Haluan olla lääkärille ihminen, en numero

Luinpa Potilaan Lääkärilehdestä eilen niin raivostuttavan jutun, että yöunet meni. www.potilaanlaakarilehti.fi Käykääpä katsomassa.  Potilaalta vaaditaan suostumus nimeltä kutsumiseen. Ollaan siis laatimassa valtakunnallista ohjeistusta, että lääkäri ei saisi kutsua potilasta vastaanottohuoneeseen nimeltä.  Pitäisi olla numerolappu.  Yksityisyydensuojaa kun halutaan turvata.

Kittilässä varmaan pitää jakaa naamarit tai burkhat, sillä ihmiset kyllä tuntevat toisensa, vaikka nimeä ei kuuluteta. Miksi ylipäänsä lääkärissäkäyntiä pitäisi salailla? Ainakin maalla on enemmänkin niin, että kaikki potilaat haluavat itse toisille potilaille kertoa, mikä on vaivana ja miksi ovat lääkärille tulleet. Muutenkin ihmiset haluavat puhua ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi sairaudestaan.

Kuvitellaan, että valituksilla ja kanteluilla terveydenhuollon laatu paranee. Katin kontit. On rakennettu vankka valitusammattilaisten verkosto potilasasiamiehistä potilasjärjestöihin.  Kaikki mielellään auttavat potilasta valitusten teossa.  Järjestöt suorastaan mittaavat tuottavuuttaan kilpailemalla, kuinka paljon valituksia he ovat jäsentensä kanssa tehtailleet.

Paraneeko maailma valittamalla? Ei parane. Se vain heikentää työilmailmapiiriä entisestään. Onhan tunnettua, että paranoidiseen skitsofreniaan kuuluu ihan taudin osana epäily, kantelu ja valittaminen olemattomistakin asioista.  Mekanismissa ei ole silti Ö-mappia, vaan kaikki turhanpäiväisimmätkin kantelut on käytävä läpi isolla koneistolla.  Karkeasti ottaen yhteen kanteluun menevällä ajalla ehdittäisiin hoitaa hyvin 5-10 tavallista kesyä potilasta.

Kantelua käytetään kiristysvälineenä.  ”Ellet kirjoita tätä ja tätä todistusta/lääkettä/lausuntoa, valitaan AVI:iin ja Valviraan etc. ”. Potilastyöstä vieraantuneet (tai ehkä vielä useammin siinä aikanaan pärjäämättömät) lääkärit ovat siirtyneet virastoihin. Siistiä sisätyötä, säännölliset ajat, ei päivystysvelvollisuuksia, mutta paljon koukuttavaa valtaa.

Potilaan lääkärilehdessä mainittu nimen salaaminen vastaanottotyössä on juuri sellaista, mihin ei saisi mennä mukaan.  Eikös psykiatriassakin joskus opetettu, että potilaan harhoihin ei saa mennä mukaan. Jos yhden todennäköisesti mieleltään hyvin sairaan potilaan yksittäinen valitus johtaa näin laajakantoisiin seurauksiin lisäten byrokratiaa, tekemällä hyvä ja kaunis käytäntö nimeltä kutsumisesta mahdottomaksi, ollaan vaarallisilla vesillä.

Potilas-lääkärisuhteen perustana on luottamus.  Luottamus on tärkeä ja arvokas asia.  Sen tulee olla molemminpuolista.  Lääkärin on voitava luottaa potilaaseensa.  Hyvä hoitosuhde perustuu luottamukseen. Hyvällä hoitosuhteella on mittaamattoman suuri merkitys siihen, kuinka hyvin potilas paranee tai miten hyvin hän jaksaa parantumattoman sairautensa kanssa elää.

Minä haluan olla potilaana omalla nimelläni, en numerona vaan ihmisenä. Olen kauhistuneena seurannut lisääntyvää byrokratiaa terveyskeskustyössä, huonoja ohjelmia, järjettömiä tilastointi- ja potilasasiakirjojen merkitsemisvaatimuksia. Kaikki mukamas paremman potilasturvallisuuden nimissä.  Samalla on ajettu hyviä kliinikoita julkiselta sektorilta yksityislääkäreiksi.  Kaikki eivät lähde parempien tienestien perässä.

Lääkärit sanovat syyksi ”huonon johtamisen”.  Se ei aina tarkoita omaa esimiestä, vaan koko terveydenhuollon sekavaa ja epätietoisuutta lisäävää myllerrystä, johon syyllisiä ovat hallintobyrokraatit.  Enkä minä ymmärrä lääkärikuntaa, joka lammaismaisesti ottaa kantaakseen byrokraattien idioottimaisia päätöksiä.  Pitääkö tässä potilaiden perustaa vähän samalla lailla kuin ”Oikeutta elämille” joku järjestö ”Oikeutta järkevään lääkärintyöhön”?   Näköjään kun lääkärit eivät itse saa suutaan auki.  Ei kai se vaitiolovelvollisuus ihan mykäksi pakota muissa kuin yksittäisen potilaan kohdalla.