Leipäjonossa Pariisissa

Vaihteeksi Pariisissa. Kuvassa leipäjono. Ei, ei meillä mitään hätää. Tyttäremme on niin kotoutunut Pariisiin, että  leivän pitäisi olla samana päivänä paistettua. Suunnittelimme ostavamme aamuksi croissantit.  Eihän niitä seuraavana päivänä voi syödä sanoi tyttäremme.
Joka korttelissa on  leipomo. Jos leipä on oikein hyvää, sinne tullaan naapurikortteleista asti. Kuvassa lähimmän boulangerien jonoa sunnuntai-aamuna.
Tänään piti se testata, minä panin kahvin tippumaan ja Potkulautamies lähti croissantin hakuun. Onko se vaivannäön väärti sateisena maanantaiaamuna? On. Arkiaamuna jono  ei ylettynyt kadulle. Miksihän me Suomessa aina kuvittelimme olevamme niin laadukkaita?  Jos lähimarketti paistaa itse pakastetaikinasta tehdyt leivät, ne toki voivat olla lämpimiä, mutta ovatko ne hyviä?
Tyttäremme oli nähnyt paljon vaivaa etsiessään meille asunnon kahdeksi viikoksi. Tämä on oikea pariisilaiskoti ja voimme kotileikkiä ranskalaista.
Ikkunasta on puistonäkymä. Ei ollenkaan samanlainen designkivikonstellaatio kuin Arabianrannassa, vaan puita, pensaita, kukkivia ruusuja, nurmikkoa. Sunnuntaina aamulla tai-chi ryhmä. Iltapäivällä isät pelasivat futista tyttärien kanssa.
Siellä oli joukko lapsia synttäreitä juhlimassa. Oli kakut, ilmapallot, mehut ja paperihatut.
Olen ehtinyt jo vuosikymmeniä sitten näkemään Riemukaaren, Louvren ja Eiffel-tornin. Nyt katselen toisenlaisia juttuja. Hyvä näin.
Leipä ei ollut kallista. Patonki maksoi 90 senttiä.