Juhannusta, hoitotiedettä ja hoitovastuuta

Juhannus on meillä herttainen. Nyt sataa vettä.  Eilinen Juhannusaatto oli hyvä päivä.  Menimme ystäväperheen kanssa piknikille.  Ei mitään hikistä helleautoilua vaan parin sadan metrin kävely tuohon Vanhankaupunginlahden rantaan.

Magnum-pullo Vollereaux-shampanjaa, avokado-katkarapusalaattia, lohiterriiniä, vähän juustoa ja patonkia, kirsikoita ja päätteeksi kahvit ja leivokset.  Siinä sopi piknik-penkillä istuskella.  Juhannuksena helsinkiläiset ovat parhaimmillaan: ohikulkijat huikkaavat iloisesti Hyvää Juhannusta, jokunen pysähtyy vähän juttelemaankin. Oli siis erinomaisen onnistunut Juhannusaatto. Enpä olisi teini-ikäisenä uskonut, että yli 60-vuotiaan vielä iloisesti piknikillä juhannusta juhlisin.  Niinpä. Elämä yllättää, usein myös hyvin.

Facebook-lääkärikaveri oli linkittänyt jutun Wall Street Journalista, ”Should doctors be paid by performance” eli pitäisikö lääkäreille maksaa hoitotulosten mukaan. No, eihän artikkeli mitään lopullista kantaa voinut muodostaa.  Eikä paraneminen ole aina lääkäristä kiinni. Ja Amerikka on hiukan toisenlainen maa. Mihinkä se johtaisikaan, kukaan ei huolisi vanhoja ja vaikeasti sairaita potilaakseen.  Kaikki vaan parantelisivat pikkuflunssia ja helppohoitoisia vaivoja.

Englannissahan NHS teki yleislääkäreille tällaisen mitoituksen ja rima laitettiin niin alas, että kaikki saivat jättibonuksia. Mutta asia on silti pohtimisen arvoinen. Sitä voi pohtia myös toiselta kantilta – potilasnäkökulmasta. Lääkäreiden hoitotuloksissa on enemmän eroja kuin halutaan myöntää. Hyvin hoidettu potilas kun tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi, hänen ei tarvitse ravata lääkärillä yhtä usein.

Jostain syystä – ehkä se on SoTe-sotkuun liittyvää ärtymystä -  valtalehdissä (Hesari ja iltapäivälehdet) on niin tylysti arvosteltu julkista terveydenhuoltoa.  Jokainen hoitovirhe ja potilasvalitus tuntuu saavan loputtomasti palstatilaa.  Luetellaan kiireettömän hoidon jonotusaikoja. Sitten vasta on syytää huolehtia, jos ei pääse kiireelliseen hoitoon. Sekin on kyllä totta, ainakin Lapissa. Karillahan oli pari vuotta sitten kiireellinen lähete Rovaniemen keskussairaalaan.  Kun hän viikon kuluttua soitti ja kyseli, milloinkohan pääsee, lähetettä ei oltu vielä ehditty edes lukemaan. Niinpä sitten lentokoneeseen ja Helsinkiin, onneksi oli omaa rahaa, jolla pystyy hoidattamaan.

Kerroin joku aika sitten psoristani ja käynnistä yksityislääkärillä, joka oli yhtä tyhjän kanssa.  Terveyskeskuslääkäri nyt sitten otti uudet koepalat, vahvisti diagnoosin, kirjoitti eReseptejä kassilliseen rasvoja ja antoi hoito-ohjeet. Olin keskiviikkona visiitissä, isäntä oli oikein hyvin voiva näköinen. Kun näin hänet muutama kuukausi aiemmin, hänen ihonsa hilseili joka puolelta ja ankaran kutinan takia hän öisin raapi itsensä ruvelle. Nyt iho oli sileä kuin lapsen pylly.  Hän oli käynyt yksityisesti monella kuuluisallakin allergiagurulla. Oli tehty monenlaista labrakoetta, rahaakin oli palanut. Sitten hän mennyt terveyskeskukseen ja häntä oli alettu hoitaa.  Eli vähän samalla lailla kuin minullakin.

Kun ihmisiltä kyselee terveyskeskuskokemuksia, he yleensä kertovat sen yhden kerran, kun kaikki ei mennyt kuin Strömsössä.  Heiltä ihan unohtuu ne 20 kertaa, kun kaikki sujui. Minuakin vähän harmittaa, että viimeiseen kirjaan tuli varoittavaksi esimerkiksi pari huonoa kertaa, mutta niistä hyvistä kun ei oikein saa lukijaa kiinnostavaa tarinaa kokoon.  Luultavasti terveyskeskuksia moittivilla lehdillä on vähän samanlainen tilanne.  Siinä on vain se huono puoli, että epäluottamuksen ilmapiiri tekee lääkärin työn turhan raskaaksi julkisessa terveydenhuollossa.

Suomessa on sellainen käsite kuin hoitovastuu.  Se on aika mielenkiintoinen juttu. Yksityisellä puolella sitä ei samalla tavoin ole. Jos lääkäri suututtaa potilaansa tai asiat menee huonosti, potilas vaan vaihtaa lääkäriä, potilas ei tule takaisin. Toisaalta hölmöyksiin asti mennyt tietosuoja vaikeuttaa hoitovastuun ja pitkäaikaisen hoitosuhteen syntymistä.  Entinen Suosikin palstalääkäri Eki, Erkki-Pekka Helle kertoi Yle Puheen haastattelussa, että kun lääkäri tekee lähetteen, tietosuojan takia hän ei saa tietää, miten potilaalle myöhemmin käy. Kyse ei ole välttämättä uteliaisuudesta, joskus lääkäri saattaa ihan oikeasti myötätuntoisesti välittää. Ja näin potilaana kuvittelisin, että ihan ammattitaidon ylläpitämisenkin kannalta lääkärin on hyvä saada palautetta, oliko hänen arvionsa potilaasta ollut oikea.

Jos lääkäri saisi palkkansa hoitotulosten perusteella, miten evaluoitaisiin potilaan oma työ ja sitoutuminen hoitoon?  Mainio hierojani Susanna kertoi potilaastaan, jonka vaikea psori oli parantunut.  Potilas oli ollut Kelan kurssilla Kanarialla kaksi viikkoa ja siellä oli oppinut rasvaamaan ja hoitamaan itseään.  Tulin ajatelleeksi, että miksi ihmeessä pitää mennä kahdeksi viikoksi Kanarialle veronmaksajien kustannuksella, että ymmärtäisi asian? Vai odottavatko potilaat, että tulevat tarpeeksi huonoon kuntoon päästäkseen Kanarialle.  No, enää Kela ei kustanna, vaan RAY järjestää kurssit Iholiiton kanssa ja omavastuu on 400 euroa. Kuitenkin, olisiko se hoitotiedettä, että potilaan saa sitoutumaan hoitoon.

Lääkärit vähättelevät hoitotiedettä.  Minäkin kävin aamulla läpi kymmeniä hoitotieteen väitöskirja-aiheita. Ja aika köykäista kamaa se on ainakin näin fyysikon äitinä ja toisaalta potilaana. Näköjään tohtoriksi pääsee, kun haastattelee jokusen potilaan ja kirjoittaa niistä yhteenvedon.  Ei se ole tiedettä. Hoitotiedettä olisi esim. vertaileva tutkimus erilaisista hoitokäytännöistä silloin, kun kyse ei ole pelkästään oikeasta lääkityksestä vaan siitä, kuinka hoidetaan.

Jos Terveyskirjaston psorin Käypä Hoito kertoisi myös yksityiskohtaisesti, miten potilaan tulee itse itseään hoitaa, se voisi olla hoitotiedettä.  Ei minustakaan lääkärin homma ole yksityiskohtaisten rasvausohjeiden antaminen. Potilaan opettaminen, rohkaiseminen ja kannustaminen ottamaan vastuuta itsestään ja voinnistaan onkin oikeastaan hoitotaidetta.  En tiedä, onko se lääke- vai hoitotiedettä.

Maanantaina jatkan vertailua.  Menen vaihteeksi yksityiselle. Silmät rähmii.  Sehän ei olisi kiireellistä ja hyvä omalääkäri on sitä paitsi lomalla. Saa nähdä, millainen silmälääkäri on se, jolle on runsaasti vapaita vastaanottoaikoja.  Tämä on mielenkiintoinen tutkimuskohde.  Jos potilastieteestä voisi väitellä, tässä olisi hyvä aihe valmiina. Raportoin sitten tilanteesta, tällä kertaa en mainitse edes lääkärikeskuksen nimeä, ettei kenellekään tule paha mieli.