisiä.  Päivähoitoon on pehmeä lasku ja siksi isovanhemmat tulevat aluksi lyhentämään hoitopäiviä että tytär ehtii tekemään muutaman kokonaisen työpäivän.

Bhutanissa tuli käytyä ja se on suuntana tänäkin vuonna.  Bhutanin astrologinen kalenteri 2015 ei ollut vielä joulukuussa valmiina, joten sopiva matkapäivää saataneen tietoon lähiaikoina. Jos ei ole katkennutta kylkiluuta tai muuta jaksamista rajoittavaa, tällä kertaa välilaskun aikana Intiassa ehkä päiväseltään käväistään Taj Mahalissa.

Assisissa on ihmisen aina hyvä käydä tarkastelemassa elämäänsä ja itseänsä. Ensi kesänä en taida ehtiä.

Kittilän Levillä on hyvä olla kesällä.  Kittilän Ihmisten Tanssiaiset tuottaa iloa synkkään talveen asti. Ensi kesänä, jos Jumala suo ja elää saadaan, olemme Kittilässä syyskuun ruskaan asti. Sehän alkaa Levillä 9.9. kello 9

Katsoin televisiosta Joulurauhan julistusta Suomen Turusta.  Veisattiin Jumala ompi linnamme, ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme, ajalla vaaran vaivan.  Tuo vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas kiukkuinen ja julma hirmuinen. 

Geopoliittinen tilanne on taas haastava.  Vasta nyt kävin miettimään sanojen merkitystä.  Pikkutyttönä oli niin itsestään selvää, että Neuvostoliitostahan siinä laulettiin. Nyt vaan on Putin.  Martin Luther kirjoitti virren vuonna 1528, ei ollut Neuvostoliittoa.  Luther taisi tarkoittaa vanhaa vihtahäntää tai jotain muuta. Mutta sopiihan tuo nykypäiväänkin.

Mapittelin tilinpäätöshengessä myös vanhoja potilaspapereitani.  Tuli vastaan Meilahden sairaalan lähete vuodelta 2006 Helsingin kaupungin apuvälinekeskukseen pyörätuolin hankkimisesta pysyvään käyttöön,  Siihen asti oli ollut lainassa. Mutta sitten minä vaan pikku hiljaa lähdin kävelemään. Sinnillä, kovalla työllä, hyvällä hoidolla, onnella, siunauksella, vanhan tautivainoojan laiskistumisella. Se asettaa vuoden isohkon 2014 sairastelusaldon oikeisiin mittasuhteisiin.

Vuodelle 2015 toivon rauhaa niin Kittilään kuin Ukrainaan ja terveyttä hyvissä mittasuhteissa kaikille. Toivon myös viiden kilon laihtumista.  Se vaan ei taida onnistua pelkästään toivomalla. Nuorempi tyttäreni joskus viisivuotiaana neuvoi minua erään toiveen suhteen:  "Mutta äiti, pitää vähän itsekin yrittää".   Pelkästään toivomalla ei mailma parane eikä vanha rouva laihdu.

Kuvassa Arabianrannan alkuillan ilotulitusta.  Siellä oli satoja ihmiisä, paljon lapsiperheitä ja iloinen tunnelma.  Hyvää Uutta Vuotta kaikille.  Siunausta ja iloa.

Joulupuu rakentuu iloista ja surusta

Leikkasin lehdestä piispa Irja Askolan joulutervehdyksen ja teippasin sen jääkaapin oveen.  Jos on Kirkko- ja kaupunki jäänyt lukaisematta, kannattaa etsiä käsiin. Hän toivotti siunausta kaikenlaisiin jouluihin. Iloisiin ja väsyneisiin. Näköislehti löytyy myös netistä, numero 48 sivu 25.

Jouluna kun kaiken pitäisi olla hyvin.  Jouluruokaa maistaa kunnon väki, kunnon väki.  Miksi jouluna kaiken pitää onnistua?  Alkoholistiperhe sietää juoppoaan mitenkuten pitkin vuotta, mutta jouluaattokänni on anteeksiantamaton. Päivällä ostoskeskuksessa vahvasti juopunut pariskunta riiteli rajusti, kaikki tavalliset ja harvinaisemmatkin kirosanat huudettiin suureen ääneen.  Ei sentään lyöty.  Bussipysäkillä toivoimme, ettei heillä ole lapsia kotona odottamassa.  Joulu siis herkistää. Vuoden muina päivinä känniläisten meuhkaamista ei olisi käyty murehtimaan ventovieraiden kesken. Kaikilla hyvä tahto.

Jouluna tietysti pitää sääliä yksinäisiä vanhuksia.  Niin minäkin öitä valvon. Iäkkäälle äidille ei tuntuneet mitkään ehdotukset kelpaavan ja niinpä hän on yksin. Ja meillä kaikilla on paha olla. Omat lapset ja lapsenlapsi ovat maailmalla. Heillä kai sentään on hyvä olla.

Emme hankkineet joulukuusta.  Joulukoristeita ehkä olisi ollut kellarikomerossa. Emme hakeneet niitäkään.  Rakensin joulupuun jalkalamppuun.  Siihen ripustin ystävien ja sukulaisten joulutervehdykset, Englannin vuosilta tarttunut joulutraditio.

Aamulla keittelen joulupuuron ja kuuntelen radiosta Noita Nokinenän joulun. Eiköhän se edelleen ole ohjelmistossa.  Jos ei, eroan Ylestä. Perustan www.eroaylestä.fi  -sivuston.

Hyvää Joulua