Matka- ja sairauskertomus Bhutanista, yltäkylläisyyttä Intiasta ja tuhma kuva

Niinhän pääsimme matkaan, vaikka vielä edellisenä yönä ajattelin, että lienee parasta jättää väliin. Niin kipeä olin.  Mutta sairauskertomuksen laitan toiseen blgiini Onneksi kylki oli niin kipeä, että tartuimme Finnairin erikoistarjoukseen bisnesluokasta.  Sain jopa muutaman tunnin nukuttua ja Delhin kentällä torkuttua lisää ja niinpä jo 21 tunnin matkustuksen jälkeen pääsimme perille Bhutaniin ja Paroon.  Myös sankarikoiranpoika Arto oli vastassa.  Arton sankariäitihän oli häätänyt tytärtä ja ystäväänsä vuorilla häirinneen karhun pois. Mekin kävimme samalla vuorella, mutta karhua ei onneksi näkynyt emmekä kovin syvälle metsään menneetkään.

Tällä kertaa emme käyneet temppeleissä,  vaan keskityimme ihailemaan uskomattoman kaunista luontoa.  Vointini ei sallinut pitkiä vaelluksia, viimeisenä päivänä kiipesimme rhodonrendron-metsään. Yllätyksekseni pärjäsin ihan hyvin 2800 metrissä. Otin kuviakin.

Tämä ei ole lainkaan tuhma kuva. Siinä on ystävällismielinen symboli ja kannattaa matkustaa Bhutaniin kuulemaan siihen liittyvä legenda.  Kuvassa nukkuva koira ei ole Arto, vaan paikallinen kulkukoira.  Bhutanissa näkee päivisin paljon nukkuvia kulkukoiria ja niitä sitten myös kuulee öisin.  Buddhalaiset kun eivät tapa eläimiä, siellä on siis parasta tottua koiran haukuntaan öisin.  Jostain syystä se ei ärsytä yhtä paljon kuin haukunta helsinkiläisessä kerrostalossa.

Suomen WWF on mukana Royal Bengalin tiikerin suojeluhankkeessa. Nyt kun kehitysapua niin innokkaasti oltaisiin leikkaamassa, tulin toisiin ajatuksiin. Bhutan on niin köyhä maa, että ilman ulkopuolista apua se ei pysty varjelemaan mittaamattoman arvokkaita luontokohteitaan.  Köyhyydestään huolimatta Bhutanilla on se hyvä puoli, että siellä rahat eivät mene korruptioon tai aseisiin.

Paluumatkalla pysähdyimme Delhissä pariksi yöksi legendaariseen The Imperial  -hotelliin.  Matkalla hotelliin luin Hindustan Timesia.  Delhin slummissa oli ollut tulipalo, jossa 5000 ihmistä menetti kotinsa.  Voisi ajatella, että slummeista ei niin tarvitse välittää, etteivät ne ole arvokkaita.  Lehti kertoi myös naisesta, joka oli viidennellä kuulla raskaana.  Hän oli ollut kotiapulaisena vuoden ja säästänyt perheenlisäystä varten. Säästöjä oli 7000 rupiaa. Ainoa turvapaikka rahoille oli patjan alla.

The Imperial oli mielenkiintoinen kokemus.  Minä halusin käydä siellä, koska W. Somerset Maughamin novelli sijoittuu sinne ja britti-imperiumin loistoaikoihin ja siellä on muutakin nähtävää. Sunnuntailounaalla näin ylellisimmän buffet-lounaan, mitä koskaan olen päässyt katselemaan. Ruokalajeja oli varmaan toista sataa, toinen toistaan upeampia jälkiruokakakkuja, leivoksia, lämpimiä ruokia parikymmentä, kaikki kuviteltavissa olevat hedelmät...  Emme syöneet sitä, vaikka ei se Helsingin hintoihin veratttuna kalllis ollut, alle 3000 rupiaa eli kolmisenkymmentä euroa. Ajattelin naisen palanutta slummikotia ja säästöjä.

Intiassa on vaalit meneillään.  Kiinnostavaa nähdä, miten käy.  Ainakin englanninkieliset valtalehdet olivat kovasti Gandhien puolella. Gandheista joku oli käynyt tapaamassa daliitteja ja kuvauttanut itsensä heidän kanssaan.  Johtava joogaguru oli paheksunut sitä, että vaalien alla näin teeskennellään.  Mutta joogaguru oli joutunut sittemmin pyytämään anteeksi lausuntojaan.

Potkulautamiehen kanssa totesimme, että nyt taitaa meille näin pitkät reissut jo riittää.

Tämä kuva kukkivasta puusta on aika epäselvä, mutta kannattaa kiinnittää huomiota myös naavaan.  Olemmehan oppineet, että naava tarvitsee paljon aikaa mutta myös erittäin puhdasta ilmaa.

Potkulautamies ei nähnyt matkalla yhtään potkulautaa.

Nizzan valottumisen jälkeen onnellistumista Bhutanissa

Olin aina pitänyt Nizzaa turhanpäiväisten elämäntapajoutilaiden oleilupaikkana, enkä ole siitä ollut isommin kiinnostunut, vaikka aikanaan perheen kanssa kesälomamatkoilla Ranskan rivierallakin lyhyesti poikettiin.  Nizza ei oikeastaan taida olla mikään lomakeskus, vaan se on paikka, missä asustaa ihimisiä, joiden ei tarvitse tehdä mitään ja jotka voivat itse valita, missä asuvat.  Olen käynyt tuttaviani tapaamassa Espanjan Aurinkorannikolla parissakin paikassa, ja voisinpa sanoa, että jos jossain etelässä pitäisi välttämättä asustaa talvisin, Nizza voisi olla hyvä valinta. Taidanpa matkustaa sinne toistekin ja otan Potkulautamiehen mukaan.

Valottumisviikko, jossa tutkittiin ympäristöä ja itseämme Mikko Malkavaaran ja Kaisa Raittilan hienosti ohjaamassa pienessä, mutta sitäkin inspiroivammassa ryhmässä.   Henri Matissen ja Marc Chagall'in elämäntyötä ja taidetta pohdiskellen. Liikuttavan epäkaupalliset matkanjohtajamme eivät olleet laikaan osanneet mainostaa, että yhteisen illallisen "vaatimaton, mutta ravitseva kasviruoka" oli Kaisan ja Mikon itse kokkaamaa gourmet-laatua. En edes Toscanassa ole saanut yhtä hyvää bruscettaa kuin Valottumassa. Tiettävästi lokakuun Valottumisviikolla on vielä pari paikkaa jäljellä.

Ohjelmassa oli myös Cap Ferrat´n ympärikävely, mikä vaatii aika kovaa kuntoa. Kävi kämmi, hiukan nilkka lonksahti ja horjahdin, toisella puolella oli 100 metrin pudotus kiviseen rotkoon ja toisella kallioseinämä.  Siksi suuntasin kallioseinämää päin, nilkka kyllä muljahti, mutta pääsin jatkamaan matkaa. Illalla kyllä piti vaihtaa tuolia, kun selkänoja painoi ikävästi.  Siitä kehittyikin kiinnostava lääkäri- ja sairaalamatka, jonka joutessani raportoin tuonne toiseen blogiini.  Kylkiluu oli murtunut ja monta muutakin vikaa löytyi. Viikon sisään tapasin runsaasti monenmaalaisia ja monen alan erikoislääkäreitä ja hoitajia.  Sain kuitenkin Meilahdesta matkustusluvan.  Lääkäri oli yhtä mieltä siitä, että kuudenkympin ja kuoleman välissä ei tarvitse pysytellä ampparikyydin (oppimani uusi termi) päässä Meikusta.  Ehdin sinne sairastelublogiin Meilahden petistä pienen pätkän kirjoittamaankin.  Sain siis AAA-luokituksen ja paljon ajattelemisen (ja kirjoittamisen) aihetta.

Torstaina siis Bhutaniin, tai ensiksi Delhiin.  Intian valtio ei näköjään pysyvästi loukkaantunut kapinahankkeistani, vaan myönsi viisumin.  Vaikka viisumilomakkeen täyttö olikin viheliäinen ja tuntikausia vaativa askare.  Nizzassa sähräsin älytablettini sekaisin.  En ehkä pysty tekemään suunnittelemaani kuvallista matkapäiväkirjaa onnellisuusmaasta.  Katsotaan, mitä onnistuu.

Tärkeintä on luonnollisesti se, että pääsen tapaamaan rakasta tytärtäni.  Kyllä minä hänen luokseen matkustaisin tylsempiinkin paikkoihin. On erityistä onnellisuutta, että hänen asemapaikkansa on Bhutan. On kai niinkin, että jos lasten nyt pitää kaukana asua, voisiko Bhutania ja Pariisia paremmat osoitteet olla?

Blogini kannabisillan keskustelusta on saanut runsaasti lukijoita.  Myös itse pipopää on kirjoittanut ja eräällä keskustelupalstalla uhannut jo haastaa oikeuteen.  Hän kuvitteli, että tarkoitin häntä.  Ei suinkaan, olenhan itsekin ollut (vuonna 2006) Ajankohtaisen kakkkosen suuressa Terveyspolitikka - illassa ja parissa muussakin TV2:n ohjelmassa.  (Miksiköhän aina pitää mennä Tampereelle).  Ajattelin sitä, että eipä juuri huvita mennä telkkariin mitään puhumaan.  Jos olen tyhmä ja esiinnyn omituisesti, siihen pitää suhtautua "no se on vammainen, sorry, vaan en tiennyt, että se on sairas". Se ikäänkuin nollaa kaikki sanomiset. Kun nyt puhutaan vammaisten oikeuksista, eikö se ole myös oikeutta, että ei sovelleta joitan kaksoissääntöjä. Tai ehkä tulevaisuudessa pitää laittaa joku hassu sairauspipo päähän, että katsojat näkevät, että tuo on sairas eikä sen puheita pidä ottaa tosissaan. Potilaiden itsemääräämisoikeuksilla taisi olla viime viikolla oikein teemapäivä.  Miten ihmeessä pitää olla jotain erityisoikeusia, jos voidaan aina kuitata "sorry vaan, se on sairas, en tiennyt".  Miten ihmeessä sitten tiedetään, milloin potilas otetaan tosissaan?

Nizzassa muuten näki erittäin paljon sähköpyörätuolissa tai tavallisella pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä. Ranskalaisten pyörätuolitkin on elegantimpia.  Mutta kaikki jalkakäytävät ja puistot on tehty ihailtavan esteettömiksi. 

Toivottelen hyvää Pääsiäistä kaikille uskollisille lukijoille, jotka (kiitos vaan) olivat jo ehtineet kaivata uusia blogeja.

#onnellisuus #potilas #kannabis

Älystressitesti 4.0 ja ideoita kehysriiheen

Vuoden mittaan älyä on venytetty äärimmilleen.  Ensiksi tämä läppäri ja Windows 8. Sitten heti perään tuo Lumia 920, jossa onneksi tämä Windows 8 ja syksyllä vielä älytelevisio.  Voi sitä tuskaa ja turhautumista matkan varrella.

Kun ikäluokkani oli työelämässä, firmoissa oli atk-tukihenkilöitä. Kun ensimmäinen Word-ohjelma ostettiin firmaan joskus hamalla 80-luvulla, se maksoi suunnilleen yhden sihteerin kuukausipalkan verran ja ohjelmaa varten sihteerin piti mennä parin päivän kalliille kurssille. Nyt koneet vaan haetaan kaupasta, käyttöohjeitakaan ei ole. Saati sitten kursseja.

Uutena älyähkynä on tabletti. Piti mukamas sellainenkin olla kun kaikilla muillakin on. On teknologiasta iloakin.  Maailma on niin kutistunut, kysyin neuvoa laitteen valinnasta lähipiiristä. Ja sitten vasta huomasin, että lähipiiri oli Bhutanissa.  Oli vielä etsinyt Verkkokaupan tarjouksen, ja kävin hakemassa Surface 2:n.

Kone piti myös saada käyttöön.  En sitä olisi saanut edes käytiin ilman apuja. Olinkin jo haaveillut tietokoneapulaisesta.  Onneksi löysin Siwan seinältä ilmoituksen tietokoneavusta. Hyvä apumuisti löytyikin, ihan saa oikean laskun veroilmoituksen vähennyksiin liitettäväksi.  Hän kävisi vaikka atk-tukihenkilöstä paitsi että nykyään tukihenkilöitä on vain juopoilla ja mielenterveyskuntoutujilla.  Eli turhamaisuus ei salli tukihenkilötitteliä vaan kutsun häntä asiantuntijaksi ja ongelmanratkaisijaksi. Ja olen hyvä keksimään ongelmia. Itse olen suurin ongelma. Potkulautamies kirjoittaa tästä lähemmin, jos kiinnostaa.

Onneksi työnvälityksenä Siwan ilmoitustaulu teki tehtävänsä. Yritin nimittäin googlata, miten voisi ilmoittaa avoimen työpaikan. Yritin hakea työnvälitystä.  Ei kuulkaa sellaista löydä mistään.  On kyllä Avia ja Elyä.  Niissä ei työnvälityksestä puhuta mitään, tunkee vain loputtomasti tukia työllistämiseen.  En minä mitään tukia olisi halunnut, olisin tarjonnut vähän osa-aikaista tilapäistyötä.

Työttömyyttä voisi ensiksi hoitaa sillä, että työntekijöitä voisi hakea jostain. Nyt on kevät. On myös paljon pesemättömiä ikkunoita. Nykyteknologialla olisi helppo kehittää ohjelmia, joilla lähistöltä voisi löytää ikkunanpesijän, pyöränkorjaajan, jalkahoitajan, atk-tukihenkilön, siivoojan, leipojan, taulun seinään proppaajan...   Vuoden alusta on työtön on voinut ansaita 300 euroa kuussa tukiaan menettämättä.  Ihan oikein kehysriihessä aiotaan poistaa turhanaikaisia yritystukia.  Elyt ja Avit voisivat aloittaa taas työnvälityksen. Palkka sitten menisi suoraan työnvälitykseen bruttona, joka hoitaisi työnantajabyrokratian. Siinä kun aikansa olisivat huomanneet, kunka viheliäiseksi työnantajan elämä on tullut, hoksaisivat tehdä asialle jotain.

Siwan seinältä löytämä lisämuisti on oiva apu.  Tekoälyä on kehitetty monta vuotta, mutta ei ole vielä keksitty piuhoja, joilla sitä voisi laittaa suoraan tarvitseville aivoille.

Ensi sunnuntaina lähden tablettiälyni kanssa Nizzaan, raportoin sieltä sitten suoraan, jos älyni riittää älylaitteeseen.

#kehysriihi

Vanhenemisen iloja

Viisi vuotta täyttäessä syntymäpäivä on hieno juttu.  Satu on reipas ja iso tyttö. Ei mikään pikkulapsi. Kahdeksantoistavuotiaaksi vanheneminen, jota aikuistumiseksi kutsutaan, on silkkaa iloa.

Kun täyttää 63, tunnelmat ovat toiset.  Taas ollaan vuosi vanhempia, kuuteenkymppiin väli pitenee ja kuolemaan lyhenee. Jos lukee naistenlehtiä, niistä voi oppia, että rypyistä, selluliitista, harmaista hiuksista ja ihan mistä tahansa vanhenemisesta voi saada ongelman.  Tämä on ikä, jonka kuullessa pitää huudahtaa:  "Voi, ei millään uskoisi, näytät korkeintaan x-vuotiaalta".

Voisi tehdä tilastoa, mitäpä uusia vaivoja tai tauteja voi ruksata kansainvälisestä tautiluokituksesta. Eipä onneksi mitään vakavaa, korkeintaan vaivalloista. On aika siirtyä työkyvyttömyyseläkkeeltä vanhuuseläkeläiseksi. Eikö sitten ole mitään hyviä puolia?  On.

Syntymäpäivänä Facebook on voittamaton ilonlähde.  Tottakai tiedän, että Facebook on jo vanhanaikainen ja sitä enää käyttävät muodista pois olevat vanhukset eikä enää mitkään trendinnäyttäjähipsterit.  Heillä on varmaan jo modernimmat ja hienommat ohjelmat.  Viis siitä.

Syntymäpäivän paras puoli on ystävät.  Nyt pikku hiljaa istahdan kaikessa rauhassa koneelle ja klikkailen tykkäyksiä onnitteluista.  Samalla ajattelen lämpimiä ja rakastavia ajatuksia, muistelen, missä viimeksi tapasimme, ja muuta sellaista. Facebookin hyvä puoli on siinä, että kontakti, vaikka ehkä hyvin ohut, syntyy.  Minä muistan, että on ystäviä.

 

 Nämä ihanat ruusut rakas puolisoni potkulautaili syntymäpäiväksi ja heti kävi miettimään SDP:tä. Hänen bloginsa on nimeltaan Potkulautamies.

Ja kuten huomaatte, ihan itse ottamani kuva auringonpaisteen ylivalottamana on ihan itse liitetty tähän. Olen vasta 63-vuotias ja osaan jo laittaa kuvia blogiin!

Lääkekannabis ja anteeksipyyntökilpailut twitterissä

Olenhan ollut kannabiksen lääkekäytöstä kiinnostunut.  Olen jopa kokeillut, en Suomessa.  Vartavasten käytiin Amsterdamissa opintomatkalla.  Siitä on yksityiskohtainen raportti kirjassani Sairaan hyvä potilas, jos jotakuta kiinnostaa. Olen kokeillut myös lääkärin määräämää kannabislaatua Englannissa.  Sain ystävältäni lääkkeen, joka oli hollantilaisen lääkärin määräämää. Nikotiini on muuten paljon koukuttavampi aine.

Piti ihan katsoa netistä tv2:n kannabisilta. En olisi vaivautunut, mutta tämä twittuilujen anteeksipyyntökilpailu herätti mielenkiinnon.  Anteeksipyyntöjä perusteltiin: "En tiennyt, että hän on sairas", Kylllähän sitä saa tulla suoraan lähetykseen pipo silmillä ja olla omituisen näköinen.

Pyydetään joukolla anteeksi Sarasvuon johdolla ja sittenhän me vasta olemme hyviä. Jos joku on sairas, tulee ja esiintyy tyhmästi ja on sairas. Kumpi on merkittävää, että on sairas vai että on tyhmä, vai että olisi oikeesti tyhmä sairas. (Ottamatta kantaa ohjelmassa esiintyneisiin henkilöihin).  Anteeksipyyntökilpailu vasta kaksinaismoraalia onkin. Sairaus legitimoi vaikka minkä. Jos näin ajatellaan, sairaita ei pidä ottaa minnekään, heitä ei voi ottaa vakavasti. Mielestäni sairaiden ihmisoikeuksiin kuuluu se, että heitä pidetään ihmisinä eikä sovelleta jotain "sorry vaan emmä tienny" -sääntöä. Sairaus ja tyhmyys eivät ole toisiaan poissulkevia asioita vaikka joskus tulevat samassa paketissa.

Pipopäästä tuli Ville Haapasalon jälkeen toiseksi kuuluisin pipopää. Se hänelle sallittakoon. Suhtaudummeko nyt lääkekannabikseen suopeammin hänen ansiostaan?  En ole ihan varma.
Oliko ohjelmassa mukana lääkäriä, joka itse kirjoittaa potilailleen Bedrocan-reseptejä.  Oliko ohjelmassa mukana yhtään pitkään MS-potilaita hoitanutta kliinikkoa, joka olisi kertonut, miksi hän ei kirjoita kannabis-reseptejä?

#pipopää #lääkekannabis #a2ilta #sarasvuo #tyhmyys #bedrocan #twittuilu

Lisämuistin hankinta mielessä

Jos tietokone käy hitaaksi, voi mennä kauppaan ja ostaa lisämuistin.  Ajattelepa, jos voisi tehdä saman omalle päälleen!  Tai hankkia lisäosia, päivittää osaamistaan samoin kuin ohjelmia.

Toisaalta, tietokoneen muistin voi myös ottaa avuksi.  Jos vain hoksaa painaa levykkeen kuvaa ja tallettaa kirjoittamansa, voi seuraavana päivänä lukea mitä on kirjoittanut ja jatkaa siitä. Tietotekniikalla olisi kovasti mahdollisuuksia ikääntyvän elämän helpottajana.  Monta asiaa voi hoitaa netissä - jos osaa. Toistaiseksi tietokoneita kehitetään vain diginatiiville nuorisolle.  Ajatelkaapa, jos edes osa siitä rahasta, energiasta ja ajatustyöstä pantaisiin helpompikäyttöisten palvelujen kehittämiseen, Suomi voisi taas valloittaa maailmaa.

Vanhustenhoidossaa puhutaan vain vaipanvaihdosta ja laitoshoidosta.  Suurilla ikäluokilla on nyt meneillään vanhuuden esiaste.  Vielä osataan käydä vessassa ihan itse ja ruokaakin osataan laittaa tai ainakin mikrossa lämmittää.  Ikkunanpesuun ja siivoukseen on ostettavissa kotipalvelua.  Meilläkin on huolellinen ja luotettava  pienyrittäjä Tanja, joka kahdesti kuukaudessa siivoaa huushollin hienosti ja keväällä pesee ikkunat ja terassin lasit. Kulusta saa kotitalousvähennyksen.

Onhan meillä tuo hieno älytelevisiokin.  HDTV-kuva on tarkka ja osataan nauhoittaa ja vaihtaa kanavaa.  Sillä voisi tehdä vaikkapa katsoa valokuvia paljon tarkemmalla näytöllä kuin läppäri ikinä. Älykännykälläkin voisi ottaa kuvia Bhutanin-matkalla.  Mutta mutta.  Ei se auta, että soittaa jonnekin kallliiseen puhelinpalveluun. Pitäisi myös ymmärtää, mitä siellä selostetaan.  Jos on hidas ymmärrys, pitäisi olla ihan kärsivällinen erityisopettaja saatavilla.  Joka neuvoisi niin hitaasti, että ehtii mukana.

Viimeksi tämä viikko on raastanut  hermoja.  Bhutanin lippujen varaus kun ei mennyt kuin Strömsössä.  Tuli varattua vahingosssa väärä päivä. Diplomaattinen tytär Bhutanissa sai järjestymään asiat ja Paro-Delhi lento saatiin sopivalle päivälle. Luulisin, että nyt olisi aika kehittää nettihoivapalveluja.  Sihteerihoivapalvelu pari kertaa kuukaudessa.

Tästä tulikin mieleen, että nyt on taas helpompi osoite sivuilleni: Satun sivut eli www.satusalonen.fi

Niissä on myös uusi ja lyhyempi sisältö.  Kuvia ei vielä ole, kuten tiedette, en osaa itse (vielä) ottaa, kun en ole saanut tarpeeksi kärsivällistä opettajaa.  Enkä ole saanut aikaiseksi mennä oikein valokuvaajalle.  Tässä iässä omien kuvien katselu ei ole enää niin mukavaa.

#muisti #vanheneminen #diginatiivi 

Tässä on nyt lisämuisti paikalla ja kuva.  Joskus opin itsekin.
  

Kestävyysvajeen lisäksi/sijaan on paneuduttava onnellisuusvajeeseen

On taas Bhutanin matka tiedossa huhtikuussa.  Ihmeellisen hieno ja yllättävä kokemus päästä näkemään jotain niin erilaista ja mieltä avartavaa. Muistattehan, että Bhutan on maa jossa painotetaan bruttokansantuotteen sijasta brutto-onnellisuusindeksiä.

Kuva sivun alussa on Bhutanin keväästä.  Sieltähän rhodorendronit ovat kotoisin. Ehkä huhtikuussa saan vähän enemmän kuvia mukaan. Tämä on tyttäreni ottama kuva viime keväältä. Toivottavasti matkajärjestelyt onnistuvat, menemme Intian kautta ja sinne tarvitaan viisumi.  Toivottavasti en kapinakirjoitusteni vuoksi ole persona non grata.

Bhutan on kyllä hyvin köyhä maa. Mutta kyllä siellä myös oikeasti kiinnitetään huomiota onnellisuuteen. Talouskasvu on vain yksi yhdeksäsosa indeksistä. Sote-uudistajille tiedoksi, että alustavien tutkimusten mukaan Bhutan on maa, jossa varallisuuden vaikutus terveyseroihin on vähäinen.

Kuvitelkaapa Katainen ja Urpilainen sixpackinsa kanssa pohtimaan kehysriihessä onnellisuusindeksin lukemia.  Miten saadaan onnellisuus kasvuun?  Kestävyysvajeen sijaan on keskityttävä onnellisuusvajeeseen.

Ehkä Jyrki Kataisella oli Pekka Himasta rekrytoidessaan jotain onnellisuusajatustakin taustalla.  Pekka Himasen persoona on vain niin onnettoman ärsyttävä, ettei hänestä ole Suomen  onnellistuttajaksi. Niinpä tuli vain vähän villoja mutta sitäkin enemmän porua.

Ystävänpäivä sopii ehkä parhaiten tämän pohtimiseen. Mistä onnellisuus tulee, rahasta vai rakkaudesta? Saako ystäviä rahalla vai rakkaudella?

Hyvää ystävänpäivää!

Verkkosivuni ovat taas toiminnassa:

www,satusalonen.fi

#bhutan #Katainen #kehysriihi #sote  #himanen