Aamulla herätessäni olin näkemässä unta, jossa sanoin päättäväisesti "Nyt käännän elämässäni uuden lehden". Koko aamun olen sitten pohdiskellut, mikähän lehti se olisi.
Äitini kertoo Vimpelin kunnanlääkärin joskus 1930-luvulla kertoneen eräästä potilaasta (jonka nimeä en tässä mainitse), joka oli tullut vastaanotolle sanoen: "Joka paikka ramaa ja runajaa". Enpä tiedä, millaiseen diagnoosiin tohtori oli päätynyt.
Oikeastaan minullakin joka paikka vähän ramaa ja runajaa. Olisiko uusi lehti sitä, että käynnistäisin elämäntaparemontin. Eikös ole ärsyttävä sana, vähän kuin kipupiste. Kyllä ehdottomasti varmaan olisi tarpeen remontoida elämäntavat. Mutta tämä tupakoinnin vähennys jo riipii sielua liki masennukseen asti. En halua käynnistää elämäntaparemonttia. Muutama vuosi sitten ostin uuden sykemittarin. Siinä on niin paljon hienoa teknologiaa, että kukaan ei ole saanut sitä käyntiin. Maksoikin 200 euroa. Elämäntapani pysyy siis kaapissa. Jos ajattelee elämää, ehkä sittenkin on syytä pitää kiinni niistä asioista, jotka elämässä on hyvin ja varjella niitä.
Jos Paula Koivuniemi rakastaa sauvakävelyä, hän toki saa sitä rakastaa. Minä en. Olisin syvästi onneton, jos joku pakottaisi minut sauvakävelemään. Luulenpa, että remontoin elämääni sillä tavoin, että pidän parempaa huolta mielestäni, niin minusta voi olla iloa muillekin.
Facebookissa tänään joku kirjoitti erään ylilääkärin sanoneen: "Ihminen voi olla juuri niin sairas kuin haluaa". Siinä on vinha perä. Niinpä tuumasin, että juuri nyt en halua olla yhtään sairas. Ihminen voi sairastua sairastamiseen. Olettehan kaikki tavanneet ihmisiä, joilla on aina kaikenlaista tautia ja kremppaa ja muutenkin kaikki asiat huonost. Etenkin syy on aina jonkun muun.
Olen tavannut myös ihmisiä, joilla on järkyttävät kivut ja liki olematon toimintakyky. He olisivat halutessaan voineet olla jo vuosia työkyvyttömyyseläkkeellä. He eivät ruikuta, he eivät suostu kutsumaan itseään potilaiksi. Heistä on mukavampi pysyä kiinni elämän syrjässä.
Nykyisin on olemaa kehittyneitä diagnostiikkavälineitä, kuvantamista ja laboratoriokokeita. Puuttuu yksi testi. Miten mitataan se, kuinka sairas potilas haluaa olla? Luultavasti eläkeriidoissa onkin usein kyse juuri tästä. Objektiiviset, mitattavissa olevat kriteerit eivät ole linjassa potilaan halussa olla sairas.
Näitä nyt pohdiskelen, sillä olen menossa Seinäjoelle Järjestötalon 1-vuotisjuhlien puhujaksi.
Seinäjoen Järjestötalo on tosi mielenkiintoinen hanke. Siellä kaikki potilas-, vammais- ja eläkeläisjärjestöt mahtuvat toimimaan saman katon alla. Mielelläni tutustun toimintaan paremminkin. Saattaa olla, että siitä voisi ottaa oppia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti