Sairaalakeikkaa pukkaa

Touko-kesäkuun vaihde on jo vuosia ollut kompastuskivenä voinnin kannalta. Yritin totta vie parhaani, että tästäkin selviäisin notkein jaloin. Mutta tässä taas ollaan. Huomenna laboratoriokokeita ja sydänfilmi, maanantaina ja tiistaina taas Päiväsairaalan tiputukset. Onhan tässä lääketiede edistynyt. Enää ei tarvitse tipuksia ottaa Neurologian poliklinikan varastokopissa. Voi olla ihan mukavasti sängyssä tai lepotuolissa. Olin niin suunnitellut kaikkea mukavaa Helsingin kevääseen. Valkovuokot on nähty ja kirsikkapuitakin on tänne Arabianrannan puistoon saatu. Linnut lauloivat ja oli juuri sellainen keli, että olisi ollut mukava lähteä Lammassaareen suuntaan katsomaan pussitiaista, joka telkkarissakin nähtiin. Mutta nyt on näin. Toisaalta on oikein hyvä, että olen täällä juuri nyt. Kittilästä olisi pitempi matka. Tipan jälkeen sitten alkaa toipumisen odottelu. Toivottavasti tälläkin kertaa niin - mutta voihan se olla ettei. Terveenä elämisen parhaita puolia on se, että voi aika paljon päättää, mitä haluaa tehdä. Kun on sairaampi, pitää myös valita se vähä, mitä jaksaa tehdä. Lintujen laulun kuuntelu ei ole yhtään huonompi homma. Ehkä tuo näköhermokin tointuu niin, että voi lintuja nähdäkin. Sitten voi taas ottaa pienistä iloista kiinni vaikka juuri nyt jaksakaan. Omenapuut ovat kohta kukassa. Muistakaapa tarttua hetkeen ja katsoa niitä tarkkaan. Oli niin suunnitelmissa, että tänä keväänä käyn Mustiolla ja yritän saada Sandåsan omenapuut kuvattua ja parhaimmassa tapauksessa tänne blogiin. Ehkä sitten jo ensi vuonna. Jos Jumala suo ja elää saadaan.