Siunaukset ja varaosat vähissä

 

Kuvassa vielä iloinen hymy serkun tyttärenpojan lakkiaisissa.   Sitten hajosi Otis-merkkinen hissi.  Asumme 8. kerroksessa, mikä on hieno juttu, näköala Vanhankaupungin lahdelle ja valoa vuorokauden ympäri. 

Paitsi että rollaattorilla kahdeksan kerrosta ei onnistu.  Minä  juuri ja juuri pystyn yhden tai kahden pysähdyksen taktiikalla kerran päivässä raput nousemaan, jos ei ole mitään kannettavaa, että voin kaiteesta ottaa tukea. Niinpä sitten olimme kotiarestissa alkukesän ihanimmat päivät - kaksi viikkoa.   Ei kuulemma ollut varaosia, piti tilata Italiasta.   Viikon päästä hissin hajoamisesta tuli alaoveen ilmoitus: varaosat tulee minä päivänä tahansa.  No peruuttele siinä sitten lääkäriaikoja ja siirrä niitä "mille päivälle tahansa".  

Korjautin 35 vuotta vanhan Guccin bambukahvakäsilaukkuni Italiassa.  Muutaman päivän päästä tuli ilmoitus, että nyt laukku on valmis ja seuraavana päivänä DHL soitti ovikelloa.  Luulisi, että hissit ovat käsilaukkua tarpeellisempia tavaroita, ja niiden just-on-time logistiikka pelittää paremmin.  Mitä tästä opimme: ei muuta kuin että Suomessa ei pitäisi ulkomaalaishissejä käyttää. 

Meillä oli ihana Juhannus mökillä Halkiassa.  Pojat (vävy ja Eino) tekivät vihdan ja Karikin pääsi yli vuoden saunattomuuden jälkeen löylyihin. 

Juhannuslomalta sunnuntaina palasimme iloisina, vävy kantoi laukkumme ja Kari raahautui kaiteista itseään kiskoen kaikki kahdeksan kerrosta ylös.  Avasimme jääkaapin. Se oli lämmin.  Ovessa näyttö ilmoitti lämpötilaksi +7 ja pakastimelle -21.  Jäätelötkin oli vellinä.  Vävy taas urheasti kantoi monta kassia ruokaa biojätteisiin. Soiteltiin Boschin huoltoon heti maanantaina.  Ystävällisesti pienellä Viron aksentilla rouva lupasi: "poika tulee huomenna"  Ja heti tiistaina tuli huoltomies. Vaihtoi jotain piirilevyjä, ei onnistunut. Ei kuulemma ollut oikeaa varaosaa.  Tuli parin päivän päästä uusien varaosien kanssa.  Ruotsissa on varaosavarasto.  Vaihdettiin suuren piirtein kaikki piirilevyt, niitä oli monta erilaista.  Eli varmaankin kompressori.  Vävy on toiminnan mies ja hän sai Boschin tuomaan pienen jääkaapin, jossa tosin ei ole pakastinta.  Nyt ei siis ole jäätelökesä. Kompressoria vielä odotellaan.

Olen tässä tekoälyn kanssa seurustellut ja niinpä menin vielä kerran lukemaan tarkkaan tuotetiedot kaapin sisäseinästä.  Viimeisellä rivillä luki: Made in China.   Siis mukamas 2 000 euron saksalaista laatua.  Enhän minä mikään temuttaja ole! Tekoälyn veroinen taksikuski kyllä jo valisti, että hän on tutkinut asiaa, ja ainoastaan Mielen koneet tehdään Euroopassa. Että muita ei kannata hankkia.  Samaa mieltä olen minäkin.  Kaikki Mielet on vielä toiminnassa.  Pölynimuri taitaa olla  1980-luvulta.   Halvaksi on tullut Mielet.

Käytännön vinkki vanhuksille: kannattaa liittyä niin Verkkokaupan kuin Gigantin kanta-asiakkaaksi   Niillä pysyy pilvessään kaikki kuitit ja laitteiden ostopäivät tallella.  

Stoalaisella tyyneydellä tässä varaosaa odotetaan.  Nehän ovat vain tavaroita, jotka ovat korvattavissa. Vuosi sitten Karilta murtui kaularanka ja minä olin useampaan otteeseen Meilahden päivystyksissä korjattavana. 

Vesivahinkokin tapahtui kolme vuotta sitten saman jääkaapin paikalla.  Mainio Vilma-kampaajani pohti, että "siinä kohtaa voi olla jotain pahoja voimia".  Niinpä.  Asumme siunaamattomassa kodissa.  Kun 1986 muutimme uuteen kotiin Länsi-Pasilaan Meilahdesta, Kirkkokäsikirjaan oli juuri tullut kodin siunauksen kaava. Naapurimme Veksi (nykyisin rovasti) tarjoutui toimittamaan seremonian.  Se on todella kaunis tupaantuliaisten aloitusrituaali.  Sen jälkeen kotimme ovatkin saaneet siunauksen, niin Kruununhaassa kuin Winchesterissä. Arabianranta oli meille Kruununhaasta lähdettäessä tavallaan väistötila, koska asuimme Kittilässä.  Niinpä tänne ei järjestetty kotiutumisriittejä. 

Ehkä on syytä hoitaa siunaukset ajan tasalle. Pitääpä varmaan kysyä tekoälyltä. 

Hyvät ja huonot uutiset vanhusten sairastaessa

 

Eikös olekin hieno kakku.  Monitaitoinen vävyni sen pyöräytti Einon avustuksella.  Kaiken kukkuraksi oli vielä tosi hyvää. Oli ihana vuorokauden miniloma heidän mökillään passattavina. 

On ollut monivaiheinen alkuvuosi.  Kaikki olikin jo hyvin kuosissa, 75-vuotispäiväni onnistuivat yli odotusten, kevään odotuksessa kaikki hyvin.  Kunnes tuli flunssa, mikä lie virus olikaan, kuume nousi meillä kummallakin yli 39 asteen.  Päivystykseenkin soittelin, käskivät ambulanssia tilaamaan.  Otettiin vaan Panadolia ja toivottiin, että menisi ohi.  Yhtenä aamuna en jaksanut nousta sängystä, ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana jäi aamukahvit keittämättä, puuroista puhumattakaan.  Vanhusten apinapäivä, elettiin banaaneilla ja juotiin vettä.   

Tämä sattui juuri samalla viikolla, kun tyttäreni oli talvilomalla Lapissa. No sitten hankkiuduimme Dextraan ja antibioottikuuri taittoi pahimman terän taudista.  Paitsi ei se vieläkään ohi ole. Kuukausi tässä on mennyt, Karin yskä ei vieläkään hellitä. 

Nuorena ei ikinä olisi osannut kuvitellakaan, miten vanhuksen voimat katoavat kuumetaudin kanssa.  Seuraavalla kerralla - jos Jumala suo ja elää saadaan, lähdemme kyllä ajoissa hakemaan hoitoa.  Nyt tässä pikku hiljaa toivutaan.  

Olen niin kiitollinen tyttärelle ja vävylleni, että he jo hyvissä ajoin opettivat meitä wolttamaan ja bolttaamaan, tilaamaan K-kaupasta painavat ostokset.  Kovasti ensin vastustelimme, mutta onneksi jo osasimme sujuvasti, Hakaniemen hallin Soup+More toimitti ihanat bouillabasset Woltilla, ruokaa tuli K-kaupasta. 

Woltin pikatoimituksella lääkkeet tulivat tunnissa Yliopiston apteekista.  Apteekin verkkosivut ovat kyllä aika kankeat, mutta sinne ilmestyi chattiin farmaseutti, joka pani lähetyksen kokoon. 

Terveyskeskukseenkin soitimme, olisimme saaneet lähetteen labraan.  Olisi ollut kätevää, jos kuumeinen vanhus pääsisi liikkeelle ja pysyisi jaloillaan.  No, siihenkin löytyi ratkaisu: NOUTOSENKKA!    Uskokaa tai älkää, jos on HUS:in labraan lähete, Noutosenkka hoitaa hommat.  Oikein näppärä näytteenottaja tuli paikalle, otti näytteen ja vei labraan.  Palvelu maksaa 37 euroa ja hintansa väärti.  Taksimatkoihin menisi enemmän. 

Eli eipäs nyt turhaan vastusteta digitalisaatiota vanhusten hoidossa.  Otetaan siitä kaikki ilo irti.  Huolehtikaa nyt lapsikullat, että äitinne ja mummunne oppii ajoissa käyttämään tarpeellisia palveluja. Ja kun vanhus ei enää itse jaksa käydä kaupassa, siivota tai tarvitsee muuta ulkopuolista apua kotona selviytymiseen,   voi tulla avuksi.  Eläkkeensaajan hoitotuki ei ole ansiosidonnainen, se myönnetään, jos terveydentilansa vuoksi tarvitsee joitain palveluja.  Kannattaa toki selvittää, onko siihen oikeutettu.  Karin ollessa sairaalassa alkusyksyllä, sairaalan sosiaalihoitaja täytti hakemuksen.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä jo varoitti, että läheiset joutuvat vastaisuudessa hoitamaan vanhuksensa itse valtion rahojen loputtua.  Nyt on hyvä aika harjoitella.

Ja jos teistä tuntuu, että tässä on kavereillenne tarpeellista tietoa, niin nämä blogini ovat sillä tavoin julkisia, että näitä saa jakaa. 

Kevättä odotellessa. 

Ajattelin kertoa vähän tiedonvälityksen ja isovanhempien historiaa lapsenlapsille. Se voi olla hyödyllistä, kun siirrytään tekoälyaikakauteen. 

Vaarinne Kari oli tiedonvälityksessä aina aikaansa edellä.  Vuonna 1976 olimme vasta pari viikkoa tunteneet, kun entinen eduskunnan puhemies Veikko Helle tuli Snellmaninkadulla vastan. Hän osoitti Karia ja sanoi, "tässähän on  SDP:n salainen ase."  Tarkoitti 1966 vaalivoittoa. Silloin ei ollut somea. Piti ymmärtää informaatiovaikuttamista. 

1970-luvullla puhuttiin paljon kolmannesta maailmasta.  Toimittajana Kari päätti lähteä paikan päälle katsomaan kolmatta maailmaa ja matkusti pari vuotta Länsi-Afrikkaa ristiin rastiin, teki juttuja Yle:lle, Suomen Kuvalehdelle ja uutistoimituksille.  Yle lähetti tekemään juttua Sahelin kuivuudesta. Radiojuttu alkoi: "täällä sataa, sataa enemmän kuin moneen vuoteen".   

Silloinkin toimittajat olivat hyvin perillä asioista.  Suuryritysten johtajat halusivat kysellä kaikenlaista. Kari ihmetteli, että eikö heillä ole tarpeeksi esikuntaa pitämään johtoporrasta informoituna. Ei ollut. Niinpä Kari perusti Esmerkin pitämään Suomen päättäjät ajan tasalla maailman menosta. 

Yksikään pankki ei uskonut ideaan. Onneksi Pohjola-Vakuutuksen pääjohtaja Jaakko Lassila päätti myöntää 40 000 markan (6700 €) lainan ja Esmerk pääsi aloittamaan. Aluksi tilattiin kaikki Suomen Sanomalehtiliiton jäsenlehdet (kolmen kuukauden tilauksina, vuositilauksiin ei olisi rahat riittäneet). Tilattiin laadukkaimmat ulkomaiset talouslehdet ja päivittäin haettiin Rautatietaseman kioskilta saman päivän Financial Times, Svenska Dagbladet, Dagens Nyheter ja Frankfurter Allgemeine.

Kaikki nämä huolella valitut sadat lehdet luettiin joka päivä.  Valittiin tärkeät uutiset, niistä laadittiin muutaman rivin referaatti ja aina mainittiin lähde alussa. Näin lukija osasi itse arvioida tiedon merkityksen. Esmerkissä lehtiä oli lukemassa akateemisesti koulutettuja taloustutkijoita. Asiakas saattoi luottaa siihen, että Esmerk valitsi ammattitaidolla. Tekoälyn sijasta käytössä oli "intelligent human interface". Uusi tieto välitettiin vain yhteen kerran, silloin kun se ensimmäisen kerran havaittiin. Näin Esmerkin asiakas sai muutaman liuskan yhteenvedon yritykselleen tärkeistä asioista. Ja pysyi ajan tasalla hukkumatta tietotulvaan. 

 Ensimmäiset asiakkaat saivat leikkaamalla ja liimaamalla tehdyn muistion,. Jokaiselle erilainen, omien tarpeiden mukaan. Päivittäinen tietopaketti oli tiivistetty muutamaan sivuun. Kaikki pääkaupunkiseudun päivälehdet oli kahdeksaan mennessä luettu. Silloin oli Helsingin Sanomat, Uusi Suomi, Suomenmaa, Suomen Sosialidemokraatti, Kansan Uutiset ja Hufvudstadsbladet.  Tasapuolisuuden vuoksi Pravdakin luettiin, mutta eihän siinä ikinä mitään asiaa ollut. Maakuntalehdet ja ulkomaiset lehdet oli luettu edellisenä päivänä.  Lähettipalvelu tuli noutamaan kirjekuoret ja päättäjät saivat tietopakettinsa kymmeneen mennessä. Maaseudun yrityksille posti lähti pikakirjeenä ja ehti perille samana päivänä. Siihen aikaan se oli erittäin reaaliaikaista. 

Kari aloitti pääkaupunkiseudun lehtien lukemisen viideltä.  Uutisreferaatit saneltiin nauhalle, nauha purettiin IBM-pallokirjoituskoneella.  Esmerkiin hankittiin tekstinkäsittelylaite, joka oli ensimmäisiä Suomessa.  Se oli tosi kallis.  Kuukausivuokra oli 2700 markkaa. Aamun aikapaine oli valtava, Helsingin päivälehdistä löytyi ehkä viitisenkymmentä referaatin arvioista tärkeää uutista, jotka piti saada nopeasti asiakkaalle. lisättävä edellispäivänä koottuihin maakunnallisiin ja kansainvälisiin uutisreferaatteihin.  Algoritmi oli Karin päässä. Hän tunsi asiakkaiden tietoprofiilit eli teidontarpeet ja pystyi päivän referaattikoosteesta kokomaan jokaiselle asiakkaalle heidän tietoprofiilinsa mukaiset uutiset.

Asiakkaita tuli lisää ja aamuista oli entistä kiireempiä.  Jotta edes joskus Karia näkisin, minäkin nousin viideltä ja ryhdyin purkamaan Karin sanelemia nauhoja. Kari saneli valmista ja tiivistä  tekstiä, pisteet ja pilkut olivat kohdillaan. Vuonna 1977 Esmerkiin hankittiin tietokone, Karin päässä oleva algoritmi piti muuttaa ohjelmistoksi.  Tietokone, Esselten XL-40 oli kai varastokirjanpitoon tarkoitettu. Karilla oli idea ohjelmasta.  Kari kysyi voiko näin tehdä?  Ohjelman kirjottaja sanoi, kyllä voi, mutta ei näin ole ikinä tehty ja uudestaan voiko näin...   Kuten sen ajan koneissa, joissa oli perin vähän tehoa, ohjelma oli rakenteinen. Idean nerokkuus oli, seitsemän 2-merkkistä positiota, joissa oli kirjaimia tai numeroita. Näin uutisen sisällön indeksoinnissa mahdollisuudet olivat rajattomat. 

Ohjelma mahdollisti myös uutisen vaikuttavuuden, sen tärkeyden analysoinnin. Keskuspankin viitekoron nosto vaikutti laajasti.  Toisaalta Pihtiputaan kunnanhallituksen päätös uuden jätevedenpuhdistamon rakentamisesta oli tärkeä vain näitä laitteita myyvälle yritykselle. 

Tietokoneiden alkuaika oli raastavaa.  Joskus kuului krrräts, ja näyttöön tuli system error Ä54.  Se tarkoitti sitä, että koneelle piti tehdä kylmästartti ja kaikki tallennetut tiedot hävisivät ja alettiin alusta siitä hetkestä, kun varmuuskopiot oli viimeksi otettu. Joskus koneessa oli isompaa vikaa, ja tarvittiin huoltomiehet korjaamaan.  Muistan kerran, jolloin kone saatiin kolmelta aamuyöstä kuntoon. Asuimme silloin firman yläkerrassa.  Ajattelimme, että nyt ei jaksa edellisen päivän töistä aloittaa alusta.  Sipsu, joka asui meillä tytärtä hoitamassa, sanoi: "Ei ole ennenkään jäänyt muistiot menemättä, sitä vaan töihin takaisin." Ja niin mentiin ja samoilla silmillä vedettiin seuraava päivä. 

Vuonna 1979 avattiin Esmerk Ab Ruotsissa, lopulta toimistoja oli kymmenessä maassa ja Esmerk työllisti lähes 200 ihmistä. Oli siinäkin vuosien varrella monenlaisia käänteitä ja kommelluksia, mutta hengissä selvittiin.  Moneen vuoteen firma ei pystynyt meille palkkaa maksamaan, elettiin opintolainallani ja lainattiin firmasta.  4-henkinen perheemme asui kaksiossa.  

Aikanaan sekin asia korjaantui ja vuosituhannen vaihteessa olikin hyvä aika tehdä Nalle Wahlroosin Mandatumin kanssa sopimus Esmerkin myyntitoimeksiannosta. Kaupat syntyi, ei meistä miljonäärejä tullut.   Yrittäjän kvartaali on 25 vuotta ja saimme kvartaalista ansaitun palkkamme silloin. 

Asiakkaamme olivat menestyviä yrityksiä, jotka tiesivät, mitä tietoa he tarvitsevat. Kun puhutaan tietohallinnosta, ajatellaan yleensä vain tietokoneita, ohjelmistoja ja yrityksen sisäisen tai asiakastiedon hallintaa. Tieto pitää myös ymmärtää. 

Tekoälyltä voi kysellä kaikenlaista, mutta siltä ei saa kysyä asioita, joista ei mitään ymmärrä.  Muuten on riskinä, että Trumpin tai Putinin trollit syöttävät sinne algoritmia, jolloin käy niin, että tekoäly päättää, mitä tietoa sieltä saa. 

Tekoälystä huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - on yhä tärkeämpää tietää ja ymmärtää itse. 

Verkkorikollisista pahimmat taas liikkeellä

 

Kylläpä säikäytti näin joulun alla.  Yhtäkkiä ponnahti tuollainen ruutuun.  Olin juuri hoitanut pitkää istuntoa pankkiini.  Sitten kurkkasin Facebookiin ja näytti olevan messengerissä viesti.  Klikkasin auki, ja tuli tuollainen. Sekä hiiri että näppäimet menivät mykäksi.  Kovaa ja äänekästä piippausta ja hoonolla soomella nainen hoki jotain että "koneenne on kaapattu ja soittakaa näihin numeroihin. Älkää sammuttako tietokoneetta. " 

Onneksi tiesin, että F-secure on päällä.  Ihmettelin, miksi pääsi tulemaan.   Onneksi tuo ihana vävy tuli käväisemään ja sammutti koneen.  Todettiin, että siellä Facebookin oikeassa yläkulmassa, missä on punaiset pompulat messenger-viesteistä, siellä olikin ihan saman näköinen kuin Facebookissa, vaan luki "sponsoroitu".  Eli Facebookin suurrikollinen multibiljonääri Mar Zuckerberg röyhkeästi tekee lisää miljardeja huolimalla näiden verkkorikollisten maksulliset ilmoitukset.  Facebook, kuten Google ja muut kumppanit pystyisivät helposti estämään verkkorikollisten toiminnan, mutta kun mainostuloista niin suuri osa tulee näiltä pimeiltä toimijoilta. 

Ei Facebook ehkä suoraan viruksia anna myydä mainoksina, mutta kuitenkin näitä ties mitä huijauspuhelinnumeroita.   Pysyin kyllä coolina, enkä tehnyt mitään enkä soittanut huijarinumeroihin.  Nehän voivat olla sellaisia numeroita, joihin soittaminen maksaa satoja euroja ja tiedä mitä muuta olisivat keksineet huijata.

Hassuin yhteensattuma tässä olikin, että olin juuri tekemässä Nordeaan "mummonhuijausturvaa".  Eli siirsin erilliseen turvalliseen ja tylsään korkorahastoon pahan päivän varalle olevat käteissäästöt.  Sieltä saa pankkiin soittamalla kahdessa päivässä siirrettyä rahaa käyttötilille.  Eli pankkihuijauksen varalta pitää katsoa, mitä varoja saa suoraan pankkitunnukset varastamalla siirrettyä huijarin taskuihin.  Rahastoihin voi siis siirtää myös pieniä säästöjä, vaikka sen hautajaisiin tai uuteen pesukoneeseen varatun summan. Niistä vielä voi saada vähän korkotuloa. 

Suosittelen myös mielenrauhan hankkimista, F-secure  on tähän asti jo yli 20 vuotta pitänyt virukset loitolla.  Eikä se nytkään olisi päästänyt mitään turvatonta linkkiä avaamaan.  Oli vaan uusi ja entistä ovelampi temppu, kun ei ehdottanut avattavaa linkkiä.  Olisi huijannut antamaan ties mitä salasanoja tai pankkitunnuksia. 

Saa nähdä, antaako Facebook tämän blogin jakaa.    Eli olkaapa vanhukset valppaina. 

Elossa

 Kävimme ensimmäistä kertaa elämässämme Aurinkomatkoilla.  En vieläkään oikein ole toipunut ilmastosyyllisyydestä.  Talven kesti paremmin, kun oli jotain mitä odottaa.  Ystävämme Markku ja Maria olivat olleet edellisenä vuonna Costa Adejen Hotel Jardines di Nivariassa, joka oli vanhuksille ja vammaisille sopiva paikka. Viisi tähteä - mekin antaisimme tähdet.  Ilman ystäviämme emme olisi enää rohjenneet lähteä.  Kuulimme, että sieltä on vuokrattavissa sähköskoottereita, joilla voi  ajella esteettömillä lähiseuduilla ja rannikkoteillä maisemia ihailemassa.  Minullakin oli kivaa, ei tarvinnut jättää Karia yksin hotelliin, ja saimme kulkea yhdessä.  Minäkin sain askelia ennätyslukemat Withings -kelloon, joka  sentään on ollut käytössä jo vuodesta 2019.   

Syksyllä pitää mennä uudestaan hakemaan tyynyt.  Viiden tähden hotellissa olisi viisi erikokoista tyynyä.  Olin vähällä varastaa niistä pienimmän.  Meistä kummastakin se paras tyyny ikinä.  Kotiin tultuamme kirjoitin hotelliin ja kysyin tyynyn valmistajaa, jotta voisimme tilata samanlaiset.  No, niitä ei saa mistään, sillä hotelli teettää tyynyt itselleen.  Lupasivat kuitenkin lahjoittaa yhdet, kun seuraavan kerran tulemme.  Eipä siis muuta kuin tyynynhakuun. Luultavasti marraskuussa.  

Espanjasta palattuamme olin jo ryhtymässä pyörätuolin tai invamopon hankintaan Potkulautamiehelle. Kun toisen puolison maksimikävelymatka on 200-300 metriä, pysähdellen, hitaasti ja kivuliaasti, se rajoittaa molempia.  Etenkin niitä asioita, joita voimme yhdessä tehdä. Ja mehän olemme viimeiset 48 vuotta tehneet asioita yhdessä. 

Tällä viikolla Potkulautamies teki ennätyksen:  kävi ihan itse bussi 71:llä Hakaniemen hallissa Reitin Kalassa uusia perunoita ja lohta ostamassa. Minä täällä kotona hermoilin kuin ekaluokkalaisen äiti ensimmäisenä koulupäivänä: pärjääkö?  No pärjäsi, korkkasimme miniskumppapullon ja juhlimme suoritusta. Pyörätuolin sijaan onkin tullut vähän toivoa.  Tehtiin vielä kolmas iso leikkaus, vaikka luulimme, ettei ole ollut mitään tehtävissä. Vuonna 2022 Peijaksen sairaalan ortopedi sanoi lonkan korjausleikkauksen jälkeen: lisää kipulääkettä ja hankkikaa rollaattori. Kun erikoissairaanhoito heittää ulos, on potilaalla vitsit vähissä.  

Keväällä asia tuli puheeksi pikkuserkkuni kanssa. Rannilan Esan oma lonkka oli korjattu ja hän tiesi, kuka on Suomen paras lonkkaortopedi ja pani tekstarilla yhteystiedot. Ortopedi oitis näki, mikä on vialla ja uskoi, että asia on korjattavissa.  Oli iso leikkaus ja haava on 40 senttiä pitkä.  Kyllä, maksoi paljon.  Mutta  mikä on sopiva hinta kivuttomalle kävelylle. 

Aloitettiin siis kuntoutus alusta kolmannen kerran. Ryhdyin itse personal traineriksi.  Kävelemme rappuja, alas ja ylös.  Kaksi kerrosta jo menee.  Tämä vaatii suunnattomasti sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja toistoja.  Koettelee hermoja.  Missä kulkee raja kannustavan puolison ja nalkuttavan akan välillä? 

Vieläkö ollaan tekemässä elossaoloilmoitusta kolmen vuoden kuluttua?  

Elämä yllätti 

Blogi oli valmiina jo kuukausi sitten.  En kuitenkaan julkaissut. Halusin odottaa jälkitarkastukseen asti.  Etten vaan nuolaise ennen kuin tipahtaa ja ilakoi ennen aikojaan. Sitten olikin minulla vuoro sairastaa, ja olin Meilahdessakin pari päivää.  CRP:t toisella sataa ja vieläkin vanhan ihmisen voimat vähissä.  

Koska Kari onneksi oli jaksavaisempi, hän halusi sairaalle puolisolleen avuksi ja lähti kävellen kauppaan.  Tuossa Toukolan K-Marketissa on ikävät rappuset, joissa ei ole kaidetta. Kari kaatui ja niskanikama murtui. Hengenmeno oli hiuskarvan varassa.  Elossaoloilmoitus siis tarpeen.  Kireä ja hankala niskatuki vaikeuttaa liikkumista kuukausia.  Nyt meni tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi.  Ehkä jo tällä viikolla lähdetään rollaattorin kanssa pihalle.  

Mistä tunnet sä ystävän, onko vierelläs vielä hän?

 

No, onhan ystävä vielä vierellä. Ystävänpäivänä ajattelin paljon ystäviä. Viime viikolla olimme leffakaveriporukan kanssa katsomassa Onnen asiamies elokuvan. Kannattaa muuten käydä katsomassa. Ennen leffaa söimme keskinkertaisen pizzan ja iloitsimme yhdessäolosta.  Nyt meitä oli koolla viisi. Minä olin nuorin, vasta 73.  Kaveriporukkaa on harventanut luonnollinen poistuma. Vielä on yli puolet jäljellä. 

Pitää olla jotain, mitä odottaa.  Iloisia tapahtumia onkin edessä: tytär ja lapsenlapsi ovat viikon päästä tulossa oikea käsi kipsissä.  Putosi ressukka tuolilta kun yläkaappeja siivotessaan.  On muuten erilaista leikkaushaavan hoito Ranskassa: joka toinen päivä sairaanhoitaja vaihtaa siteen ensimmäisen kaksi viikkoa, kunnes haava on parantunut. Niinpä nyt äitinä ja mummina suunnittelen lapsen ja lapsenlapsen hemmottelua. Ruokalistaan vasemmalla kädellä syötäviä ruokia.  On tiedossa lohikeittoa, kuhaa, sienikastiketta ja muusia, karjalanpaistia. 

Nyt joka tuutissa vastustetaan digitaalista vanhusten hoitoa ja etälääkäriä. Tänään olen hoitanut kaksi juttua onnistuneesti Maisassa, lisäksi uusinut reseptin Kanta-palvelussa.  Vahvistus reseptin uusimisesta tuli puolessa tunnissa. Karillekin puhelinaika huomiseksi.  Eli kun liikkuminen on vaikeaa, on paljon mukavampi hoitaa lääkäriasioita kotoa käsin.  Mutta jostain aina ne saa uutisiin haastateltavaksi Hakanimen torin laidalta jonkun rollaattorimummon, joka vastustaa kaikkea digitaalista.  

Korvaako etäyhteys live-tapaamista?  Ei se nyt kokonaan korvaa.  Meillä on sukutraditio, että sunnuntaina soitetaan äidille.  Minäkin aina soitin sunnuntai-iltapäivällä.  Nyt tytär soittaa meille Pariisista Whatspp-kuvapuhelun.  Puhelin on kaiuttimella ja siinä vaihdetaan kuulumiset, joskus nopeasti, joskus jutellaan puoli tuntia.  Viimeksi tytär lopetti puhelun: "Oli kiva nähdä".   Niinpä oli. Melkein sama kuin livenä. 

Facebookissa syntymäpäivä on ikään kuin vaihtoehtoinen ystävän päivä. Ei tietenkään ihan kaikki Facebook-kaverit ihan ystäviä ole, kuitenkin tuttavia, entisiä naapureita, sukulaisia.   On siellä kuitenkin merkittävän iso osa ystävistäni.  Ja syntymäpäivän toivotus on pieni hetki tulla ajatuksissa yhteen ja ilahtua ystävyyden säilymisestä.

Suurin osa ikätovereistani Facebookissa on joutunut hakkerien uhriksi ja tili on kaapattu.  Ei enää vuosiin ole tullut oikeita kaveripyyntöjä. Lähes päivittäin on jonkin kaverin tilitä tullut huijauskaveripyyntöjä. Tosi kurjaa.  Kuulemma tilin palauttaminen hakkeroinnin jäljiltä on aika vaivalloista.  Karin kanssa olemme toistaiseksi välttyneet.  Ilmeisesti on F-securen ansiosta.  Yli 20 vuotta on ollut käytössä eikä ole mitään vielä hakkerit päässeet käsiksi mihinkään.  Voisin ikätovereilleni suositella.  Sitä voi kuukauden kokeilla ilmaiseksi.  Samaan hintaan tulee sitten vähän mielenrauhaa.  Pieni osa vanhuuden turvaa helposti hankittuna. 

Facebook-kavereissani on myös monta edesmennyttä naamakirjakaveria. Eli sinne jää nettihaamu bittiavaruudesta muistuttamaan syntymäpäivästään. Kuolinsanomat eivät näköjään ole kaikkia kavereita saavuttaneet, vainajia syntymäpäivänä onnitellaan. Tähän aikakauteen liittyy monia kummallisia, hyviä ja huonoja ilmiöitä. 

On meillä muutakin odotettavaa:  Olemme ensimmäistä kertaa elämässämme lähdössä pakettimatkalle.  Tähän asti on itse valittu lennot ja hotellit.  Nyt sitten on opas lentokentällä vastassa ja bussi odottaa. Ajattelin, että Kanarian saarille en ainakaan ikinä aio mennä, sellaiseen turistirysään.  Nyt ollaan lähdössä ihan innolla.  Mitä tästä opimme: vannomatta paras. 

Tulipas tosi tylsä blogi.  Eipä tämä oikeastaan mikä blogi olekaan.  Kunhan kerron kavereille kuulumiset, eipä ole mitään tapahtunut.  Sairausrintamalla sitten on vilkkaampaa, vähintään iän mukaista kulumaa.  Niitä juttuja varten on onneksi ihan eri blogi.

Onnea vuodelle 2025

Vuoden vaihteessa en taaskaan voi luvata mitään. Koska en tiedä, mitä huomenna jaksan. Pitää tarttua hetkeen ja elää päivän kerrallaan.  Jos ei ole mitään suunnitelmia, illan tullen huomaakin, ettei ole tehnyt mitään, koska ei aamulla tiennyt, olisiko jaksanut. 

Joulun pyhät meni huilatessa. Onnistuin saamaan pikku flunssan, joka otti käänteen huonompaan.  Ehdin ajoissa Pihlajalinnan päivystykseen, tulehdusarvot reippaasti koholla ja antibioottireseptin kanssa huilailemaan.  Jouluherkut haettiin Hakaniemen hallista (kalat jäi ostamatta, Reitin Kalan jono ulottui ulos asti).  Kari osti lihakaupasta kinkuksi luulemansa palasen, joka mielestäni oli kalkkunaa.  Kari söi tyytyväisenä kinkkua ja minä kalkkunaa, että kaikki hyvin. Saarioisten laatikot ja rosolli K-kaupasta. Lipeäkalaa syötiin kolme kertaa ja se riittää ensi jouluun asti. Eino koristi kuusen ja teki muista koristeista  joulunäytelmän, jossa tontut ja enkelit ovat ekumenian hengessä hyvässä sovussa. Vietimme rauhallista joulua kaksistaan.  

Posti pelasti joulun

Hyvin  usein tyytymättömät postin asiakkaat kirjoittavat yleisönosastoihin tai somessa postin hukkaamista paketeista ja kirjeistä.  Sain paperisen ilmoituksen tyttären lähettämästä paketista.  Ja onnistuin jotenkin hukkaaman sen ilmoituslapun, jossa oli paketin koodi.  Valvoin jo yhden yön.  Flunssa oli mennyt pahemmaksi, joten Kari köpötteli Redin K-Supermarketissa olevaan postitoimistoon.  Ja uskokaa tai älkää, jouluruuhkasta huolimatta he etsivät paketin, vaikka paketti-ilmoitus oli hukassa.  Eli posti löysi itse hukkaamani paketin. Kiitos siitä.  Siitä sai hyvää mieltä jouluun. 

Tänä vuonna olen kirjoittanut monta blogia: kun yöllä kivut pitävät hereillä, olen mielessäni hahmottanut monta pointtia seuraavaan blogiin.  Valvotun yön jälkeen lukaisen Hesarin ja siihen menee huonolla näöllä ja hitailla aivoilla kaksi tuntia ja suuri osa päivän energiasta. Ehkä jopa aloitan pari riviä, mutta siihen se jää.  On siis ennätysmäärä kirjoittamattomia blogeja.

Vanhasta tottumuksesta luen aina pääkirjoitukset tarkkaan. Pääkirjoituksista ei tule hyviä klikkiotsikoita. Todennäköisesti niitä luetaan vain paperilehdestä.  Ja paperilehtiä lukee tällaiset vanhat, kohtalaisen hyvin toimeen tulevat, todennäköisesti porvarillisia ajatuksia kannattavat vanhat jäärät.  Kotiin kannettu paperilehti on ylellisyyttä tilaushinta vuodessa 647 €.  Ei siihen ole kaikilla varaa.  Digilehti on vain 15 € kuukaudessa.  Viime viikolla kirjoittivat käännytyslaista ja perustuslakivaliokunnasta siihen malliin, että taas monta jäärää lopetti tilauksensa  Minä vähän epäilenkin, että Hesarilla tarkoituksella pyrkii häätämään viimeisetkin paperilehden lukijat, jotta voisivat siirtyä kokonaan digiaikaan.  Mutta on ihan terveellistä sietää myös sellaisia ajatuksia, joista on eri mieltä.  Ei mennä klikkauskuplaan algoritmien vietäväksi.

Suomalaiset käyttävät Veikkauksen peleihin keskimäärin 570 euroa vuodessa henkeä kohden - siis miltei Hesarin tilausmaksun verran. En lottoa, enkä voisikaan, koska ei ole veikkauksen rekisteröitynyt lottoaja. Niin - mitä kannattaa maksaa miljoonavoiton haaveista?   Mennä nukkumaan lauantai-iltana ja nähdä unta miljonäärinä heräämisestä. Lottoamisen sijaan voi törsätä 50 euroa kuukaudessa pörssiosakkeisiin.  Jos ei tule päävoittoa, tulee ehkä osinkoja.  Harvoin häviää rahat kokonaan.  Että sellaista eläkeläisrulettia suosittelen. Köyhimmät kai pelaavat eniten.  Ja heidän täytyykin lotota, jos olisivat panneet rahansa osakkeisiin, ei tulisi tukia, koska on omaisuutta. Harmin paikka.

Ensi vuodelle saimme sentään aikaiseksi koronan keskeyttämän RSO:n perjantaisarjan liput hankittua.  On sentään jotain suunnitelmia tulevalle vuodelle.  

Supervanhukset parhaassa iässä

Eilen heräsin aamuviideltä ja luulin olevani kuollut. Viikkokausia monenlaiset kivut ovat herättäneet monta kertaa yössä ottamaan vaihtamaan asentoa, ottamaan kipulääkettä, usein myös unilääkettä. Tänään aamuviideltä kipua ei tuntunut missään. Varovasti pyörittelin varpaita.  Jalat sentään toimii. Ranteita pyöritellessä nivelrikkokivut otin vastaan ilolla. En halunnut liikahtaakaan. Tartuin hetkeen ja ihmettelin elämää aamun valkenemiseen saakka.  I'm alive! Sängystä nousu oli sitten yhtä kivuliasta kuin ennenkin. 

Tulihan se syksy sieltä. Hesari kirjoitti supervanhuksista.  Kissanvillat, olisi Inkeri-äiti tuimasti sanonut osoittaen paheksuntaa, sen isompaa kiroilua kun ei harjoittanut. Me Potkulautamiehen kanssa aletaan olla heikossa hapessa.  Ei siis mitään supersuorituksia.  Päivässä jaksaa vain yhden asian. Ollaan ihan tavallisia vanhuksia. Pitää siis priorisoida.  

Meillä on edessä pyöreitä vuosia ja vietämme merkkipäivän matkoilla eli Pariisissa. Menemme koko perheen voimin.  Syntymäpäivälounas risteillään Seinellä.  Olympialaisten avajaisveneitä kun katseltiin, huomattiin, ettei ole tuota vielä tehty. Siitä jatketaan Givernyyn.  Kävimme siellä kerran keväällä, nyt on mukava nähdä se syysväreissä, jos nyt mitään syksyä siellä vielä on.   Matkan ohjelma on sillä tavoin suunniteltu, että lounas ja illallinen on joka päivälle etukäteen varattu.  Katsotaan sitten, mitä siinä välissä ehditään. 

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän matkustaminen jännittää. Toimiiko Finnairin appi, osaanko käyttää.  Löytyykö lentokentältä Potkulautamiehelle kuljetuspalvelut ja onko hotellivaraukset varmasti kunnossa. Vähältä piti, Finnair oli jostain kaivanut Potkulautamiehen 10 vuoden takaisin Welho-sähköpostin ja lähettänyt vahvistukset sinne.  Welho se edelleen kummittelee.  Sinne kun menee sähköposti, ei tule lähettäjälle ilmoitusta, että osoite ei ole käytössä. Emmekä siis itse sinne enää pääse. Pitäisi haastaa DNA oikeuteen ja vaatia vahingonkorvauksia.  On sinne muutakin postia kadonnut.

Nuorena tällaiset jutut eivät lainkaan huolestuttaneet.  Tosin silloin matkatoimistosta tuli liput ja hotellivoucherit - muistatteko vielä niitä aikoja?   Tässä iässä kun pitää epäillä ennen muuta itseään, että onko osannut aina verkossa klikata oikeita sivuja oikeista paikoista. 

Kuvassa valmistaudumme pariisilaistunnelmiin.  Hakaniemen vanhaan Elannon tavarataloon on muuttanut ravintoloita.  Suosikkimme Bistro Le Coin täyttää myös vanhusten tarpeet.  Sen lisäksi, että ruoka ja palvelu on erinomaista, tuoleissa on vanhankin ihmisen hyvä istua.  Tuolipolitiikka on liian  monessa ravintolassa ihan retuperällä. 

Trullit ja trollit liikenteessä - syytä varoa

 

Trullit liikenteessä.  Alle kouluikäisenä olin Vimpelissä piinaviikolla mummin luona. Jostain opin, että pitää muistella hetkeä tai paikkaa, jolloin elämä elämä oli onnellista.  Piinaviikolla Rintalan pellolle tehtiin kokkoa.  Kokonteossa isoja poikia, taidetiin tuoda traktorillakin kokkotarpeita.  Kokkoon oli kerätty myös heinää ladoista sytykkeeksi.

Laittauduttiin trulleiksi.  Nokea nenänpäähän ja poskiin, mummin huivi päähän, kahvipannu ja luuta mukaan. Ei siinä mitään suklaata ja palkkiota kokoiltu. Eikä meillä lapsilla sen suurempaa ideaa ollut mistään pahojen henkien karkotuksesta tai karjaonnesta. Oli vaan jännää. Noita-asussa sitten mentiin kokolle illalla. 

Piinaviikko - tämä pääsiäisviikko oli toisaalta totista aikaa.  Kirkossa oli joka ilta ahtisaarna.  Luultavasti olin mummin mukana.  Muistan myös Parkanosta erään kiirastorstain, olin äidin mukana urkuparvella. Äiti esitti Käy yrttitarhassa polku, Se tuli vasta 1986 virsikirjaan. Lapsena kiirastorstain iltakirkko oli niin pitkä. Silti muistan, miten kirkkaasti äidin sopraano helkähti kirkon kattoon asti.  Vasta nyt ymmärrän, miten hyvä laulaja äitini oli. 

Nyt pääsiäiseni on maallistunut. Ruokaa on pitänyt hankkia jääkaappi täyteen. Heikkilän mummi oli paistanut pääsiäiseksi kokonaisen lampaanviulun.  Sen vieressä kylmäkonttuurissa oli puukko. Paistia sai käydä konttuurissa nävertämässä, eikä kukaan kieltänyt.  Takavuosina lampaanpaisti Delia Smithin ohjeella oli bravuurimme illallisilla. Olemme aika lailla vähentäneet lihan syöntiä.  Pääsiäiseksi kuitenkin hankittiin pikkuruiset paahtopaistit. Valkosipuli, rosmariini ja minttu marinadi yöksi. Katsotaan, mitä tulee.  Alkuun parsaa ja uppomuna, jota jo harjoittelin K-kaupan hyvän videon opastamana. Hyvä tuli. 

Vuosien saatossa kertyneet pääsiäiskoristeet hain kellarista.  Niissä on myös lasten askartelemia tipuja. Vuosikymmeniä ovat säilyneet, koristeista rakkaimmat.  Rairuohoistani tuli yhtä harvahapsisia kuin minäkin. 

Nyt ei ole enää trulleja, tilalle on tullut trolleja. Ruotsiksi troll on peikko.  Aika hämmentävää, sillä peikot, varsinkin muumipeikot ovat mukavia.  Mytologian mukaan pitkäperjantain ja pääsiäisen välissä paha on valloillaan ja trullit pahanteossa. Nyt meillä on naapurimaassa trollailee itse iso perkele Putin vielä pääsiäisen jälkeenkin. 

Mistä uusi supermummo Airan seuraajaksi?

 

Onnea itselleni. Täytin 73. Ikä on muutakin kuin numero. 

Arvuutellaan kumpi vanhus USA:ssa päätyy presidentiksi.  Meillähän oli Super-Urkki joka oli nelikymppinen kunnoltaan viimeiselle kaudelleen lähtiessään ja muistamme kaikki, kuinka siinä kävi. 

UKK:n lisäksi Suomessa on ainoa joitain esimerkkivanhuksia, joiden pirteyttä ja kuntoa ihaillaan - arkkiatri Arvo Ylpöstä lähtien.  Kirsti Paakkanen innostui eläkepäivillään nostamaan Marimekon uuteen kukoistukseen.

Aira Samulinin  poismenon jälkeen meillä on supervanhustyhjiö. 

Ennustan Pirkko Mannolasta leivottavan seuraava supermummo. Spagaattikin kai vielä sujuu, vaikka ikää pitkälti yli 80. Ihan kiinnostavaa nähdä, millaista julkisuuskuvaa presidenttimme äitipuolelle nyt puuhataan. Tiettävästi on urheilullinen ja kunniaksi kuntoilevalle presidenttiperheelle. Paitsi että pitää ehkä nyt hillitysti esiintyä. Yli 60 vuotta sitten hän oli esiintymässä Herbert Katzin orkesterin kanssa Parkanon Päivölässä ja sain valokuvan ja nimikirjoituksen.  10-vuotiaana häntä kovasti ihailin kun oli niin nätti ja pirteä.  Hän oli siihen aikaan tähtenä kaikissa lapsille sallituissa elokuvissa. 

 Lenita mieluusti paistattelisi julkisuudessa edelleen, mutta turhamaisuutensa vuoksi ei vanhuksena halua meritoitua.  Katsotaan nyt. Miehiä ei oikein ole tyrkyllä maskottivanhuksen rooliin. 

Minä olen tavallinen vanhus.  En pysty kävelemään 10 000 askelta päivässä. Älykellooni äskettäin vaihdoin tavoitteeksi 3000 askelta.  Jonain hyvänä päivänä siihen voin päästäkin.  Pilateksesta kovasti tykkäisin ja 60+ Pilateksessa vuosikausia kävinkin, mutta en enää jaksa.  Pitää suostua luopumaan, se kuuluu myös vanhuuteen. 

Kuvassa ei ole keskiaikainen kidutuslaite, vaan Nordic Health Fysioterapiakeskus missä käyn nostamassa 2,5 kilon painoja tai teen 40 kilon jalkaprässiä.   Siellä on päivisin asiakkaiden keski-ikä yli 70 vuotta.  On siellä varmaan supermummojakin, mutta myös meitä sangen vaivaisia, joille pitää tehdä sopiva ohjelma. Olin vannonut, että ikinä en kuntosalille suostu menemään.  Enkä ehkä menisikään, jos jaksaisin golfata, hiihtää tai kävellä 10 kilometrin päivämatkoja Pariisissa, Roomassa tai jossain muussa mukavassa paikassa. Noissa kummallisen näköisissä tietokoneohjatuissa kuntoilulaitteissa on sellainen hyvä puoli, että ne voidaan säätää jokaisen voimille sopiviksi. Joka suorituksen jälkeen laite ilmoittaa, kuinka hyvin meni.  Jos ei kukaan muu satu kehumaan, on ihan kivaa, kun kone antaa onnistumisprosentiksi vaikkapa 98 %. 

Minulla on myös yksi superkuntoiluvinkki.  Aina kun sanotaan, että pitäisi liikkua (aivan liian) monta tuntia viikossa. Koronasulkujen aikaan Yle ja Helsingin kaupunki teki Aamujumppia Ylen Areenaan.  Ne tulee joka arkiaamu kymmentä vaille yhdeksän TV2-kanavalla.  No, eihän niitä tule tehtyä, paitsi että kun laittaa puhelimeen muistutuksen joka aamu 9.48 ja sitten avaa television.  Nyt emme pariin kuukauteen ole kertaakaan jättäneet tekemättä, jos olemme kotona.  Siitä kuulkaa tulee yksi tunti viikossa ihan huomaamatta.  Ja muutenkin siinä kummasti vetreytyy. 

En voinut olla ostamatta pääsiäiskorttia Eleonorille.  Niinpä lähden nyt kellottamaan tuhatkunta askelta postilaatikolle. 

Minun piti kyllä kirjoittaa syntymäpäivääni ankeaa tilinpäätöstä kuluneesta vuodesta: kipuja, sairauksia, näen ja kuulon heikkenemistä, vesivahingon kustannuksia, stressiä, muistin hapertumista.  Eli siis kaikkea semmoista, mikä supervanhuksilta puuttuu. 

Viimeinen kvartaali menossa

Olen käynyt läpi viimeisiä papereita äitini jäljiltä, vaikka hänen kuolemastaan on jo vuosia.   Äidilläni oli isoäitini klaffipiironki, jossa hän säilytti tärkeimpiä papereitaan.  Piirongin perinyt veljentytär oli koonnut loput tavarat pahvilaatikkoon, joka nyt kulkeutui minulle.  

Papereiden järjestely otti koville. Papereita oli kahteen kategoriaan: muistoja elämästä ja muistoja kuolemasta.  Jostain syystä äitini oli tallettanut piirongin oikeaan ylälaatikkoon kuolinilmoituksia. Niitä oli 1930-luvulta alkaen Antti-isoisän kuolinilmoituksesta ja muistokirjoituksesta lähtien. Se oli varmaankin talteen ottanut jo isoäitini Iida. Hiukan ihmettelin kuolinilmoitusten määrää.  Miksi niitä kerätä?  Tunnistin toki henkilöt, sukulaisia, äidin entisiä työtovereita ja ystäviä. Ystävien luonnollista poistumaa.  Ensin ajattelin, että ei kai näitä säilytetä.  Tarkemmin ajateltuani huomasin, että siinä on äidille tärkeät ihmiset. Ehkä kuolinilmoitukset olivat tapa surra tai muistaa. Panin ne kaikki ohueen mustaan kansioon. Kirjoitan siihen saatelapun.  Inkerin tärkeät ihmiset. Siisti ja kompakti kokoelma. 

Toinen kansio on hieman paksumpi, ehkä pari senttiä. Siellä on Pikku-Inkerin koulu- ja työtodistukset.

Niiden seassa oli jostain syystä myös minun koulutodistukseni yhteiskoulun ensimmäiseltä luokalta. Lukuaineiden keskiarvo 9.25.  Ehkä äiti halusi tätä ilolla muistaa. Todistuksista huomaan, miten erilaisia olemme taidoiltamme.  Äidillä oli aina laulu ja liikunta 10 ja matematiikka 5. Minulla ne huonoimmat numerot laulusta ja liikunnasta.  

Muistan lukuisat kerrat kun lapsena vähän nolotti kirkossa tai joissain itsenäisyyspäiväjuhlissa, kun äitini lauloi, yksin tai duettoja Mansukosken Pertin kanssa. Vaikka hyvin äiti lauloi. En muista äidin ikinä kotona laulaneen. Joskus ennen esiintymisiä hän saattoi yksin harjoitealla. 

Äidin korulippaassa oli myös ansiomerkkejä kuorotoiminnasta. Äiti kertoi, että aina raskaana ollessaan hän toivoi, että lapsi osaisi laulaa ja pelata pesäpalloa. Nuorin sisaruksista sentään pärjäsi pesäpallossa. Ehkä hän kuitenkin oli meistä usein ylpeä, vaikka emme oikeissa lajeissa pärjänneet. 

Kuvan kaksi työmääräystä on lottakomennukselle, toinen puhelunvälittäjäksi, toinen ilmavalvontaan.  Allekirjoittajana on Lapuan yhteiskoulun rehtori Hilja Riipinen. Äiti kävi koulua Lapualla. Nykypolvet eivät enää tiedä, kuka oli Hilja Riipinen. Silloin rintamalle lähdettiin vapaaehtoisesti - velvollisuudentunnosta.  Olen äidistä ylpeä.  Suomi oli silloin samassa tilanteessa kuin Ukraina. 

Kun papereita käyn läpi, monenkirjavaa muistoa tulvii mieleen.  Huomaan, miten vähän äidistäni loppujen lopuksi tiedän. Olisi pitänyt kysyä, miten ihmeessä menit naimisiin miehen kanssa, joka ei osaa laulaa eikä harrasta urheilua? Oliko teillä mitään yhteistä? Äidin papereissa oli myös hieno paperi, jossa Tasavallan Presidentti oli myöntänyt Suomen Valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitalin.  Minulle tuli mitali yllätyksenä, en tiennyt koko asiasta, olisi pitänyt kysyä.  Enkä toiminnasta rintamaveteraaneissa. Ainakin yhdistystoiminnassa olemme molemmat olleet ahkeria. 

Kun alkaa olla elämän viimeinen kvartaali käsillä, lähihistoria kiinnostaa enemmän.  Käydessäni läpi äitini papereita mietin perimääni. Paperien ja muutamien esineiden lisäksi olen perinyt luonteenpiirteitä, ulkoista olemusta aika paljon, taitoja tuskin ollenkaan.  

Lopuksi aineeton perimä: arvot.  Poliittiset arvot näköjään ovat hyvin periytyneet.  Ukrainan sodan ainoa hyvä puoli on siinä, että vihdoinkin saa sanoa, mitä oikeasti itänaapurista ajattelee. Tunneperimästä olisi hyvä puhua enemmän.  Ainakin niin, ettei siirtäisi huonoa perintöä seuraaville sukupolville.  Tästä olisi hyvä osata puhua myös omien lasten kanssa. Ja vaalia jotain hyvää tunneperimää.  Inkerin hieno ominaisuus oli, että hän ei koskaan valittanut vaivojaan, eikä puhunut pahaa muistaa.   Puhelun hän päätti aina reippaasti: "Kaikki kunnossa".  

Sitten vielä siunatuksi lopuksi: hengellinen perimä.  Pistää miettimään, vai mitä?

 

Kerrankin kissankuva

Tytär lähetti kuvan Interflora-kukkakimpusta. Perille meni ajoissa ja oli ihan saman näköinen verkkokaupan sivulla. Joskus asiat vanhuksiltakin onnistuu ja digiaika helpottaa elämää. Graccus-kissa tuli sopivasti linssiluteeksi.  Ihka ensimmäinen postaamani kissankuva.  Aika hieno!

Tammikuun onnistumisiin voi lukea villapaidan. Olen pari viime vuotta kutonut villasukkia. Kutominen rauhoittaa mieltä ja tasaa ajatuksia.  Eino kysyi, osaatko mummi tehdä villapaidan.  Googletin villapaitaa ja löytyi Strömson malli lapsen villapaidaksi.  Eino valitsi värit, violetti paita syntyi.  Kuvio on sieltä täältä vinksallaan, jos tarkasti katsoo.  Einoa se ei haittaa.  

Nyt on Ellalle syntymässä keltainen villapaita valkoisin kuvioin.  Samalla kun lapsenlapselle kutoo, voi kutoa mukaan rakastavia mummisajatuksia.  Kohta pariisitar Ella taitaa olla niin iso tyttö, ettei mummin villapaidat enää kelpaa. Carpe diem!

Kävin tänään Kalasataman Redissä passikuvassa. Kesti noin 5 minuuttia. Korkean iän hyvä puoli on siinä, ettei enää yhtään kauhistu, miten kauhealta passikuva näyttää. Kummasti on suostunut siihen, että sopii näyttää vanhalta. Tein henkilöllisyystodistushakemuksen poliisin verkkosivulla - kesti alle 5 minuuttia.  Muutaman päivän päästä haen henkilökortin tuosta R-kiskalta.  Ranskassa vävyn passi oli päässyt vanhenemaan. Jouluviikolla teki hakemuksen, poliisilaitokselle eka aika 6. helmikuuta ja siitä 6-7 viikkoa kestää passin saanti.  Että hienosti meillä täällä asiat toimii. Kunhan on pankkitunnukset.  Pitäisi vielä vaihtaa  mobiilivarmenteeseen, olisi inan turvallisempaa ettei joka paikkaan tarvitsisi pankkitunnuksia naputella. Ylitin itseni villapaita- ja kukkatilausasioissa ja poliisiasioissa. Osaan siitä iloita.

Kolikon toinen puoli on sitten asiat, joita en osaa tai mikä ahdistavinta - joita en enää osaa. Ahdistaa elinikäinen oppiminen. 

Vanhus saa kotiin apua, jos ei enää itse pääse vessaan eikä osaa lääkkeitä ottaa ajallaan. MMSE-muistitesti tehdään usein, jos ikäihminen valittaa muistin heikkenemistä.  Kyllähän minä tiedän, mikä vuosi nyt on ja missä osoitteessa olen.  Saan mitä todennäköisimmin täydet 30 pistettä. Kuitenkin maailma on tulossa entistä monimutkaisemmaksi.  Lamput eivät enää ole watteja, televisioissa ja puhelimissa on entistä enemmän ominaisuuksia, tulee uusia päivityksiä. Verkossa huijarit ovat entistä taitavampia. Pitää osata kirjautua Arenaan, Katsomoon, Ruutuun ja Neflixiin, jotka kaiken aikaa vaihtavat ulkoasuaan.  Facebookissa melkein kaikkien ikätoverien tilit on kaapattu. 

En haluaisi yhtään lisää elämänikäistä oppimista.  Haluaisin pitää nykyiset taitoni yllä ja pärjätä kotona. Onneksi meillä on jo yli 10 vuotta ollut sama osaava siivooja, joka vaihtaa liesituulettimen lamput, puhdistaa ilmalämpöpumpun suodattimet ja pesukoneen nukkasihdin. 

Ennen kuin kunnan kotipalvelua tarvitaan vaipanvaihtoon ja lääkedosetin täyttöön, pitäisi löytää siivousavun lisäksi ammattijärjestäjä/sihteeriapua, joka arkistoi hyvään järjestyksen tarpeelliset paperit ja panee silppuriin turhat, tekee veroilmoituksen, suunnittelee tulevan viikon ruokalistan, tekee verkkokauppaan tilauksen valmisaterioiden yhdistelmästä, huolehtien proteiinin saannista, hedelmistä ja kasviksista, herkkuja unohtamatta. 

Hoitohenkilökunnasta on huutava pula, jonkin tilaston mukaan kaikista ammattikunnista eniten työttömiä on yleissihteereissä. Jos olisin nuori ja terve, perustaisin firman, joka tarjoaisi vanhuksille yleissihteeripalveluja.  On entistä enemmän asioita, joihin 30 MMSE-pistettä ei enää riitä. Arkipärjäämättömyyden oireet eivät tule siinä esiin.  Tänään aamulla jäi kylpyhuoneessa vesihana valumaan. Noin puolen tunnin kuluttua huomasin asian. Seuraavaksi ehkä unohtuu liesi. Vielä osaan verkkopankkia käyttää ja tunnistautua. 

Jouluksi kotiin

Vesivahingon kuivaus ja korjaus meni yhdessä hujauksessa. Mukava olla jouluna kotona. Vesivahinkopilvelläkin oli hopeareunus. Vuosikausia olen tuumannut, että pitäisi vähän vaihtaa olohuoneessa kalusteiden järjestystä. Muuttoliike Niemi sai siis kantaa varastossa olleet huonekalut hiukan eri paikkoihin.  Hyvä tuli. Ammattimiehet asialla ja proppasivat taulut ja kuvakudoksen paikoilleen, ripustivat verhot ylös ja latoivat kirjat takaisin hyllyyn. Silti jäi paljon järjestettävää paikoilleen pantavaa pikkutavaraa. Tulipa samalla tehtyä suursiivous.  

Kuten kuvasta näkyy keittiön asennukset viimeisteltiin huolella.  Ikävä kyllä, usein vesivahingot ovat edellisen huolimattoman vesiasennuksen seurausta.  Vielä ikävämpää, että Pohjola vakuutus ilmoitti, että kotivakuutuksemme ei korvaa mitään., väistökuluista.  Tänään tuli tekstiviestinä Pohjolasta kysely, olemmeko tyytyväisiä. Ajattelen asiaa vasta joulun jälkeen. 

Koska en enää ikinä halunnut nähdä vahinkoon osasyyllistä vesihanaa, tilasin (ja tietysti itse maksoin) uuden ja laadukkaan hanan. Tosi hyvä. Iloitsen siis tästä. 

Meilahdessa purettiin angiografiajonoja urakoimalla ja minutkin kutsuttiin. Niinpä sain vaihteeksi tuiki tavallisen diagnoosin: sepelvaltimotauti.  Vielä ei tarvittu pallolaajennusta. En sentään ihan tukossa ollut, vaikka yksi kohta oli epäilyttävä ja piti hakea toisesta leikkaussalista eri laite. Siinäpä sitten odottelin vaijerit sydämessä kun hoitajat ja lääkärit lukivat ohjekirjaa. Onnistuihan se. Oli onneksi langaton yhteys. 

Meilahden sydänosaston tuotantolaitoksessa potilaat kutsutaan numerojärjestyksessä.  Paikka on 70-luvun retroa, säilynyt ulkonaisesti lähes alkuperäiskuosissa.  Leikkaussalissa toki laitteet tältä vuosituhannelta.  Nyt pitää vaan huolehtia kolesterolista ja verenpaineesta loppuelämä.  Näin tulisi enemmän loppuelämää. 

Joulukortit lämmittävät mieltä.  Ensi vuonna - jos Jumala suo ja elää saadaan - kirjoitan kortit.  Tämä jouluna lähetän vain lämpimiä ajatuksia. 

Tästä vahingosta selvisimme säikähdyksellä.  Matonkulma kellarissa kaatoi Potkulautamiehen.  Emme päässeet yhdessä ylös.  Onneksi Vepsäiseltä tilaamamme uusi ruokapöytä oli samalla hetkellä tulossa.  Reippaat nuoret miehet auttoivat meidät hissiin ja tulivat sitten pöydän kanssa perästä.  

Puolen yön maissa tyttären perhe saapuu Suomeen Pariisista.  Katselen tätä räntäsadetta ja olen päättänyt, että Pariisista ei tarvitse lähteä joululomiaan pilaamaan tähän keliin.  Jos meillä terveyttä riittää, lennähdämme sinne vaikkapa uuden vuoden viettoon.  Koska Ella melkein vielä uskoo joulupukkiin,  on Suomi vielä toistaiseksi Ranskaa parempi paikka jouluaaton viettoon.  Yksi ikävä uutinen lisää tähän jouluun: Pariisin lentokentällä vävymme huomasi, että passi on vanhentunut.  Ranskassa ei anneta pikapasseja.  

Luontoäiti taiteili terassiin ikkunaan joulukortin. Sen myötä lähetän rauhallisen joulun toivotukset. 

Joulukuun ohjelmassa: muutto ja pallolaajennus

 Lääkärin määräyksestä nyt on vältettävä stressiä.  Dextran hyvä kardiologi teki lähetteen 8-30 päivää Meilahteen. Kanta-järjestelmästä näin, että oli saman tien ylilääkäri oli hyväksynyt. Eli pallolaajennus taitaa olla tulossa. 

Vesivahingon jälkeen kotimme kuivaus- ja korjaustöitä hoitanut firma, PK-kuivaus ilmoitti, että paluumuutto on 7 joulukuuta.  Välttele siinä sitten stressiä.  

Tähän ei enää mahdu lisäksi joulustressi.  Jätän sen muiden huoleksi.  Yksi hauska ja iloinen joulutavara on hankittuna.  Tyttäreni toi Genevestä Dolce & Gabbanan ja Fiasconaron panettonen. Hieno purkki! Mitähän siinä säilyttelisi, ehkä joulukoristeita. On siis aloitettu jouluvalmistelut.  Ostin muutaman joulukortin.  Jos Jumala suo ja elää saadaan, ehkä ensi vuonna niitä sitten lähettelen. 

Olen aika sinnikkäästi - vaikka itse sanonkin  - taistellut tämän pirullisen neurologisen sairauteni kanssa. Nykyisin sen nimi on seronegatiivinen NMOSD. Joskus olen vitsaillut, että olisipa mukavaa sairastaa jotain tuttua ja tavallista tautia, jonka kaikki lääkärit tuntevat.  Ei tämä nyt niin kauhean mukavaa ole. Kun lähtee ovesta ulos, mukana pitää olla avaimen ja puhelimen lisäksi nitrot. 

Varmasti valtimoni ovat vuosikausia jo valmiiksi kalkkeutuneet, tarvittiin vain tämä vesivahinko ja muutto. Muistin vesivahingon ja kellarimurron jälkeen, ettei kaksi ilman kolmatta. Tässä se nyt oli. Harvinainen sairaus tekee tavallisesta taudista hyvinkin  monimutkaisen.

Kotimme kuivaustyöt ovat menneet rautaisella ammattitaidolla. Tähän mennessä ei ole ollut mitään ongelmia.  Olin ajatellut muutenkin vaihtaa vähän kalusteiden paikkaa ja maalata vähän seiniä.  Nyt tulee sekin tehdyksi. Että pitäisi olla tyytyväinen. 

Kellarimurrosta naputtelin rikosilmoituksen verkkoon ja soitin Pohjola-Vakuutukseen, sinne ei tarvinnut lähettää muuta kuin rikosilmoituksen kopio ja muutamassa päivässä vakuutuskorvaus oli tilillä.  Mielestäni oikeastaan ihan liikaa. Maksoivat 30% varastetun tavaran hankinta-arvosta eikä omavastuutakaan mennyt, kun olen joku "omistaja-asiakas".  Erinomaista asiakaspalvelua. Siinä samalla päätin vähän tarkistaa vakuutusturvaani.  Kun tässä nyt on huomannut, että kaikenlaista voi sattua.  

Odotellaan siis rauhallista Joulua ja Itsenäisyyspäivää vietetään rennosti seuraavan aamun muuttokuormaa odotellessa.  Ja vältellään stressiä.  Joulua on vähän hankala nyt suunnitella, kun ei tiedä, miten HUS:in hoitojono vetää. Ehkä ei ehdi 30 päivässä. Toisaalta lääkäri sanoi, että jos nitro ei auta, niin soitat 112. Toivottavasti ei sentään tarvitse.  

Kun joulukuulle tuli nyt ihan muuta ohjelmaa, jätän joulukortit suosiolla ensi vuoteen.  Toivottelen oikein ihanaa adventin aikaa

Hautajaiskäsikirjoitus tähän päivään

Suomen kansa hiljentyi Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä. Siunaustilaisuus oli varmaan huolella harkittu virsien valintaa myöten. Eero-piispa oli tuntenut vainajan hyvin ja löysi oikeat sanat. 

Kolmekymmentä vuotta sitten kirjoitin hautajaisohjelmani.  En silloin vielä oikeastaan sairastanut mitään.  Olin vain penkissä kärsinyt pieleen menneessä siunaustilaisuudessa.  Väärät virret, väärä musiikki, väärät tekstit, väärä pappi.  Toki kaikki meni käsikirjan mukaan. Olin edesmenneen kanssa aikanaan käynyt syvällisiäkin keskusteluja uskonelämästä ja tiesin sekä lempivirret että tunsin hyvin papin, jota hän oli toivonut.  Myös pastori oli pettynyt, kun häntä ei oltu edes kysytty. 

Vainajan jälkeen jää monenlaista perintöä.  Kuolinsiivousta olen viime vuoden tehnyt.  Maallinen omaisuus on helppo hävittää ja unohtuu. Henkinen ja arvojen periytyminen voi olla lahja tai monesti myös raskas taakka kannettavaksi. Se on vaikea ja monitahoinen vyyhti, johon äidin eikä mummin viisaus riitä. Ehkä näin: anteeksi, parhaani yritin eikä se varmaankaan riittänyt. 

Siunaustilaisuuteen yritän tuoda hengellisen perintöni - oman pienen uskoni näköisen.  Uskosta, hengellisyydestä, spritualiteetista ei tavallinen luterilainen enää rohkene mitään sanoa. Meille on itsestään selvää, että muslimien pitää saada rukoilla tiettyyn aikaan päivästä ja käydä moskeijassa.  Kristinuskosta puhutaan usein vain ääri-ilmiöinä, trumppilaisena Bible Belt-ahdasmielisenä homofobiana ja abortin vastustajina, Suomen uskovaisista Päivi Räsänen lienee julkisuudessa tunnetuin. 

Samalla kun jaksetaan muistuttaa, että kaikki muslimit eivät ole ISIS:in kannattajia, unohdetaan, että kirkkoon kuuluvista luterilaisista valtaosa on pienen uskon joulukirkkokristittyjä, jotka haluavat viimeiselle matkalleen kauniin saaton juhlavassa paikassa eli kirkossa. 

Kolmekymmentä vuotta sitten olin valinnut kaksi samaa virttä kuin Ahtisaaren hautajaisissa. Virsi 600, Dietrich Bonhofferin Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt...Yllätyin, kun se oli myös äitini listalla. Olin valinnut myös Amazing Gracen, Anna-Maija Raittilan kääntämän tekstin mukaan Oi armon ihme, tällaisen, sait kiinni - eksyneen.  Sovittiin myös, että värssyjen välissä saksofonisoolo saa sukat pyörimään jaloissa.  Myös pyykkilaudalle ja tinapillille on sijansa. Mikä ettei näin puusepän tyttärelle sopisi myös saha. 

Useampaan kertaan Taize-laulu ryöväristä ristinpuulla Jesus, remember me, when you come into your heaven. Syntisen armahdusta kasteen armon varassa, pohjanmaalaiskörttiläisyyttä ja lopuksi vähän riemukasta tuomasmessurenkutusta kapellimestarin taitavasti sovittamana.  Harmi, etten itse pääse kuulemaan.  Tai mistä sen tietää, jospa olisin jo pilven reunalla.  Katoliset sanovat hienosti, että kirkon usko kantaa. Meillä luterilaisilla on vain tämä kasteen armo, mikä kuulostaa aika tylsältä. 

Nykyisin pitää olla niin huomaavainen toisinajattelijoita kohtaan.  Ettei nyt joku kirkkoon kuulumaton hautajaisvieras loukkaantuisi Jeesus-sanasta. Jeesuksen sijaan Jumalat ovat sillä tavoin käteviä, että jumalan voi kukin sovittaa isolla tai pienellä kirjaimella haluamaansa kontekstiin. 

Toivottavasti joku tuttu pappi joutaa siunaamaan. Jos on vieras, mennään käsikirjan mukaan. Facebookissa on kavereina parikymmentä pappia, ehkä joku heistä ehtii.  

Juuri nyt olen odottamassa sepelvaltimoiden tietokonetomografiaa ensi viikolla. Moni sukulainen on saanut jatkoaikaa pallolaajennuksella.  Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin aika koittaa. Huomaavainen vainaja vaan säästää jälkeen jäävät virrenvärssyjen  valikoinnilta. Paikkakin pitäisi valita. Toivottavasti jostain kirkosta löytyy sopiva aika. En ole tähän Paavalin seurakuntaan koskaan oikein kotiutunut, entisistä kotikirjoista Länsi-Pasilan kappeli on lakkautettu, Meilahden kirkko on aika hieno, mutta kolkko ja Tuomiokirkko turhan iso, Kallion kirkossa en siellä asuessani tainnut montaa kertaa käydä. Tuntuisi oudolta lähteä viimeiselle matkalleen paikasta, jossa ei ole ikinä käynyt. No se riippuu sitten siitä, missä sattuu siunausaikoja olemaan. 

Kallion kirkon uurnaholvi olisi hyvä loppusijoituspaikka. Kallion kirkon kappelissa menimme naimisiin. Saksofoni Ahtisaaren siunaustilaisuudessa palautti mieleen nämä suunnitelmat, joita pitää hieman päivittää ja pienentää.

Vesivahingon jälkeen murtovaras

Nyt olohuone, yksi makuuhuone, keittiö ja eteinen hurisee kuumuudessa.  Ammattitaitoisen tuntuista väkeä tuo kuivausfirma. En ole vielä uskaltanut kysyä aikataulusta.  Aluksi puhuttiin, että jouluksi kotiin. Enpä tiedä. 

Isokokoisia kevyitä tavaroita lähti muuttoliikkeen varastoon. Ehjäksi jäänyt makuuhuone pakattiin täyteen, samoin sauna. Teimme väistöliikkeen tähän seinän taakse ja viihdymme oikeastaan oikein hyvin, kuten kuvasta näkyy.  Laadukas kirjasto. Otimme mukaan omat tuolit, tietokoneet ja television. Pari kassillista vaatteita ja lääkkeitä. Nyt siis puhutaan väistömuutosta, evakko on vakava asia. Meillä on koti, mihin palata, ei siis hätää.  

Kesällä olimme varanneet Portugalin matkan koko perheelle. Oli hiukan kylmää ja sateista. Onneksi oli itse kudottuja villasukkia mukana. Eino ja Ella keräsivät rannalta kiviä ja simpukankuoria tuliaisiksi.  Kysyimme, minkä värisiä simpukankuoria aiotte kerätä.  4-vuotiaan pettämätön logiikka:  "Kerätään niitä, mitä löydetään".  Hyviä löytyi.  Parasta oli yhdessä syöminen ja samana aamuna kalastettua merenelävää joka lähtöön.  Paitsi grillattuja sardiineita en saanut mistään.  Purkkisardiineita nuoriso osti ihan kotiin vietäväksi asti. Hyvä loma.  100-vuotiaalle Finnairille kaikki kiitokset hyvästä liikuntarajoitteisten palvelusta. 

Meillä on myös uusi liikkumisväline. Sesimbran muhkuraisilla ja kapeilla kaduilla kulkeminen oli vaikeaa.  Mutta onnistuu kyllä, jos on sopiva kulkuväline. On se vaan niin kumma juttu, että kaikilla apuvälineille, oli sitten keppi, kuulolaite tai rollaattori, on niin korkea kynnys. Että mukamas noloa. Sehän on APU väline, josta on apua ja sitten kohta iloa. 

Sellainenkin hyvä uutinen tähän loppuun, että Meilahdessa IVIG-lääkitystäni lisättiin, ja se tuntuu sopivan hyvin.  Olen jaksanut ihan reippaasti koko kuukauden, vaikka onkin tässä ollut kaikenlaista:

Portugalissa ensimmäinen aamu alkoi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan soitolla.  Kellarikomeroon oli murtauduttu. Oikein voimapihdeillä avattu ovi. Vain muutama tavara viety. 

Kovin oli bränditietoinen varas.  Viiden kilon laihtumista odottava Guccin power-suit oli sieltä pimeän rekin perukoilta osattu kaivaa esiin. Se puku oli Sunday Times Stylen kannessa eräänä syksynä viime vuosituhannen lopulla.  Ajattelin, että wau.  Oli siivottoman kallis.  Olimme sitten joulun aikaan Singaporessa työmatkalla.  Guccin ikkunassa se oli alennuksessa murto-osalla Lontoon hinnasta.  Siellä ihmiset ovat pienempiä.  Ajattelin, että johdatusta ja se oli paras vaate mitä minulla koskaan on ollut. Koskaan ei ollut  yli- eikä alipukeutunut ja aina elegantti. Silloin kun vielä olin töissä ja piti tavata asiakkaita ja edustaa firmaa kunnialla.  Nyt ei enää ole laihdutuskuurille mitään tavoitetta.  

Jos näette jossain kaupiteltavan Guccin 1990-luvun harmaata housupukua (hillityt olkatoppaukset) tai jossain tulee vastaan, laittakaa vinkkiä.  Ostaisin sen mielelläni takaisin.  Se on tönö syksynä taas huippumuodikas. 

Nyt sitten tekemän rikosilmoitusta.  Kunpa tulisi poliisi ottamaan Guccin tyhjästä kenkälaatikosta sormenjäljet.  

Vesivahinko - mysteeri luonnonlakeja uhmaten

 Keskiviikkoaamuna nousin ennen seitsemää. Oli taas sairaalapäivä. Eteisessä parketin rako näytti kostealta.  Mistä tänne on vettä tullut? Otin paperinpalan ja testasin.  Oli se kostea, kahdesta kohtaa.

Soitin Arabian Kotikatuun ja lähdin sairaalaan. Huoltomies oli tullut sulkemaan päävesijohdon. Parketti ehti kastua koko lattian alueelta siinä parin tunnin aikana. Jostain tuli vettä ja paljon. Sairaalasta soittelin isännöitsijälle, joka oli kovin myötätuntoinen ja lähetti sähköpostiin ohjeita. Soitin vakuutusyhtiöön.

Sain puhelun myyntimieheltä, joka halusi tulla tekemään vahingontorjuntaa, mutta ei ollut saanut isännöitsijältä lupaa. Huoltoyhtiöstä oli saanut tiedon. En siellä sairaalassa maatessani mitään voinut sopia. Lääketiputus loppui puolelta päivin ja pääsin  kotiin.   

Sain isännöitsijän uudelleen langan päähän.  Ongelmana olikin, että riippumatonta vahinkotarkastajaa ei ollut saatavissa kahteen viikkoon. Eli samaan Kotikatu-konserniin kuuluva vahinkotarkastaja oli ainoa saatavissa oleva putkistovahinkoja selvittämään.  Pukki vartioimaan kaalimaata.  

Mitä oikein tapahtui?

Tarina alkoi vuonna 2008, kun ostimme tämän hyvän kotimme rakennusvaiheessa.  Tässä esteettömässä asunnossa voisi asua loppuikänsä.  Teimme arkkitehdin suunnittelemia lisätöitä, keittiöön laadukkaat kalusteet ja Mielen kodinkoneet. Talon rakentanut SRV teki lisätyöt. Paljon maksoi, mutta hyvä tuli.

Kymmenkunta vuotta sitten jääkaappipakastimen jääpalakoneesta kuului ajoittain kolinaa. Paikalle tuli ammattitaitoinen merkkihuollon asentaja, joka sanoi, että kolina ei ole "vika vaan ominaisuus".  Eli piti irrottaa jääpalakone pakastimesta.  Sehän sopi meille.  Emme ikinä tarvinneet jääpaloja. Kolina loppui, kaikki hyvin.  Jääpalakoneen ohut vesiputki jäi jääkaapin taakse puolentoista metrin korkeuteen törröttämään kuin antenni. Vedentulo sinne pantiin poikki sulkemalla vesiliitos tiskipöydän alta. 

Keittiöön olimme valinneet yhdessä arkkitehdin kanssa tiskipöytään hanan, jossa oli myös ulosvedettävä käsisuihku. Se oli kätevä isoja vaaseja ja vateja käsin tiskatessa.  Hanan vedentulo vaihdettiin suihkuun tuosta nupista kuvan keskellä.  Eli tiskipöytään oli vedelle kaksi eri reittiä. 

Joskus viime talvena hana alkoi tihkuttaa juuresta vähän tiskipöydälle.  Ennen muinoin olisi ehkä tiivisteitä vähän korjattu.  Mutta ei, huoltomies sanoi, että hana pitää vaihtaa ja että tarvitaan oikea "putkari", koska vedet pitää jostain katkaista.  Sitä sitten käytiin moneen kertaan katsomassa ja sanoin, että haluan samalaisen hanan kuin ennenkin. Tiedän, että kalliimpi erikoishana pitää itse maksaa.   

Lopuksi sanottiin, että sellaisia hanoja ei enää saa. Pitää vaihtaa tavalliseen hanaan.  En jaksanut riidellä.  Yhtenä kauniina päivänä nuori huoltomies/putkimies tuli hanaa vaihtamaan.  Kudoin sukkaa olohuoneessa ja nuori mies sanoi, että "teillä on kyllä ihan väärin tehty nämä asennukset, kun teillä tiskikoneeseen menevässä vedessä on juomaveden suodatin".  Tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta kun vesijohtoasennuksista mitään ymmärrä, ei soinut. 

Helmikuussa vanha jääkappi meni vaihtoon.  Gigantista tuli uusi kaappi.  Jääkaapin takana oli paljon pölyä, vaan ei tippaakaan vettä. Ja ohut jääpalakoneen putki törrötti ponnekkaasti pystyssä. Oli muuten vaikea löytää sellaista jääkaappi-pakastinyhdistelmää, jossa ei ole jääpalakonetta. 

Nyt siis huoltoyhtiön kanssa samaan konserniin kuuluva vahinkotarkastaja lähetti raporttinsa. Vesivahingon syyksi hän ilmoitti "tulppaamaton jääpalakone" Se tulppaamaton alle 5 mm läpimitan ohut johdon pää oli yli metrin korkeudella vapaasti ilmassa.  Eikö siis vettä olisi edes vähän parketin pinnalla eikä puskisi alhaalta ylöspäin parketin läpi alta keittiössä, eteisessä ja olohuoneessa?   Tämä tapahtui parin tunnin aikana ja asettui kun kaikki vedentulo huoneistoon suljettiin.  

Vahinkopäivänä iltapäivällä tuli huoltoyhtiöstä taas kaksi miestä.  Saimme taas vettä.  He ottivat mukaansa sen vedensuodattimen ja johdon.  En kehdannut sanoa, että älkääpä hävittäkö todistusaineistoa. Toinen heistä osoitti tuota käsisuihkun nuppia/hanaa  ja sanoi, että tästä hanasta menee vesi jääpalakoneeseen, eikä saa yhtään avata, kun vesi tulee kovalla paineella.  Mikä on nyt ihan outoa.  Emme siis avaa.  Mutta eikö siitä vedentulo olisi pitänyt katkaista silloin, kun hana vaihdettiin? 

Eli vuodon syynä on se, että en ollut tulppauttanut jääpalakoneen vesiputken kärkeä. Ei siis putkimies, joka oli sieltä tiskipöydän alta avannut voimallisen vedentulon jonnekin, ehkä sinne tiskikoneen alle.  Emme vieläkään tiedä, minne, sillä ei sieltä tulppaamattoman putken lähettyviltä vettä ole näkynyt, vaan kaikki oli parketin alla. Onko huolimaton vanhus, joka ei ymmärrä tulppauttaa kärkeä, vaan ammattimies, joka putkimiehen työkaluilla avaa vedentulon? 

Valvottava tehtävä 

Tämä on ahdistavaa.  En puhu evakkoon lähdöstä, tämä on onneksi vielä koti, jonne on aikanaan turvallinen pääsy takaisin. Ymmärtääkseni kotivakuutus tämän pääosin korvaa, ja omavastuista selvitään. 

Pahinta on tämä epäoikeudenmukaisuus.  Minun ilmeisesti on viisainta kiltisti hyväksyä tuo järjetön vahinkoraportti, sillä muuten ei päästä aloittamaan lattian purkua ja kuivatusta.  Eikä terveydentilamme  kestäisi nyt mitään riitelyä. 

Aika ovela veto Kotikatu-yhtymältä hankkia omistukseensa kaikki vesivahinkojen tarkastus- ja korjausliikkeet.  Ei tule vastuuta asennusvirheistä. 

Tässä nyt pitäisi suunnitella tulevaisuutta.  Eikä tiedä, mitä seuraavaksi.  Onneksi pääsemme remontin alta väistöasuntoon loppukuusta. Mutta pitäisi jaksaa pakata, muuttaa, jotenkin tuota kuivatus- ja korjaustyötä suunnitella ja ilmeisesti sitä olisi viisainta hyvin valvoa. Aluksi valvoin kolme yötä huolehtimassa, viime yönä jo sain unen päästä kiinni. Vanha ihminen on näissä asioissa aika avuton.

Yksi valopilkku tässä kauheudessa on talomme mukavat naapurit.  Vaikka tästä on naapureillekin harmia ja melua tulossa, kaikki tapaamani ovat olleet ihanan myötätuntoisia. 

Se Kotikatu-konserniin kuuluva vahinkokartoittaja sanoi, että keskiviikkoon mennessä oli sillä viikolla hänen kohdallaan jo seitsemäs vesivahinko.   Ilmeisesti kiirettä pitää.  

Sähköturvallisuudesta ja sähköasentajien ammattipätevyydestä on tiukat ohjeistukset.  Väärin asennettu sähkötyö voi aiheuttaa kuolemanvaaran.  Näitä putkivahinkoja tuntuu tapahtuvan aika usein.  Sen ei kai ole niin väliä, kun vesivahingosta ei henki mene.  Minulta tämä kuitenkin taitaa lopun terveyteni viedä, vaikka henkiin jäisinkin. 

P.S.  Huomasin, että putkistoasioissa on monenlaista ammattisanastoa, jota en hallitse.  Kiitos, jos olet jaksanut lukea.