Parrisissa taas sairaana

Enpä olisi uskonut, että taa menee Pariisin matka sairastaessa. Nyt infektiokierrevuorossa hammas. En olisi ikinä uskonut, miten kipeä hammas voi olla. Kävin kyllä hammaslääkärissä. Ensin 6 päivää antibiootteja ja sitten hammaslääkäriin.  Antibiooteista ei ole mitään apua. Näin se menee ihana Pariisin matka. Kaatosateessa odotellaan iltaa, että päästäisiin lentokentälle ja sitten aamulla ensi töikseen suomalaiselle hammaslääkärille, joka ottaa röntgenkuvan ja näyttää siitä missä vika.
Paitsi että Ranskassa lääkäri oli halpa, 23 euroa. Mieluummin olisin maksanut ja saanut hampaan hoitoon.
Tämä Airbnb on tosi pittoreski paikka. Ikkunan alla käy hääpareja kuvauttamassa itseään. Sateen hellittäessä taidemaalari ottaa esiin telineensä.
Kyllä nämä kaikki koettelemukset kestää kun Eleonor räväyttää hymynsä ja valaisee sadepäivän ja niin unohtuu hetkeksi kaikki murheet.

 

Lapsenlasta saa rakastaa

Hesarin mielipidepalstalle joku nimimerkki valitti lastenlasten hoidon uuvuttavan. Se en ollut minä. Sääliksi käy sen perheen tulehtuneita ihmissuhteita. Kun ei pystytä puhumaan, pitää sala-ampua miniä tai vävy nimimerkin takaa.

Olemme nyt Potkulautamiehen kanssa Pariisissa lapsenlapsen hoidossa auttamassa. Emme toki koko päivää, vain muutaman tunnin päivässä. Tyttäreni sirottelee neutroneita. Olen hänestä niin ylpeä, ei ole paljon naisfyysikkoja, joilla on pätevyys professorin virkaan Ranskanmaalla. Hiukkaskiihdyttimen käyttövuoroa  ei ole helppo  sovittaa lapsenhoitoaikatauluun.

Minulla oli Vimpelissä Saarikentän laidalla Iida-mummi, jonka syli oli maailman turvallisin paikka. Jos pystyn murto-osankaan mummini emotionaalisesta perimästä välittämään tyttärentyttärelle, siitä riittää evästä elämän tuiskuihin.

Onkos minun elämälläni tällä hetkellä jotain tärkeämpää tekemistä? Juuri nyt minua tarvitaan. On hienoa olla vähän tarpeellinen, kun vielä pystyy. 

 

Äitienpäiväblues

Äitienpäivänä ensimmäinen tunne on kiitollisuus lapsista. Ei kai elämässäni ole mitään ihmeellisempää kuin jo aikuiset lapseni. Minusta tämä äitienpäivä menee jotenkin väärin päin.  Mitäpä meitä äitejä niin kiittelemään. Voi, miten ylpeä olenkaan tyttäristäni.  He ovat niin viisaita ja kilttejä, kaiken lisäksi vielä ahkeriakin. Onneksi ovat saaneet olla terveitä. 


Erikoista, että tarvitaan erityinen päivä äitien juhlimiseen.  Eikö sitten jokainen äiti ole lapsilleen juuri niin hyvä kuin on osannut. Kaikki eivät ole osanneet, kaikki eivät ole jaksaneet.  Voin olla kiitollinen siitä, että lapsillani on asiat hyvin - ihan minusta huolimatta. Olen kiitollinen myös omalle äidilleni, jota muistutan päivä päivältä enemmän. Olen kiitollinen myös puolisostani, viikon kuluttua tulee 40 vuotta päivästä, jolloin tapasimme.  Siitä pitäen olemme kulkeneet yhdessä.  Äitinä on niin helppo olla, kun on toinen siinä tukena.


Viime kuukausina olen saanut äitiyteen toisenlaisen tulokulman. Äitiys ei ei ole aina pelkkaa iloa ja juhlaa. Yhdistykseemme, Ultraharvinaiset ry:hyn on liittynyt monia äitejä.  Äitejä, joiden lapsilla on vaikea, ultraharvinainen sairaus.  Tänä äitienpäivänä ajattelen lämmöllä heitä.

Kolme iloista asiaa: jumppa, nappi ja kellon ranneke

1. Method Putkisto Pilates ja Jenni
 
Tänään Method Putkisto Pilates oli niin mukava, että ajattelin ensimmäistä kertaa session päättyessä, että joko nyt?  Yleensä jo ensimmäisen tunnin jälkeen odottelen, että loppuisiko jo. Se, että aika tuntui kuluvan nopsaan, johtui siitä, että kuntoni on pitkän sairastelukevään jälkeen selvästi kohentumassa. Siis jaksoin hyvin. Ei ole olemassa mitään muuta kuntoilun muotoa, jota tekisin vapaaehtoisesti kolme tuntia viikossa (2x1,5 tuntia). Se systemaattista, tehokasta. Jenni on paras ohjaaja/fysioterapeutti, mitä missään olen nähnyt.  Ja minä olen nähnyt niitä satoja.  Aikuisten aamupäiväryhmässä on vielä mukavan rento ilmapiiri. Vielä sekin, että Pilatesstudio Arabia
on ihan kulman takana. Kertaakaan en ole jättänyt menemättä laiskuttani. Joskus on terveys tehnyt tenän.
Ainoastaan tuo nimi Method Putkisto on aika tyhmä. Sen ymmärtää, kun tietää Marja Putkiston kehittäneen menetelmänsä Lontoossa.  Englantilaisesta se ei kuulosta niin hölmöltä.

2. Kellon nahkaranneke ja Aseman Kello
En tykkää metallisista kellon rannekkeista.  Olen etsinyt kauniita nahkarannekkeita kelloihini, mutta niitä ei löydä mistään.  Olen käynyt vaikka kuinka monessa kellokaupassa. Olen joutunut ostamaan niin rumia kellonhihnoja, että piti jättää kello pois käytöstä, kun en kehdannut pitää. Sitten googlettelin, joku sanoi, että Aseman kellossa on Hirschin rannekkeita.  Kyllä niitä olikin, kaikkia värejä, laatuja, oli käärmeennahkaa ja krokotiilinnahkaa.  (Lapsenlapsi muuten rakastaa kissoja ja krokotiileja).  Kauppias ihan pyytämättä oli tehnyt pari lisäreikää hihnaan kun huomasi, että ranteeni on aika siro. Samantien oli kiillottanut kellonkin. Ystävällistä palvelua, jäi hyvä mieli. Ilmaiseksi tuli vielä lisävinkki (katsoi sormuksiani): tiskikoneen yläritilällä kannattaa pestä.  Ja niinpä nyt säihkyy timantitkin.


3. Marks&Spencer neuloi napin 2 eurolla

Yleensä on vaikea löytää hyvin istuvaa jakkua.  Marks & Spenceriltä löytyi juuri sopiva pellavajakku, joka istui kuin valettu.  Vain nappi kiristi sen verran, että puolitoista senttiä piti siirtää.  No, ehkä olisin osannut neuloa napin.  Olisi kuitenkin  pitänyt hankkia oikeanväristä lankaa ja saada se näyttämään samalta kuin muutkin napit.  Niinpä kysyin, voidaanko nappi siirtää.  No, kyllä voitiin.  Maksoi 2 euroa. Luultavasti ei ole kovin kannattavaa bisnestä, mutta hyvä keino saada uskollisia asiakkaita.


Tällaisia mukavia asioita ajattelin tänään.  Luultavasti sinäkin keksit tälle muutaman hyvän asian. Onni on siitä mielenkiintoinen asia, että sitä voi vähän auttaa.  Esimerkiksi ajattelemalla mukavia asioita.

Kuvassa uusi hihna odottaa vaihtamista.

Iloruotsia ja kevätsiivousta

Jos maalaistytölle olisi 50 vuotta sitten joku sanonut, että eräät hänen elämässään ikinä kohdalle osuvista juhlista iloisimmat on 80-vuotispäiväjuhla - på svenska, maalaistyttö ei olisi uskonut.

Näin kuitenkin kävi. Päivänsankari oli Ankkalammikon ykkösvitjaa. Komea ura, sivistyssuku, juhlapaikkana perinteikäs klubiravintola.  Kunnianarvoisa vieraslista selvisi, kun etsimme pöytämme numeroa. Siis kertakaikkiaan fiiniä väkeä.

Onneksi oli hankittu DKNY-pikkumusta, olin omasta mielestäni ihan tyylikäs.  Nuukana ihmisenä olin sovittanut tukanleikkuun samalle päivälle.   Niinpä oli tukka hyvin ja kaikki hyvin.

Pöytiin oli monistettu snapsi-, viini- ja punssilaulut.  Ja kylläpä laulu raikui! Varsinkin kun 170 vieraan keski-ikä oli lähes 80 vuotta.  Snapsilasit täyttyivät helan gårin ja muiden juomalaulujen tahdissa.  Minulla kun on huono viinapää, riitti yksi lasi. Mutta monen muun lasi täytettiin monta kertaa.  Eivätkä nuo suomenruotsalaiset tule edes juovuksiin - kuulemma vuosikymmenten harjoituksen tulosta.

Koulussa aina tykkäsin kielistä, ruotsillahan silloin aloitettiin.  Tre små troll, de lekte med en boll...
Ja oli ihan mukavaa juhlia, kun ymmärsi iloiset maljapuheet ja tarvittaessa ihan pakottomasti vähän ruotsia puhuakin.

Onkin syytä olla tarkkana, ettei pakkosuomalaisuudessa keikahdeta ahdasmielisyyden puolelle.  Suomenruotsalaisilta voi oppia myös kivoja juttuja - muissakin lajeissa kuin juhlimisessa.

Oikeastaan piti kirjoittaa kevätsiivouksesta.  Olen hankkinut KonMari-kirjoista kakkososankin. Sukkalaatikot on siivottu. Myös vaatekomero on sisältä järjestyksessä. Oikeaoppisesti kaappiin jäi vain vaatteet, joita käytän. Nyt lattiat ja sängynpäälliset pursuavat nyssyköitä ja sekalaisia tavaroita.  Oikeaoppisesti en pannut niitä vaatekaappiin.  Mutta en ole keksinyt niille mitään muutakaan paikkaa.
Luurankoja ei kaapeista sentään löytynyt.

Kevät sentään on tuloillaan.



 

Juhlamielellä

Loppiaisesta alkaneen poikkeuksellisen hankalan sairastelukierteen jälkeen on taas valoa tunnelin päässä. Parantuminen alkoi syntymäpäivänä.  Onhan siis jollain tavoin lopullinen vanhuusetappi, kun tullaan virallisen 65 vuoden vanhuuseläkeikään.  Spontaanisti Potkulautamies soittei muutaman ystäväpariskunnan koolle ja menimme Il Sognoon syömään ja tietysti vähän juomaankin. Ja meillä oli niin mukavaa, että kaikki krempat ja vanhuus unohtui. Päätimmekin, että pitää juhlia enemmän.

Olen ymmärtänyt, että on olemassa naisia, joiden mielestä shoppailu on kivaa.  Minä kuuraan mieluummin vaikka vessanpyttyjä tai teen veroilmoitusta kuin lähden etsimään vaatetta kaupoista, varsinkaan sellaista vaatetta, jota pitäisi sovittaa päälle. Olimme saaneet kutsun hienoihin juhliin, suuresti arvostamamme rakastattavan henkilön merkkipäiville. Ihan oikeasti ei ollut mitään päällepantavaa, mahdolliset juhlavaatteet ovat noin 15 vuoden ja 15 kilon takaa.

Muistin kuitenkin, että olen joskus käyttänyt Stockmannin pukeutumisneuvojaa. Otin yhteyttä, heillä oli mitat jo tiedossa. Kerroin, millaiseen tilaisuuteen olen menossa ja mikä on budjetti. Sovittuna aikana rekille oli kerätty 7-8 mekkoa.   Uskokaa tai älkää, heti ensimmäinen istui täydelllen. Vitsi, se on niin hieno. Ei näytä tekonuorekkaalta, vaikka onkin cool. Ensimmäistä kertaa vuosiin odotan joitain juhlia myös siitä syystä, että tuskin maltan odottaa, että saan pukea mekon päälleni. Elämä on ihanaa, kun on jotain kivaa, mitä odottaa.

Kuvassa on tätini ompelema juhlamekko, jossa on helmassa tylliä. Se oli myös niin hieno.  Suretti, kun kasvoin niin nopeasti, etten ehtinyt paljon käyttää kun se oli jo pieni.  Tämä uusi juhlamekko on niin perfect, että ehdottomasti lupaan huolehtia, ettei se pääse jäämään pieneksi.

Kittilän Ihmisten K65-tanssiaisiin ehdottomasti otan sen seuraavan kerran käyttöön.  Tänä kesänä sopii jo irrotella, olenhan täysi-ikäinen.

P.S. Lukaiskaapa myös Sairaan hyvä potilas-blogini kaikkea kummaa minulle tapahtuukin.

Kevättä odotellessa pientä alavirettä

Jo helmikuussa vein kevätesikot parvekkeelle. Seuraavaksi lentävät kanervat biojätteeseen - tilalle narsissit. Winchesterissä kevään odotus alkoi tammikuussa, lumikellot, snowdrops, nousivat kukkimaan. Katedraalin muurin kupeessa valtava vanha puu puhkesi voimakkaasti tuoksuviin valkoisiin kukkiin leutoina talvina jo tammi-helmikuun vaihteessa.  Siitä tiesi kevään alkaneen.

Maaliskuu, silloin lapsena maalla oli aina talven paras kuukausi.  Aurinko paistoi, oli hyvä hiihdellä etenkin pimeän tultua, pakkasen kiristyessä kirkkaalla kuutamolla. Hanki kantoi. Jälkikäteen olen vähän ihmetellyt, mitenkä lapsena sain lähteä yksin pimeässä hiihtelemään metsiin.  Tosin äitini mielestä oli tärkeintä olla reipas tyttö, joka ei koskaan itkekään.

Maaliskuussa on myös syntymäpäivä.  Lapsena sitä odotettiin hartaasti, sain syntymäpäivälahjan, äiti teki kakun ja sain kutsua vieraita.  Kun täytin 7 vuotta, Mankkisen Raija toi lahjaksi kukkapaketin. Siinä oli yksi tulppaani.  Se oli elämäni ensimmäinen kukkalahja. Voi, miten olinkaan ylpeä ja onnellinen.  Olin jo niin iso tyttö, että minä saan lahjaksi kukkia.  Ei mitään lapsellista.

Tässä iässä syntymäpäiviin liittyy jo haikeus. Ei voi olla laskeskelematta: montakohan näitä vielä saan juhlia? Ja ajatella iloisesti toisinpäin: Näin monta hyvää vuotta olen jo saanut elää. Elämälle Kiitos!  Tietokirjailijakoulutuksessa kielipoliisi Riitta Suominen opetti, että kirjailija saa käyttää elämässään  vain yhden huutomerkin.  Eikös se tuohon sovi?

Sitten onkin vuorossa julmin kuukausi, huhtikuu.  T.S. Eliotin ehkä tunnetuin säe.  Julma on Suomenkin huhtikuu, ei enää talvi, ei vielä kevät. Takatalvi, räntää, välillä lämmittävä aurinko, ja lumisateessa sanotaan: uusi lumi, vanhan surma. Luultavasti tarkoitettiin vanhaa lunta, ei ihmistä.

APRIL is the cruellest month, breeding
Lilacs out of the dead land, mixing
Memory and desire, stirring
Dull roots with spring rain.
Winter kept us warm, covering
Earth in forgetful snow, feeding
A little life with dried tubers.

Sairastelublogissani onkin enemmän tapahtumia.  Sillä rintamalla onkin ollut ihan turhan vilkasta.