tiistai 28. toukokuuta 2013

Ei kannata kun Kela ei maksa

Olen kohta lähdössä Meilahden Päiväsairaalaan immunoglobuliinitippaan, kun vointi taas on nohkahtanut. Toivottavasti edelleen tehoaa. Neljän ruuhkasta huolimatta Kari vei minut eilen Meikkuun ja myös kävi hakemassa. Ruoka oli kotona puolivalmiina, oli mukava tulla kotiin. Olisin päässyt toki pirssilläkin. Kelakin olisi korvannut, ei olisi Karin tarvinnut istua ruuhkassa ja odotella. Alkuviikosta Hesarissa oli Mielipide-sivulla kirjoitus (toki nimettömänä), jossa moitittiin Kelaa. Eläkeläismies kirjoittaa vaimonsa käyvän sädehoidossa ja edestakainen matka sairaalaan on yhteensä 105 kilometriä. Taksilla maksaa yli 100 euroa, jonka Kela korvaa. Hänelle autokyydistä Kela korvaa vain vaivaiset 21 euroa. Mies sanoo, ettei kannata. Näin taas Kelaa on hyvä moittia nimettömänäkin. Mies on viisas nimeään salatessaan myös toisesta syystä: hän on tosi m****u. Mies kyllä joutaisi, mutta ei kannata kun Kela ei maksa enempää. Minullahan ei mitään syöpää ole, mutta Kari silti jaksaa minua kuskata. Se tuntuu hyvältä, se on välittämistä. Kiinnostaa kovasti, julkaisiko Hesari mielipidekirjoituksen sen vuoksi, että kyseessä on epäkohta Kelan korvauspolitiikassa. Vai esimerkkinä siitä, kuinka typerä, ahne ja itsekäs ihminen voi olla. Toivottavasti hänen vaimonsa saa sairauteensa tukea jostain muualta tai löytää paremman miehen.

Ei kommentteja: